Anssi Kelan suositut Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertit saavat jatkoa ensi vuonna

Anssi Kelan suositut Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertit saavat jatkoa . Esitys tullaan näkemään Tampereella, Turussa ja Helsingissä tammi- ja helmikuussa. Helsingin Bio Rexiin esitys palaa 26.–27. helmikuuta 2020. Uusien esityspäivien liput ovat nyt myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.
Joulukuussa Helsingin Bio Rexissä nähtävien Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonserttien liput menivät kuin kuumille kiville. Suuren kysynnän johdosta on nyt varmistunut, että Anssi Kela jatkaa esityksiä samalla konseptilla Tampere-talon ja Turun Logomon lisäksi Helsingin Bio Rexissä 26.–27. helmikuuta 2020.
Anssi Kela kuvaili aiemmin tänä syksynä elämäkertakonserttiaan:
”Olen haaveillut jo vuosia tällaisen konsertin tekemisestä. Pidän laulujen laulamisesta ja tarinoiden kertomisesta. Nyt ne yhdistyvät: elämäkertakonsertissa laulut johtavat tarinoihin ja tarinat takaisin lauluihin. Yleisö pääsee lähemmäs kuin koskaan ennen. Olen keikkaillut yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja tehnyt suunnilleen kaiken. Nyt edessä on kuitenkin aivan uudenlainen haaste ja tulokulma keikan tekemiseen. Konsertti, jota täytyy kirjoittaa kuin kirjaa. Minulla on sellainen olo, että nyt ollaan jonkin ison äärellä. Tästä tulee yksi urani hienoimmista jutuista.
Kela on julkaissut tähän mennessä seitsemän studioalbumia. Artistin muita isoja hittejä ovat Milla, 1972, Levoton tyttö ja uusimpana syksyllä 2018 julkaistu Ilves, joka oli Suomen radioiden soitetuin kappale kuuden viikon ajan. Mittavan uran tehneelle artistille luovutettiin Erikois-Emma Emma-gaalassa helmikuussa 2019.
Uutta musiikkia Anssi Kelalta saatiin kuultavaksi 16.10., kun single Miljoona volttii julkaistiin.
Anssi Kela: Mun täytyy kävellä näin
pe-la 10.–11.1. Tampere-talo
to-pe 30.–31.1. Logomo, Turku
ke-to 26.–27.2. Bio Rex Lasipalatsi, Helsinki

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.