Mannermaisen pop-musiikin tulokas ja taiteiden moniottelija Katri Oikarinen julkaisi Cool Girl -videonsa

Todellinen taiteiden moniottelija Katri Oikarinen alias Katri O julkaisee tänään ohjaamansa Cool Girl -videon, jossa on läsnä vahva sanoma itsensä hyväksymisestä ja siitä, että jokainen on arvokas. Uusimmassa Riffi-lehdessäkin näyttävästi oleva Katri palaa biisissä samalla myös lapsuuteensa.
– Biisien kirjoittaminen on minulle ylipäätään keino hahmotella omaa paikkaani maailmassa. Kaikki kokemukset muokkaavat meitä, mutta tärkeintä on mistä perspektiivistä kokemuksiaan tarkastelee. Tilaa pitää antaa myös perspektiivin muutokselle.
– Biisissä Cool Girl käsittelen joitain lapsuuden kokemuksiani ja miten otin coolin tytön roolin suojelemaan herkkyyttäni. Sain roolin avulla säilytettyä omanarvontunteeni, eikä minun tarvinnut välittää mitä muut ajattelivat. Yksinäisyyden tuntemista se ei poistanut, opin vain elämään poikkeuksellisissa oloissa, hän jatkaa.
Viime syksynä Brave New World -debyyttialbuminsa julkaissut Katri O. on tehnyt aiemminkin musiikin ohella liikkuvaa kuvaa, ja taannoin julkaistu Glass Of Wine -animaatiovideo oli Oikarisen ensimmäinen kosketus animaatioon. Cool Girlissä palataan perinteisempään kuvalliseen kerrontaan, mutta jälleen jotain uutta takataskussa:
– Musiikkivideolle otin uuden tason. Tytön rinnalla kävelee nainen, sama henkilö aikuisena, joka kokee riittämättömyyttä yhteiskunnan paineiden alla. Odotukset ja ylipäätään vallitseva maailman henki suosii omiaan, eivätkä kaikki siihen muottiin mahdu. Lapsen kyky unohtaa, mennä eteenpäin ja katsoa uutta päivää aina uusin silmin unohtuu, mitä tietoisemmiksi tulemme itsestämme. Joskus pitää kuitenkin riisua se coolin tytön haarniska”, Katri toteaa ja jatkaa: ”Voimme palata menneisyyteen antamaan lohtua sille pienelle ihmiselle, joka on syyttään joutunut alttiiksi kokemuksille, mitkä ovat rikkoneet hänen koskemattomuuttaan mutta voimme myös palata sinne hakemaan lohtua, kun olemme kasvaneet riittävästi ymmärtääksemme armon ja rakkauden voiman.¨