Arvostan Sunrise Avenue- yhtyeen keulahahmoa ja laulajaa Samu Haberia. Ihailen sitä päättäväisyydellä ja omiin unelmiin uskomisella saavutettua työvoittoa, jolla hän on nostanut Sunrise Avenuen bändiksi, joka vetää täyteen konserttisaleja Saksassa ja Suomessakin. Harva suomalainen on yltänyt yhtä hienoihin saavutuksiin kansainvälisesti kuin Haber.
Sunrise Avenuella on muutama hyvä ja tarttuva biisi, joita olen lähinnä radioista kuunnellut.
Nyt lähdin katsastamaan ensimmäisen kerran bändiä livenä, kun Sunrise Avenue esiintyi loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa lauantaina. ”Nordiksen” täyteen vetäminen on todella hieno saavutus suomalaisbändiltä. Kaikki olikin valmista upealle konsertille: lava oli kansainvälisen areenakonsertin mitat täyttävä, valot olivat upeat kuten myös konsertin taustavideotkin. Lisäksi Sunrise Avenue esiintyi mahtipontisesti sinfoniaorkesteri, Wonderland Orchestra, taustallaan. Konsertin puitteet olivat siis huippuluokkaa, mutta itse konsertin tärkein sisältö eli biisit ja esiintyminen eivät olleet samalla tasolla taustapuitteiden kanssa. Sunrise Avenue tarjosi hopeatarjottimelta grillimakkaraa – hyvillä mausteilla. Valitettavasti keikka oli kokonaisuudessaan lattea kokemus, jossa huippuhetket jäivät liian lyhyiksi.
Sunrise Avenuen biisimateriaalin taso ei riitä yli kahden tunnin areenakonserttiin. Bändillä on aivan liikaa yksioikoisia mitään sanomattomia popbiisejä. Keikan olisi pitänyt olla huomattavasti lyhyempi, sillä täytebiisejä oli liikaa. Biisien sanoitukset ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. Biiseissä lauletaan rakkaudesta ja niissä vuodatetaan kaihoisasti joko eroa, rakkauden kaipuuta, ikuista rakkautta tai ihan mitä vaan, missä sydän on karrella. Sanoituksien englannin kieli on niin kliseistä ja yllätyksetöntä, että kappaleiden musiikin täytyisi olla Queenin tasolla, että intensiteetti säilyisi. Haberin esiintymisestäkin paistoi läpi, ettei biisien sisällön laulaminen ole hänelle itsellekään aina helppoa, fiilis ei tunnu pysyvän laulajallakaan uskottavana.
Jäähallin konsertti alkoi joukolla biisejä, joista ei juuri mitään irti saanut. Lisäksi bändin soitto ja Haberin laulu oli miksattu liian kovalle. Äänivalli peitti alleen orkesterin, joka laittoi parastaan, mutta keikan alussa siitä oli iloa vain silmille ei korville. Oli konsertissa hetkensä, kuten esimerkiksi silloin kuin orkesterin viulisti veti upean soolon. Mutta upea intro lässähti, kun itse biisi alkoi.
Sunrise Avenue nousi bändinä liitoon vain hetkittäin ja bändin eduksi täytyy sanoa, että se sai nostettua konsertin tasoa keikan loppua kohti mentäessä. Se ei toisaalta ole ihme, sillä lopussa tuli kaikille tuttuja hittibiisejä. Osa yhtyeen kappaleista on niin vahvoja, kuten Girl Like You, että niiden aikana oli helppo ymmärtää miksi bändi on niin suosittu Saksassa.
Osmo Ikonen piti Sunrise Avenuen
pään veden pinnalla
Jos Sunrise Avenuen kosketinsoittaja, Osmo Ikonen ei olisi onnistunut tekemään täytebiiseihin niitä kannattelevia sovituksia, niin oltaisiin oltu suossa yli puolet konsertista. Voi sanoa, että Osmo Ikonen piti Sunrise Avenuen pään veden pinnalla. Hän on lahjakas ja taitava muusikko.
Sunrise Avenuen esiintyminen lavalla jätti bändistä etäisen vaikutelman. Kitaristi, basisti ja rumpali vain soittivat ilman juuri minkäänlaista kontaktia toisiinsa tai yleisöön. Haber oli kyllä lavalla, mutta ei silti läsnä. Aito kontakti yleisöön ja soittamisen riemu loistivat poissaolollaan. Niitä oli havaittavissa vain hetkittäin.
Ehkä kansanomaisesti tennistossuissa, farkuissa ja t-paidassa esiintynyt laulaja olisi artistina syvempi ja uskottavampi, jos bändin biiseissä olisi omakohtaista syvällistä sanomaa. Nyt mennään puhtaasti viihdelinjalla. Mutta kepeää viihdettä kansa näyttää kaipaavan, siitä todisteena täysi tupa HIFK:n kotihallissa.
Teksti:Mikko Korvenkari
Kuvaaja: Olaf Heine
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?