
Kotimaisen popin kärkikastiin kuuluva SANNI esiintyy Tavastialla tällä viikolla erikoisjärjestelyin. Moninkertaisesti platinaa striimanneen ja Emma-palkitun artistin kaksi loppuunmyytyä konserttia jaetaan yhteensä kuuteen eri keikkaan torstaista 3. syyskuuta lauantaihin 5. syyskuuta välisenä aikana, jolloin Tavastian kapasiteetista tulee käyttöön vain noin yksi kolmasosa totutusta. Näin tapahtumat voidaan järjestää turvallisesti koronatilanteen vuoksi annettuja viranomaisohjeita noudattaen. ”Mä oon kahen keikan sijaan valmis tekee vaikka kuinka monta, jos se tarkottaa sitä, että pääsen näkee mun yleisöö turvallisesti. En oo ollut kiertueella yli vuoteen, joten ikävä faneja on tosi kova. Ja onhan se nyt ikimuistoista vetää kuuden keikan Tavastia-viikonloppu”, kommentoi SANNI tulevia tapahtumia.
Keikkojen muuttaminen useaksi pienemmäksi tapahtumaksi vaatii kaikilta lipunostaneilta toimenpiteitä. Jo ostetut liput eivät käy keikoille sellaisinaan, vaan ne tulee päivittää.
Päivitä liput – toimi näin:
Käytä lippujen päivittämiseen päivityspyyntölomaketta osoitteessa tiketti.fi/paivitalippuja. Syötä lomakkeelle 13 numeroinen lippukoodisi ja valitse korvaava keikka.
Liput tulee päivittää korvaavalle keikalle keskiviikkoon 2. syyskuuta 2020 klo 23.59 mennessä.
Palauta liput – toimi näin:
Käytä lippujen palautuspyyntölomaketta osoitteessa tiketti.fi/palautalippuja
Palauttaminen on mahdollista keskiviikkoon 2. syyskuuta 2020 klo 23.59 mennessä.
Uusien keikkojen aikataulu:
Torstai 3.9.
Ovet 18.00 / Showtime 19.00
Ovet 21.30 / Showtime 22.30
Perjantai 4.9.
Ovet klo 18.00 / Showtime 19.00
Ovet klo 21.30 / Showtime 22.30
Lauantai 5.9.
Ovet klo 18.00 / Showtime 19.00
Ovet klo 21.30 / Showtime 22.30
Tavastian turvallisuusohje:
Tavastia minimoi tartuntariskiä vähentämällä asiakaspaikkoja sekä noudattamalla annettuja hygieniamääräyksiä taaten näin asiakkaille turvallisen keikkakokemuksen.
Tavastialla on istumapaikkoja aulassa, salissa ja parvella. Keikkaa voi myös seurata seisaaltaan. On erityisen tärkeää säilyttää turvavälit koko keikan ajan muihin asiakkaisiin sekä henkilökuntaan ja artistiin.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?