
Nightwish on julkaissut tänään toisen singlensä Harvest. Kappale tarjoilee kuulijalleen jälleen uuden puolen tulevalta albmilta ”HUMAN. :II: NATURE.” Troy Donockleyn vastatessa lauluosuuksista yhtyeen päävokalistin, Floor Jansenin sijaan. 10. huhtikuuta julkaistava albumi ”HUMAN. :II: NATURE.” on kaksiosainen ja sisältää yhdeksän biisiä sekä kahdeksasta osasta koostuvan instrumentaalisen kokonaisuuden. Albumilta on julkaistu jo aiemmin single ”Noise”, jonka video on kerännyt jo lähes 2,5 miljoona katselukertaa.
Albumi äänitettiin edellisen, vuonna 2015 julkaistun ”Endless Forms Most Beautiful”, tapaan luonnonläheisissä maisemissa Röskössä. Tämän lisäksi äänityksiä tehtiin Finnvox Studioilla, Petraxilla sekä Troy Donockleyn kotistudiolla Yorkshiressä. Albumin on miksannut Mikko Karmila yhdessä Tuomas Holopaisen ja Tero Kinnusen kanssa. Masteroinnista vastaa Mika Jussilla.
Kappalelista:
Levy 1:
- Music
- Noise
- Shoemaker
- Harvest
- Pan
- How’s The Heart?
- Procession
- Tribal
- Endlessness
Levy 2:
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Vista
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – The Blue
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – The Green
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Moors
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Aurorae
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Quiet As The Snow
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Anthropocene (incl. ”Hurrian Hymn To Nikkal”)
- All The Works Of Nature Which Adorn – The World – Ad Astra
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?