Tyrantin terveiset Ylelle: – ”Jos Urheiluruutu tarvitsee uutta tunnaria, niin olkaa hyvä vaan!”

Metalliyhtye Tyrantin toinen albumi Orjaplaneetta julkaistiin 26. helmikuuta. Levyltä on jo julkaistu myös radiosoittoa saaneet singlet Aja!Veritiikeri ja Toinen Maailma.
80-luvun Iron Maidenin ja Judas Priestin katkuisesta nahkahevistään tunnetun trion uusi albumi on yhtyeen omien sanojen mukaan kaikin puolin kovempi, parempi, nopeampi ja vahvempi kuin vuoden 2019 debyyttialbumi.
Orjaplaneetta-levyn sanoitukset sijoittuvat koneiden kaappaamaan maailmaan, jossa ihmiset on orjuutettu planeetan tahdon alle. Levyn sarjakuvamaisesta visuaalisesta ilmeestä vastaa kuvittaja Julia Riitijoki. Albumin äänitti ja miksasi Juhis Kauppinen ja sen masteroi Mika Jussila.
Albumin neljäs single onvauhdikkaalla musiikkivideolla varustettu Feeniks, josta laulaja-basisti Nahka-Sami kertoo näin:
Kun Feeniksin riffi soi ensimmäistä kertaa treenikämpällä, alkoi jätkät refleksinomaisesti tehdä punnerruksia ja kyykkyhyppyjä. Jos Urheiluruutu tarvitsee uutta tunnaria, niin olkaa hyvä vaan! Biisin sanoma on yksinkertainen: älä koskaan anna periksi, vaan nouse tuhkasta kuin feenikslintu ja jatka yrittämistä. Sillä mentaliteetilla Tyranttikin painaa hommia.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.