
Musiikkialan loppuunmyydyssä Industry Awards -gaalassa Tampere-talolla palkittiin perjantaina kuluneen vuoden aikana ansioituneet musiikkialan ammattilaiset. Palkinnon saajat on valittu alan sisäisellä äänestyksellä, ja palkinto on arvostettu kiitos omalta yhteisöltä.
Vuosittain Musiikki & Median yhteydessä järjestettävässä musiikkialan sisäisessä palkintogaalassa palkittiin muun muassa vuoden toimittaja, vuoden järjestö ja vuoden festivaali. Lisäksi jaettiin esimerkiksi vuoden tukipilarin ja tulevaisuuden suunnannäyttäjän palkinnot. Erityistunnustuksina jaettiin elämäntyöpalkinto kansanmusiikintutkija Hannu Sahalle sekä vuosittainen Musiikki & Median ja Tampereen kaupungin yhdessä myöntämä Tampere Music Award, joka myönnettiin tänä vuonna äänitetuottaja, muusikko ja WOMEX World Music Expon perustaja Ben Mandelsonille kunnianosoituksena työstä maailmanmusiikin tunnettuuden nostamisessa.
Industry Awards -gaalassa juhlittiin lisäksi Tampereen Tähtikadulle tänä vuonna tähtensä saavia musiikkimaailman suuria nimiä Mikko Alataloa, Yö-yhtyettä, Värttinää, Kaija Koota ja Esa-Pekka Salosta. Åkerlundinkadulle syksyllä 2019 avattu Tähtikatu juhlistaa ja kunnioittaa kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan keskeisiä toimijoita.
VUODEN 2021 INDUSTRY AWARDS VOITTAJAT OVAT:
Vuoden toimittaja / Journalist of the year: Maria Veitola / Musa vai bisnes
Vuoden ohjelma- tai musiikkipäällikkö / Music or Program manager of the year
Tapio Hakanen / YleX
Vuoden radio / Radio of the year
Radio Helsinki
Vuoden kotimainen musiikkimedia / Music media of the year
YleX
Vuoden PR- tai markkinointihenkilö: levy-yhtiö / PR or Marketing person of the year: record label
Stella Kylä-Liuhala / Universal Music
Vuoden viestintä- tai markkinointihenkilö: live / PR or Marketing person of the year: live
Annakaisa Anttila / Kesärauha
Vuoden tukipilari / Cornerstone of the year
Susse Salonen / Freelancer
Tulevaisuuden suunnannäyttäjä / Future Visionary
Sanni Kahilainen / Muusikkojen liitto
Vuoden järjestö / Organization of the year
Tapahtumateollisuus
Vuoden järjestövaikuttaja / Organizational leader of the year
Jenna Lahtinen / LiveFIN
Vuoden tuotantopalvelu / Production service provider of the year
Akun Tehdas
Vuoden kuluttajapalvelu / Retail service of the year
Yle Areena
Vuoden lippukauppa / Ticketing company of the year
Tiketti
Vuoden Brand & Partnership -toteutus / Brand partnership of the year
Vallila x Tavastia: Backstage
Vuoden manageri / Manager of the year
Heta Hyttinen / Ginger Vine Management
Vuoden manageriyhtiö / Management company of the year
Till Dawn They Count Ltd Oy
Vuoden tapahtumatuottaja / Event producer of the year
Sandy Kantola / Qstock
Vuoden ohjelmamyyjä tai agentti / Agent of the year
Annika Oksanen / Live Nation Finland
Vuoden promoottori tai taiteellinen johtaja / Promoter or artistic director of the year
Pietu Sepponen / Kesärauha, Lost In Music
Vuoden agentuuri / Agency of the year
Fullsteam Agency
Vuoden venue: klubi / Venue of the year: club
G Livelab Tampere
Vuoden venue: konserttisali / Venue of the year: concert hall
Tampere-talo
Vuoden venue: areena / Venue of the year: arena
Allas Sea Pool
Vuoden klassisen musiikin festivaali / Classical Music Festival of the year
Meidän Festivaali
Vuoden festivaali / Festival of the year
Kesärauha
Vuoden tapahtuma / Concert or tour of the year
An Evening with Nightwish in a Virtual World / Fullsteam Agency, Till Dawn They Count Ltd, Zoan
Vuoden A&R-henkilö / A&R Person of the year
Minna Koivisto / Universal Music Finland, Johanna Kustannus
Vuoden musiikkikustantaja / Music publisher of the year
Kaiku Songs
Vuoden levy-yhtiö: indie / record label of the year: indie
PME Records
Vuoden levy-yhtiö: major / Record label of the year: major
Universal Music Finland
Tähtikadun tähdet 2021
Mikko Alatalo, Yö, Värttinä, Kaija Koo, Esa-Pekka Salonen
Erikoispalkinto
Mitta on täysi! -kampanja
Tampere Music Award
Ben Mandelson
Elämäntyöpalkinto
Hannu Saha