Etusivu
Uutiset
Haastattelut
Bändijutut
Henkilöjutut
BLOGI
Arviot
Levyt
Live
Arviot
Uutiset
[ 30.8.2024 ]
Rock-Criminalsin debyyttialbumi vapauttaa sisäisen kapinallisesi – mukana käännöskappale Pelle Miljoona Oy:n klassikosta
Uutiset
[ 30.8.2024 ]
Kristian Kuustien Kaarnalaivassa ei ole ankkuria – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 19.6.2024 ]
Punk raikaa Turussa elokuussa – Desperate Measures tähdittää Punk ja Yäk -festivaalia
Uutiset
[ 11.6.2024 ]
Pekka Laine & The Enchanted ja Tinyhawk & Bizzarro yhteiskiertueelle
Uutiset
[ 7.4.2024 ]
Knucklebone Oscarin uusi levy on kokoelma erilaisia soundeja, tyylejä ja biisejä: ”On vapauttavaa, jännittävää ja pelottavaankin tuupata tämä albumi ulos”
Uutiset
[ 6.4.2024 ]
Christina Boman kirjoitti muiden artistien menestystarinoista, mutta nyt on hänen oman tarinansa vuoro – kuuntele kaunis debyyttisingle Hengenpelastaja
Uutiset
[ 6.2.2024 ]
Avaruusasema-yhtyeen uudella albumilla metsästetään kultaa ja etsitään kadonnutta rakkautta
Uutiset
[ 31.1.2024 ]
Rokki soi jatkossakin Hyena Go-Go -klubilla
Uutiset
[ 30.1.2024 ]
Anna Kokkonen soittaa hätäpuhelun rakkaudelle: – ”Ajattelen, että rakkaus on sellainen pelastusrengas”
Uutiset
[ 23.1.2024 ]
Levyraadin voittaneen Inginmaa/Hypnomen-yhtyeen keskuudessa legendaarisen ohjelman paluuta tv-ruutuihin arvostetaan
Musiikkivideo
[ 19.1.2024 ]
Inginmaa/Hypnomen -yhtyeen Maailma katoaa -albumilla olennaista on ajaton ja orgaaninen käsityön jälki
Uutiset
[ 17.1.2024 ]
Liisa Akimofilta uusi albumi 27 vuoden tauon jälkeen: – ”Aion ryhtyä vanhojen ihmisten punk-idoliksi”
Uutiset
[ 12.1.2024 ]
Sampsa Astalan 50-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat Legendaa -tuplasinglen myötä
Uutiset
[ 11.1.2024 ]
Cyan Kicks palaa tavoittelemaan Suomen Euroviisuedustajan paikkaa
Uutiset
[ 22.12.2023 ]
Tältä näyttää Dingosta kertova Levoton Tuhkimo -elokuva – ensimmäinen teaser-trailer julki
Uutiset
[ 20.12.2023 ]
Suuren suosion saanut Punk ja Yäk -festivaali julkaisi esiintyjiä
Uutiset
[ 15.12.2023 ]
Knucklebone Oscarin ja Tuure Kilpeläisen yhteistyö synnytti omaperäisen version 1970-luvun hittibiisistä
Uutiset
[ 6.12.2023 ]
Viihteen monitaituri Pedro Hietanen on kuollut
Uutiset
[ 5.12.2023 ]
Nummirockin ensimmäiset esiintyjät julkistettu, mukana muun muassa Thy Art Is Murder, Tarot, Eluveitie sekä Suffocation
Uutiset
[ 4.12.2023 ]
Tuomas Wäinölä erikoiskeikalle Tavastialle, mukana torvisektion lisäksi maan ykköskepittäjien kaarti
Uutiset
[ 1.12.2023 ]
Suomirockin veljesnyrkki Lohkare luo toivoa ja valoa uudella Muuttumaan kaiken saa -singlellään
Uutiset
[ 30.11.2023 ]
Rattleplague julkaisi uuden singlen ”Last To Rule The Reign” lyriikkavideon kanssa
Uutiset
[ 30.11.2023 ]
Dead City Monkeysin Heartbeatilla sykkii kilinkolimiehen pelokas sydän
Uutiset
[ 30.11.2023 ]
Black Devils feat. Ile Kallio & Janne Louhivuori Hurriganes-erikoiskeikoille
Uutiset
[ 29.11.2023 ]
Ruusut esittää Melankolia Live -erikoiskonsertin Kulttuuritalolla maaliskuussa
Uutiset
[ 29.11.2023 ]
Heikki Kuula juhlii kiertueella kymmenen vuotta täyttävää ”Heijastuksia täydelliseltä rundilta” -albumiaan
Uutiset
[ 28.11.2023 ]
Kingston Wallin faneille tiedossa herkkukeikkoja
Uutiset
[ 27.11.2023 ]
Eppu Normaali -yhtyeen jäseniä mukana uudella joulubiisillä
Uutiset
[ 27.11.2023 ]
Inginmaa/Hypnomen-yhtyeen Maailma katoaa –albumin viimeinen single ”Sukellan” on melankolinen ja uhmakas kitarapophelmi
Uutiset
[ 22.11.2023 ]
Perkele saapuu Suomeen Klamydian vieraaksi – katso bändin keulahahmon Ronnie Halinojan videohaastattelu
Uutiset
[ 17.11.2023 ]
Pariisin Kevät -yhtye keikoille uuden musiikin vauhdittamana
Uutiset
[ 16.11.2023 ]
Don Huonot palaa keikkalavoille ensi keväänä
Uutiset
[ 15.11.2023 ]
Temple Balls julkaisi uuden Avalanche-albumin: – ”Paketillinen hard rockia meidän tapaan tarjoiltuna, silvuplee”
Uutiset
[ 14.11.2023 ]
Uuden biisin julkaiseva Jenni Mustajärvi keskittyy omaan musiikkiuraansa ja laittaa pisteen spekulaatiolle Popedan laulajaksi ryhtymisestä
Uutiset
[ 6.11.2023 ]
Rockyhtye Uraaniputki julkaisi pian päivänvalon näkevältä debyyttialbumiltaan viimeisen singlekappaleen ”Harmaa”
Uutiset
[ 4.11.2023 ]
Stoned Statuesilta Guardian-albumi: – ”Jokainen meistä kaipaa jonkinlaista suojelijaa”
Uutiset
[ 3.11.2023 ]
Lovers Left Alive julkaisi tuplasinkun Little Hurricane/Old Friend Joe
Uutiset
[ 1.11.2023 ]
Tarja Turunen joulutunnelmissa Dark Christmas-levyllään: – ”Sovitukset nostavat kappaleet esille ennenkuulumattomalla tavalla”
Uutiset
[ 31.10.2023 ]
Stenarin debyyttilevy Instant Relief seisoo hyvin vahvasti country- ja roots-vaikutteiden päällä
Uutiset
[ 29.10.2023 ]
Tuomari Nurmio ja uusi FOLX -kokoonpano julkaisi ensialbuminsa Rajaseudun laki
Uutiset
[ 29.10.2023 ]
Children of Bodomin Helsingin jäähallin keikasta livelevy
Uutiset
[ 12.10.2023 ]
Glam rock -yhtye Stala & So. teki paluun julkaisukantaan Chasing The Dream -sinkulla
Uutiset
[ 12.10.2023 ]
Suomipunkin kulttibändi Lama tekee kolme klubikeikkaa helmikuussa
Uutiset
[ 22.9.2023 ]
Viivi Lehdon ensimmäinen single Maailman valkoisin kanvas edustaa sielukasta poppia ja taide-estetiikkaa
Uutiset
[ 8.9.2023 ]
Pate Mustajärveltä uusi biisi Hei äijä: – ”Ensiajatus oli, että ei jumalauta taas näitä iänkuisia äijä-aiheita”
Uutiset
[ 3.9.2023 ]
Katso Jere Häkkisen ottamia kuvia Popedan Tampereen spektaakkelikeikalta
Kuvat
[ 1.9.2023 ]
The Vantages julkaisi kolmannen singlen marraskuussa tulevalta EP:ltään – Katso You-kappaleen uusi musiikkivideo
Uutiset
[ 18.8.2023 ]
Pekka Laineen säveltämä Synnyin auringosta -kappale lumoaa mystisellä tunnelmallaan – Anna Inginmaa ja The Hypnomen-yhtye julkaisi uuden singlen
Uutiset
[ 12.8.2023 ]
Tommi Läntinen ja Noora Louhimo duetoivat uutuusbiisillä Laitapuoli
Uutiset
[ 11.8.2023 ]
Suomirock raikaa Legends of Rock -tapahtumassa Aino Areenalla Järvenpäässä
Uutiset
[ 7.8.2023 ]
Paleface päivitti ”Lasten liikennelaulu”-klassikon tähän päivään
Uutiset
[ 3.8.2023 ]
”Tämä palkinto tulee todellisena yllätyksenä” – Iskelmä-Finlandia Tuure Kilpeläiselle
Uutiset
[ 28.7.2023 ]
The Vantages teki avoimen rakkauskirjeen Alex Turnerille, VV:lle ja Iggy Popille – Danger-single pohjustaa keikkoja Crashdïetin kanssa
Uutiset
[ 22.6.2023 ]
”Jos sinkkumme ei saa päätäsi nyökyttämään, ei mikään saa!” – Temple Balls -bändi julkaisi ’No Reason’ -singlen ja musiikkivideon
Musiikkivideo
[ 22.6.2023 ]
”Nyt tuntuu hyvältä” – Sami Yaffa debytoi onnistuneesti trubaduurina Sipoossa
Arviot
[ 15.6.2023 ]
Muse, grunge ja metalli kohtaavat Palehørsen Magnetism-singlellä
Uutiset
[ 6.6.2023 ]
Rockfest aloittaa festivaalikesän torstaina – paikalle odotetaan 50 000 kävijää
Uutiset
[ 3.6.2023 ]
Olavi Uusivirta käänsi Hanoi Rocks -klassikon suomen kielelle
Uutiset
[ 2.6.2023 ]
Sun kaltainen mies on Kristian Kuustien laulu edesmenneelle isälleen
Musiikkivideo
[ 1.6.2023 ]
Rockbändi Serpico säväytti The 69 Eyesin lämppärinä Raumalla
Arviot
[ 31.5.2023 ]
Warmen lupaa yllätyksiä tulevalla levyllään: – ”Sekopäisiä sooloja ja brutaalia riffittelyä”
Uutiset
[ 30.5.2023 ]
Turkulainen Eemeli on pehmeiden arvojen miesräppäri
Uutiset
[ 29.5.2023 ]
Von Hertzen Brothers akustiselle kiertueelle syksyllä
Uutiset
[ 27.5.2023 ]
Rovaniemeläissyntyinen Malla Collin julkaisi ”Terveisin Perkele” -singlen
Uutiset
[ 26.5.2023 ]
Tumppi Varoselta uusi albumi: ”Mä tiedä, enkä tahdokaan tietää onks tää punkmusaa vai jazzia”
Uutiset
[ 25.5.2023 ]
Mardi Tickle halusi osoittaa, miten voi olla koskettimia soittava rocktähti – syntyi biisi nimeltään ’I Don’t Need a Guitar’
Uutiset
[ 24.5.2023 ]
Rockin kuningatar Tina Turner oli suuri esikuva ja roolimalli – Helsingin keikka muistuu mieleen kiihkeänä ja vauhdikkaana
Uutiset
[ 23.5.2023 ]
Anssi Kelan elämäkertakonsertit huipentuvat päätöskiertueeseen
Live
[ 21.5.2023 ]
Olga Wilhelmiina julkaisi Pajatso-kappaleen – Katso uusi tarinallinen musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 20.5.2023 ]
Daze Dolls ja Hoodoo You Do With The Voodoo People näyttivät, että täältä pesee! – Lue keikkaraportti Lepakkomiehen kuumasta illasta
Arviot
[ 19.5.2023 ]
Hurriganesin Crazy Days on the Road -boksi tarjoilee primitiivistä rockjyräämistä ja kihisevää lavaenergiaa
Arviot
[ 17.5.2023 ]
Ember Falls lopettaa — jäähyväissinkku ”Avalon” julkaistaan videon kera perjantaina 19. toukokuuta
Uutiset
[ 16.5.2023 ]
Awake Again juhlistaa tänä perjantaina 10-vuotista uraansa juhlakeikalla Turun Utopiassa
Uutiset
[ 15.5.2023 ]
Cha Cha Cha maailman seitsemänneksi kuunnelluin kappale Spotifyssa – Käärijä teki suomalaisen musiikin historiaa
Uutiset
[ 11.5.2023 ]
Provinssin musiikkiohjelma on valmis 24 uuden artistikiinnityksen myötä
Uutiset
[ 10.5.2023 ]
Euroviisuvoittaja Sampsa Astalan terveiset Käärijälle ja taustajoukoille: ”Isot tsempit ja vetäkää täysii!”
Uutiset
[ 9.5.2023 ]
Hard Rock Korppi 2023 -tapahtumassa raikuu rokki Guitar Slingersin ja Melrosen johdolla
Uutiset
[ 8.5.2023 ]
Coitus Int -yhtyeen uusi tuleminen kiinnostaa – kiertue laajenee ja debyyttialbumin juhlalevy tulossa
Uutiset
[ 6.5.2023 ]
Barbe-Q-Barbies koskettavan aiheen parissa uutuusbiisillään Come Back – kappale kertoo läheisten menettämisestä
Uutiset
[ 5.5.2023 ]
Anna Inginmaalta ja Pekka Laineen luotsaamalta The Hypnomen -yhtyeeltä upea Aamuyön valoon -kappale: ”Tässä musiikissa on soulia”
Uutiset
[ 4.5.2023 ]
Video Kalliala aloittaa uuden PROFIILI-dokumenttisarjan – pilottijakso pureutuu Jam-A-Holicsin tarinaan
Uutiset
[ 4.5.2023 ]
Kissan Apinalinna-albumi ilmestyy huomenna, katso hulvaton action-pläjäys lyhytelokuva Estonian Stallion
Musiikkivideo
[ 4.5.2023 ]
Arvostelussa Alman Time Machine -albumi: ”Alma tekee musiikkia isolla M:llä”
Arviot
[ 3.5.2023 ]
Hanoi Rocksin klassikkoalbumi täytti komeat 40 vuotta: ”Back to Mystery City on ajankuva”
Uutiset
[ 1.5.2023 ]
Tarkastelussa National Nightmaren uusi albumi ’High Life’: “Ripotteliko joku juuri korviini vuosikymmeniä vanhaa muinaista rock and roll -pölyä”
Arviot
[ 29.4.2023 ]
The 69 Eyes jyräsi Metallican fyysisten albumien listalla – Hurriganes kärkkyy kannoilla
Uutiset
[ 28.4.2023 ]
Sampsa Astalan pirteä kesäsinkku Kaunis kesäpäivä ulkona nyt – Kappale pohjustaa myöhemmin ensi vuonna ilmestyvää 50-vuotisjuhlalevyä
Uutiset
[ 27.4.2023 ]
Emppu Suhoselta uutta musiikkia – uusi single ”Melissa” on tositarina kahden ihmisen yllättävästä kohtaamisesta
Uutiset
[ 26.4.2023 ]
Turusta ponnistava Softcore Suicide kärkkyy läpimurtoa DIY-meiningillä: ”Kaikki mitä tulee, on vain kotiin päin”
Haastattelut
[ 25.4.2023 ]
Diskelmäyhtye Lumotun Apinan Viidakon lait -albumi on riemusoitto elämälle
Uutiset
[ 24.4.2023 ]
”Muistikuvat Musta” -albumin julkaissut Mahls sukeltaa moderniin popmusiikkiin omasta kulmastaan: ”Soundi on mulle tärkein musiikin elementti”
Uutiset
[ 23.4.2023 ]
ALMA julkaisi toisen pitkäsoittonsa: ”Tämän albumin keskeinen viesti on oman äänen löytäminen”
Uutiset
[ 21.4.2023 ]
Waltari palaa lavoille alkuperäiskokoonpanollaan
Live
[ 21.4.2023 ]
”Suomessa tehdään kansainvälisesti kilpailukykyistä ja korkealaatuista musiikkia” – arvostelussa The 69 Eyesin uusi albumi Death of Darkness
Arviot
[ 21.4.2023 ]
Uuden albumin julkaisseen The 69 Eyesin This Murder Takes Two -biisillä mukana tatuointi-tähti Kat Von D – Katso komea musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 20.4.2023 ]
Kesän CoolHead Live -terassikonsertit on julkaistu – lavalla nähdään tähtikitaristi Erja Lyytinen ja muita mielenkiintoisia artisteja
Live
[ 19.4.2023 ]
Pietan debyyttilevy ”Sameaan veteen” julkaistaan toukokuussa: ”Päätin toteuttaa unelmani omasta albumista”
Haastattelut
[ 19.4.2023 ]
Manserokin nimeen vannovan Kormuksen uudella biisillä mukana Popedan Costello Hautamäki
Uutiset
[ 18.4.2023 ]
Pate Mustajärvi sooloilee vapputunnelmissa kohti viimeistä Popeda-kesää
Musiikkivideo
[ 17.4.2023 ]
Tulevat suosikkibändit Memoremains ja Everture loistivat Semifinaalin lavalla
Uutiset
[ 16.4.2023 ]
”Hikeä, sydänverta ja alkukantaista kiimaa” – Freedom Fuel, Anzi Destruction ja Lovers Left Alive rokkasivat Helsingissä
Live
[ 15.4.2023 ]
OTSKI:n uutuussingle ”Mielipuoli” on satiirinen kertomus paheille antautumisesta
Uutiset
[ 14.4.2023 ]
Rockyhtye Pro Widow loi nahkansa uudelleen: Uusi ja upea naissolisti ja uutta räväkkää musiikkia julki
Uutiset
[ 12.4.2023 ]
Omnium Gatherum julkaisi oman versionsa kasarihitistä Maniac
Uutiset
[ 31.3.2023 ]
Uuden albumin julkaisseelta Lordilta Frankensteinin kauhuhenkeä hehkuva musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 30.3.2023 ]
Popedan päätöskonsertin lämmittelijöinä Vesterinen Yhtyeineen ja Martti Servo & Napander
Uutiset
[ 29.3.2023 ]
Suomalaisbändin biisi pääsi huipputekijän käsittelyyn – kuuntele Gardenheadin ”The Ordeal” Darrell Thorpin miksaamana
Uutiset
[ 18.3.2023 ]
Arvio: Hanoi Rocksin uudelleen miksattu Oriental Beat -albumi soi upeasti
Arviot
[ 17.3.2023 ]
Hanoi Rocksin legendaarinen albumi Oriental Beat julkaisiin uudelleen miksattuna
Uutiset
[ 17.3.2023 ]
Lacu Lahtisen ja Mila Bosan luotsaama Transworld Identity julkaisi debyyttialbuminsa Seven Worlds
Uutiset
[ 15.3.2023 ]
Dingo-yhtyeestä elokuva – Levoton Tuhkimo valkokankaille vuonna 2024
Uutiset
[ 13.3.2023 ]
LULUA-yhtye julkaisee omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa perjantaina
Uutiset
[ 10.3.2023 ]
Sana hyödyntää vihaajien omat kommentit taistelussa kiusaajia vastaan
Uutiset
[ 9.3.2023 ]
Kotimaisen indiemusiikin suunnannäyttäjä Arppa julkaisee huomenna uuden albuminsa Valeria
Uutiset
[ 8.3.2023 ]
Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelän uusi albumi ilmestyy huhtikuussa – ”Älä pelkää” lohduttaa ja luo turvaa
Uutiset
[ 6.3.2023 ]
Ben Granfelt julkaisi kunnianosoituksen Jeff Beckille instrumentaalisen Gratitude-singlen muodossa
Uutiset
[ 3.3.2023 ]
Sampsa Astalalta 50-vuotisjuhlalevyn ensimmäinen single – Täydellinen-biisi on sarkastinen kuvaus tämän päivän deittailukulttuurista
Uutiset
[ 1.3.2023 ]
Sakari Kuosmanen julkaisee uuden albumin – ”Arkipäivän Jeesus” kokoaa yhteen joukon puhuttelevia tarinoita
Uutiset
[ 24.2.2023 ]
Pauli Hanhiniemeltä uusi soololevy Minä ja Retkue
Uutiset
[ 22.2.2023 ]
JVG laittaa lauteet kuumaksi kesäkiertueella – stadikkakeikka huipentaa keikkatykityksen
Uutiset
[ 18.2.2023 ]
Aino & Hajonneet julkaisi odotetun toisen albuminsa ”Kuluneita kaikuja”
Uutiset
[ 16.2.2023 ]
Helsinkiläinen hard rock -yhtye Ian Voltage julkaisi musiikkivideon Nova-kappaleelleen
Musiikkivideo
[ 15.2.2023 ]
Smackbound julkaisi uuden musiikkivideon Change-biisiinsä
Musiikkivideo
[ 14.2.2023 ]
Provinssi julkaisi nipun kotimaisia artisteja ohjelmakattaukseen
Uutiset
[ 8.2.2023 ]
Tjango!-yhtyeen uusi albumi “Pohjantähti” henkii pohjoista maaseutua tarjoillen maailmanmusiikkia suomalaisesta perspektiivistä
Uutiset
[ 7.2.2023 ]
Ei savua ilman tulta – Pekka Laineen kosminen kitaraseikkailu jatkuu
Uutiset
[ 4.2.2023 ]
Indierock-yhtye Pastis tarjoilee nimikkolevyllään elämänmakuisen matkan Lontoon kaduille
Uutiset
[ 2.2.2023 ]
Aino & Hajonneet -yhtyeen toinen albumi Kuluneita kaikuja näkee pian päivänvalon
Uutiset
[ 31.1.2023 ]
Raskas musiikki täyttää Tampereen Ratinanniemen kesäkuussa
Uutiset
[ 28.1.2023 ]
Lordi julkaisee uuden levyn maaliskuussa, Lucyfer Prime Evil -maistiainen nyt ulkona lyriikkavideon kera: ”Biisi on kuin tunnari kauhuleffalle”
Uutiset
[ 26.1.2023 ]
Indie Awards 2023 palkitsi vuoden 2022 onnistujia – Katso lista voittajista
Uutiset
[ 25.1.2023 ]
Transworld Identityltä debyyttilevy maaliskuussa; tuore single ja video Everything Must Burn ulkona nyt
Musiikkivideo
[ 24.1.2023 ]
Laura Moisio julkaisee uuden Vieras maa -albumin: ”Tämä saattaa olla tähän mennessä popein levyni”
Uutiset
[ 20.1.2023 ]
Hanoi Rocksin albumi Oriental Beat julkaistaan uutena miksauksena maaliskuussa, nimibiisi ulkona nyt
Uutiset
[ 18.1.2023 ]
Teksti-TV 666:n Vapauden tasavalta on tulossa – kuuntele perjantaina ilmestyvä Kuukauden myyjä -single
Uutiset
[ 17.1.2023 ]
Kingston Wall -albumitrilogia julkaistaan uudelleen miksattuna ja masteroituna
Uutiset
[ 16.1.2023 ]
Kyyria palaa legendaarisessa kokoonpanossaan 25 vuoden jälkeen
Uutiset
[ 13.1.2023 ]
Max Olavi & Elävät Kuvat julkaisi debyyttialbuminsa Kadotettujen Valtatie
Uutiset
[ 6.1.2023 ]
Heviteemun uusi single tuo esiin artistin uudenlaista puolta – kappaleella mukana Mouhous
Uutiset
[ 6.1.2023 ]
Serotonin Syndrome käsittelee videollaan ihmisten kykenemättömyyttä tulla toimeen keskenään
Uutiset
[ 28.11.2022 ]
Nuorta metallifanisukupolvea tavoitteleva Nummirock paljasti ensimmäiset esiintyjänsä
Uutiset
[ 27.11.2022 ]
Ensemble Gamut! julkaisi toisen pitkäsoittonsa ”RE” – myös Lallin tarina herää eloon uutuuslevyllä
Bändijutut
[ 26.11.2022 ]
Hanoi Rocksin Oriental Beat -albumi herää eloon uutena, virallisena miksauksena maaliskuussa 2023
Uutiset
[ 23.11.2022 ]
Eurooppaa kiertävä Nightwish mukana tuoreimmassa Simpsonit -jaksossa
Uutiset
[ 22.11.2022 ]
Suomi oli hienosti esillä Kiss Kruisella – suomalaisfani kysyi VR:n taannoisesta tempauksesta ja rocktähdet vastasivat
Uutiset
[ 21.11.2022 ]
Lordi Atomic Fire Recordsille, uusi albumi julkaistaan ensi keväänä
Uutiset
[ 20.11.2022 ]
Oliverin uusi single ”Kolme tapaa” on kaikille elämän aallokoissa taistelleille ja sieltä nousseille
Uutiset
[ 19.11.2022 ]
Katso lauantain kunniaksi todella upeita kuvia Mestarit-konsertista Tampereelta
Kuvat
[ 18.11.2022 ]
Likaiset Pikkarit julkaisi odotetun debyyttialbuminsa Kaikki ennallaan
Uutiset
[ 17.11.2022 ]
Kun turkulainen kylmyys kohtaa Bangaloren kuumuuden – video Leafletin kakkossinglestä julki
Uutiset
[ 16.11.2022 ]
Verhojen Kaikki surulliset tyypit -EP tarjoaa haikeaa indierockia ja hitusen toivoa
Uutiset
[ 15.11.2022 ]
Transworld Identity solmi kansainvälisen diilin Frontiers Musicin kanssa – Debyyttilevy julkaistaan 2023
Uutiset
[ 14.11.2022 ]
LULUA on luopumisen äärellä uudella biisillään ”Hautajaiset”
Uutiset
[ 13.11.2022 ]
Juuso Pohtisen Nuclear Joyride pitää yllä vanhan liiton trash metallin liekkiä
Uutiset
[ 11.11.2022 ]
Blind Channel keväällä Eurooppaan amerikkalaisen I Prevail -yhtyeen kanssa
Uutiset
[ 10.11.2022 ]
Sakari Kuosmaselta Tulenkantaja-single – mukana menossa suosittu rap-artisti Pyhimys
Uutiset
[ 9.11.2022 ]
Lappeenrantalainen Admire the Grim julkaisi toisen singlensä tulevalta EP-debyytiltään
Uutiset
[ 8.11.2022 ]
Pate Mustajärvi jättää Popedan ja bändin toiminta loppuu
Uutiset
[ 7.11.2022 ]
Jesse & Varjot hypnoottisen suomirockin ytimessä
Uutiset
[ 6.11.2022 ]
Ville Valolta uusi single The Foreverlost
Uutiset
[ 4.11.2022 ]
Stoned Statuesilta uutta musiikkia – bändi julkaisi Until Falling -sinkun
Uutiset
[ 3.11.2022 ]
Paleface julkaisee ensi vuonna ensimmäisen sooloalbumin kahdeksaan vuoteen – ”Miehet ei itke” on ensimmäinen kurkistus tulevaan albumiin
Uutiset
[ 2.11.2022 ]
Lasten Hautausmaa julkaisee sävellyksen Pekka Halosen taiteen ja elämän innoittamana
Uutiset
[ 1.11.2022 ]
Mikko Leppilampi tähdittää rock-bändistä kertovaa Comeback-elokuvaa – ensi-ilta syksyllä 2023
Uutiset
[ 31.10.2022 ]
Stratovarius starttaa Suomen kiertueelle – lämmittelijänä Silver Bullet
Uutiset
[ 30.10.2022 ]
Oona Kaparin uusi single ”Otan mielummin sateen” kumartaa epätäydellisyydelle ja säröille
Uutiset
[ 28.10.2022 ]
Indierock-yhtye Verhoilta single Kaikki surulliset tyypit – videotrilogia huipentuu päätökseen
Musiikkivideo
[ 27.10.2022 ]
Raskasta Joulua -menestyskonsepti paketoidaan jälleen myös albumiksi
Uutiset
[ 26.10.2022 ]
Kaurismäkeläistä maailman kuvaa sähkökitaroilla – Aino & Hajonneet julkaisee ensimmäisen singlen uudelta albumiltaan
Bändijutut
[ 25.10.2022 ]
Indieartisti Jutta Rahmel on julkaissut esikoisalbuminsa Heijastuksia – Levynjulkkarit keskiviikkona Sellosalissa
Uutiset
[ 25.10.2022 ]
Ensi kesän Provinssi julkaisi ensimmäisiä esiintyjiä
Uutiset
[ 24.10.2022 ]
Suomirock-yhtye Medium Arvet sai inspiraation uuteen kappaleeseen Anssi Kelan Milla-biisistä
Uutiset
[ 24.10.2022 ]
Stray Cats -legenda Lee Rocker torstaina Suomessa – Kulttuuritalolla kuullaan myös kaikki suurimmat Stray Cats -hitit
Uutiset
[ 22.10.2022 ]
Bloodred Hourglassilta uusi single ja video In Lieu of Flowers
Uutiset
[ 21.10.2022 ]
Tarja Turunen julkaisee soolouransa parhaista paloista koostuvan kokoelmalevyn – kuuntele ennen julkaisematon single ’Eye Of The Storm’
Uutiset
[ 20.10.2022 ]
Rockfestin ensimmäiset nimet julki: Def Leppard ja Mötley Crüe Suomen suurimman rock-festivaalin perjantain pääesiintyjiksi
Live
[ 19.10.2022 ]
Vastus Klubi jatkaa sukeltelua vaihtoehtoisen rock-musiikin pohjavirroissa – Klubi-iltoja luvassa Kuopiossa, Helsingissä ja Lahdessa
Live
[ 18.10.2022 ]
Apulanta villitsi levynjulkkarikeikalla – katso kuvia Pakkahuoneelta
Uutiset
[ 17.10.2022 ]
Okra Playgroundin uusi single Laula! kertoo oman mielen sisällä käytävästä kamppailusta
Uutiset
[ 16.10.2022 ]
Kuuntele miten Boycottin Gotta Rock -biisi taipuu The 69 Eyesin käsittelyssä
Uutiset
[ 15.10.2022 ]
Ainon ja Nooran ”Diskossa” -sinkku syntyi Arttu Wiskarin biisin inspiroimana
Uutiset
[ 14.10.2022 ]
Uutta musiikkia helsinkiläiseltä Pastis-yhtyeeltä – Tänään julkaistu ”Waiting on My Girl” soi kauneuden ja kaaoksen sävyissä
Bändijutut
[ 14.10.2022 ]
Pelle Miljoona Bandin esiintymisestä välittyi rento fiilis
Arviot
[ 13.10.2022 ]
Tee se! -kehottaa turkulainen hard rock -yhtye Leaflet uudella videollaan
Bändijutut
[ 12.10.2022 ]
Nina Kaitaranta julkaisi Minä valitsen tämän -debyyttialbuminsa
Haastattelut
[ 12.10.2022 ]
Mansesta kajahtaa – synttärijuhliinsa valmistautuva Kormus yllätyskeikalla Helsingissä
Bändijutut
[ 11.10.2022 ]
Kolmas Nainen Tavastialla: Seesteisten miesten keskinäistä ilottelua
Arviot
[ 10.10.2022 ]
Maija Kaunismaa taikoi Claes Anderssonin runot musiikiksi – Tuukka Leppäsen tulkitsema En Morgon Vid Havet -albumi julkaistiin
Uutiset
[ 9.10.2022 ]
Andy McCoy oli hyvässä iskussa Vuosaaressa – tunnelmallisella keikalla koettiin koskettavia hetkiä
Arviot
[ 7.10.2022 ]
90-luvun superbändi Guitar Slingers palaa täydellä voimalla – Freedom Day -single on esimakua ensi vuonna julkaistavalta albumilta
Bändijutut
[ 7.10.2022 ]
Forth rokkaa live-albumillaan ”One Night at the Theatre” – Katso livestream keikka tänään
Uutiset
[ 6.10.2022 ]
Pelle Miljoona palasi musiikillisille juurilleen Haminaan – nuoruuden ystävien kanssa syntyi ajankohtainen ja monipuolinen levy
Bändijutut
[ 3.10.2022 ]
Lohkare palaa kentälle uuden singlen voimin, yhteistyö Pauli Hanhiniemen kanssa jatkuu Luolamies -biisillä
Uutiset
[ 30.9.2022 ]
Saa kiljua -bändiltä uusi sinkku Oo mun beibe: – ”Seksuaalisesti aktiivisia naisia syyllistetään”
Uutiset
[ 29.9.2022 ]
Tommi Kaleniuksen uusi single ”Voittaja” luo myötätuntoa ja näköalaa näköalattomuuden keskelle
Uutiset
[ 28.9.2022 ]
Modernia rockia soittava jyväskyläläinen NELOSOLUT julkaisi uuden sinkun ja musavideon
Uutiset
[ 26.9.2022 ]
Michael Monroe sai ansaitsemansa upean synttärijuhlan – Lue arvio ja katso kuvia keikalta
Arviot
[ 23.9.2022 ]
Maailman parhaaksi nuoreksi kitaristiksi valitulta Juho Ranta-Maunukselta debyyttisingle yhtyeensä kanssa
Uutiset
[ 22.9.2022 ]
Aili Järvelän Kuin yö -kappale on paljas kuvaus yksinäisyydestä, ikävästä ja kasvukivuista
Uutiset
[ 21.9.2022 ]
Kissa julkaisee uuden rockdiskosinglen ja loppuvuoden mittavan kiertueen keikkapaikat
Uutiset
[ 20.9.2022 ]
The Dusty Dusters kutsuu mukaansa lämpöön Where I Belong -sinkkubiisillä
Musiikkivideo
[ 17.9.2022 ]
Elektropop-duo Of Wildin sydän sykkii ysäriklassikoille – “Haddaway”-sinkku kertoo mahdottomasta rakkaudesta
Uutiset
[ 16.9.2022 ]
Oliverin uusi single kertoo tutun tarinan ystävyyden haihtumisesta
Uutiset
[ 15.9.2022 ]
Aleksi Ojalan uutuusalbumi julkaistaan syyskuun lopussa – Viimeinen ennakkosingle “Leimii” ulkona keskiyöllä
Uutiset
[ 14.9.2022 ]
Irinan kiertue jatkuu keikkatauon jälkeen: – ”Antaa musiikin ja hyvien tunnelmien viedä”
Uutiset
[ 13.9.2022 ]
DIRT hemmottelee raskaan rokin ystäviä julkaisemalla I Don’t Care -tuplasinglen, rundi jatkuu lauantaina Kouvolassa
Uutiset
[ 12.9.2022 ]
Lulua-yhtye laulaa kotikaupungilleen – Lulu-biisi on oodi Tampereelle
Uutiset
[ 10.9.2022 ]
Semifinal avaa jälleen ovensa lokakuussa – Tomi ”Roudi” Hämäläinen jää sivuun klubin toiminnasta
Uutiset
[ 9.9.2022 ]
Uutta albumiaan valmistelevalta The 69 Eyes -yhtyeeltä uusi single California
Uutiset
[ 8.9.2022 ]
Spiritraiser keikalla On The Rocksissa – mukana myös SWARM ja Ambassadors of Eternity
Uutiset
[ 7.9.2022 ]
Kova uutinen rokkirintamalta: Alkuperäinen Hanoi Rocksin kokoonpano nousee lavalle
Uutiset
[ 6.9.2022 ]
Laaksonen julkaisi uuden albumin elokuvallista poppia ja tarinoita murtuneesta sydämestä
Uutiset
[ 5.9.2022 ]
Punkrock-yhtye Huora kiertää Suomea syksyllä
Uutiset
[ 4.9.2022 ]
Wheel kiinnitettiin saksalaiselle InsideOut Musicille – Uusi Blood Drinker -single ulkona nyt
Uutiset
[ 3.9.2022 ]
Tuure Kilpeläisellä ja Kaihon Karavaanilla viimeinen keikka: ”On tavallaan järjetöntä lopettaa nyt”
Uutiset
[ 2.9.2022 ]
Pate Mustajärvi suuntaa katseensa soolokiertueelle – kevään 20 konsertin jatkeena on 14 lisäkonserttia
Uutiset
[ 2.9.2022 ]
Ville Valo eli VV julkaisi uuden singlen Echolocate Your Love
Uutiset
[ 1.9.2022 ]
Iskelmäpop-artisti Marko Hokkasen uusi single ”Jää siihen” kertoo läsnäolon tärkeydestä
Uutiset
[ 31.8.2022 ]
Luukas Oja versioi Lootusasentoon-kappaleen – Pitkä kuuma kesä -elokuvan tähdet mukana musavideolla
Uutiset
[ 30.8.2022 ]
Thelisen debyyttialbumin fokusbiisillä ihastutaan parisuhteen ulkopuoliseen henkilöön
Uutiset
[ 29.8.2022 ]
Andy McCoy komeilee fyysisen albumilistan kärkisijoilla
Uutiset
[ 28.8.2022 ]
Suomirock-bändi Monotonia tekee paluun – Mielipuolen päiväkirja -kappaleen musiikkivideo katsottavissa
Uutiset
[ 27.8.2022 ]
Upean paluun radioaalloille tehneeltä Bablolta vahva Murtumaton-albumi
Uutiset
[ 26.8.2022 ]
Samuli Putron Kakarat-single kaipaa menneeseen ja kurkottaa samalla tulevaan
Uutiset
[ 25.8.2022 ]
Ville Laihialalta uutta musiikkia – ”Kiinni juuriin maan”-sinkku ilmestyy
Uutiset
[ 23.8.2022 ]
Plastic Tears juhlii 30-vuotissynttäreitä Iso-Britannian kiertueella
Uutiset
[ 22.8.2022 ]
ITE EEROLAn uudella levyllä kaikuu elämän rajallisuus: ”Mua ei kertakaikkiaan kiinnosta tehdä lauluja vaikkapa rakkaudesta”
Uutiset
[ 20.8.2022 ]
Rakkausko helppoa ja ihanaa? – Vilma Talvitien uusi single ulkona nyt
Uutiset
[ 19.8.2022 ]
Tuomo Mannoselta uusi single ”Haanpään hukkuminen”
Uutiset
[ 18.8.2022 ]
Von Hertzen Brothers mittavalle syyskiertueelle: ”Klubeilla soittamisen intensiivisyys on vailla vertaansa”
Uutiset
[ 17.8.2022 ]
Suomalaisen metallimusiikin vientihanke Come to Latin America osoittautui jättimenestykseksi – näe finaalikolmikko keikalla On the Rocksissa
Uutiset
[ 16.8.2022 ]
Multi-instrumentalisti Jari Behm julkaisi soolodebyyttisinglensä Fight for a Victory
Uutiset
[ 15.8.2022 ]
Chisun jäähyväiskeikkojen liput menivät kuin kuumille kiville – lippuja vielä tarjolla lisäkeikalle
Uutiset
[ 13.8.2022 ]
Knotfest-festivaali on tuonut raskaan musiikin ystäviä Turkuun
Uutiset
[ 12.8.2022 ]
Shiraz Lane juhlii Forgotten Shades Of Life -albumia Knotfestissä ja ensi viikolla alkavalla Suomen-kiertueella
Uutiset
[ 11.8.2022 ]
Stratovarius loppuvuodesta Suomen kiertueelle
Uutiset
[ 10.8.2022 ]
Lepää rauhassa rakastettu viihdetaitelija Vesa-Matti Loiri
Uutiset
[ 9.8.2022 ]
SK: Yön hittibiisien tekijä Jussi Hakulinen on kuollut
Uutiset
[ 9.8.2022 ]
Uusi metallifestivaali North of Hell tuo maailman kärkinimet Ouluun viikonloppuna
Uutiset
[ 8.8.2022 ]
Lost Society kuvasi What Have I Done -biisin uuden musiikkivideon Tuskassa
Uutiset
[ 5.8.2022 ]
Andy McCoy julkaisi coverbiiseistä koostuvan albumin ”Jukebox Junkie”
Uutiset
[ 4.8.2022 ]
Ensimmäinen Himos Metal Festival juhlitaan tulevana viikonloppuna
Uutiset
[ 2.8.2022 ]
Shiraz Lane tarjoaa mahdollisuuden päästä bändin lämppäriksi – ilmianna yhtyeesi ja lähde rokkaamaan
Uutiset
[ 31.7.2022 ]
Kuopiorock täytti yli 40 esiintyjällään Väinölänniemen kolmipäiväisessä tapahtumassa
Uutiset
[ 29.7.2022 ]
Goottipoppia tuottava sooloartisti Madu julkaisi ”Google”-sinkun ja lyriikkavideon
Uutiset
[ 24.7.2022 ]
Katso Jere Häkkisen ottamat valokuvat Tammerfestin kuumilta keikoilta
Uutiset
[ 23.7.2022 ]
Andy McCoylta ensimmäinen single ja musiikkivideo tulevalta albumilta
Uutiset
[ 20.7.2022 ]
Memoremains julkaisi Nummirockissa kuvatun musiikkivideon Empire-kappaleelleen
Uutiset
[ 19.7.2022 ]
Tammerfest ei petä odotuksia – tapahtuma kerää maamme kärkiartistit paikalle ja on jälleen lähes kokonaan ennakkoon loppuunmyyty
Uutiset
[ 15.7.2022 ]
AHTI julkaisi uuden singlen 100%
Uutiset
[ 13.7.2022 ]
Sam Huber inspiroitui dubista ja yhdisti voimansa jenkkiräppäri Garrison Hawkin kanssa
Uutiset
[ 11.7.2022 ]
Lauteet kuumana Sauna Open Airissa – Katso Jere Häkkisen ottamia upeita kuvia keikoilta
Uutiset
[ 8.7.2022 ]
Gardenhead-yhtyeeltä sinkkubiisi Ghost To Ghost
Uutiset
[ 7.7.2022 ]
”Call Me Snake” – The 69 Eyes rokkaa klassikkoleffan tunnelmissa
Uutiset
[ 6.7.2022 ]
The Lost Poet kunnioittaa love metallin nostalgisia sävyjä ensimmäisellä singlellään
Uutiset
[ 1.7.2022 ]
KUUMAAN uusi kesäsinkku kertoo vetovoiman liekistä, jota ei saa sammutettua
Uutiset
[ 28.6.2022 ]
Uusi mittava areena avautuu Etelä-Pohjanmaalle – Kauhajoen IKH Areenan avajaiskonsertissa esiintyy Haloo Helsinki!
Uutiset
[ 27.6.2022 ]
Kaikkien aikojen helteisin Provinssi käynnistyy torstaina
Uutiset
[ 23.6.2022 ]
Svart Records julkaisee Kainkäärmeenpojan aikanaan hyllytetyn queer-albumin lokakuussa
Uutiset
[ 22.6.2022 ]
STIG juhlistaa keskikesää julkaisemalla uuden biisin: ”Suvi on perinteinen kesäbiisi twistillä”
Uutiset
[ 21.6.2022 ]
Portion Boys ja Teflon Brothers yhdistävät voimansa uudella Nautin elämästä -singlellä
Uutiset
[ 20.6.2022 ]
Nättinassujen ”Päättymätön uni” julkaistaan perjantaina
Uutiset
[ 19.6.2022 ]
Ilari Hämäläisen Halleluja on ylistys domina-valtiattarelle
Uutiset
[ 17.6.2022 ]
Tuomo Mannosen ensimmäinen soolosingle Kikka julki – debyyttialbumi tulossa myöhemmin tänä vuonna
Uutiset
[ 16.6.2022 ]
Karri Lehtosen Ullanlinnan valssi -kappaleen muusiikkivideo on tehty kokonaan piirtämällä
Uutiset
[ 15.6.2022 ]
Oona Kapari juhlistaa 40-vuotispäiväänsä synttärisinglellä – “Elämä täysin levällään (..ttu aina)”
Uutiset
[ 14.6.2022 ]
Sidewaysia juhlitaan Helsingin Nordiksella tällä viikolla
Uutiset
[ 13.6.2022 ]
The Rasmukselta uusi single Rise – uran kymmenes studioalbumi julkaistaan syyskuussa
Uutiset
[ 10.6.2022 ]
Lauri Tähkältä syyskuussa albumi – levynjulkaisukeikat ainutlaatuisessa Kupolissa
Uutiset
[ 8.6.2022 ]
Korpiklaani julkaisi lyriikkavideon uudelle Interrogativa Cantilena -singlelleen
Uutiset
[ 7.6.2022 ]
Kouvolalainen The Boogie Mooses vaalii raskaan rockin perintöä – myös video on keskisormi nykyrokille
Uutiset
[ 2.6.2022 ]
Blind Channelin Don’t Fix Me saattelee kohti albumijulkaisua
Uutiset
[ 1.6.2022 ]
Indierock-yhtye Verhoilta video singleen Särkyneen sydämen ruikuttavat soinnut
Uutiset
[ 31.5.2022 ]
Suomen festarikesä avautuu torstaina 2.6. – liki loppuunmyyty Rockfest alkaa Hyvinkäällä
Uutiset
[ 29.5.2022 ]
Laulaja-lauluntekijä Marko Hokkasen “Nosta sun pääs”-single kertoo uudesta alusta
Uutiset
[ 28.5.2022 ]
Shiraz Lanelta tummanpuhuva Disconnect From The Matrix -single
Uutiset
[ 27.5.2022 ]
Viikate-kitaristi Taiminen julkaisi soololevyn
Uutiset
[ 26.5.2022 ]
Katso Annika Kurjen uusi ”Mustaa savua” -kappaleen musiikkivideo ennakkonäytössä
Uutiset
[ 25.5.2022 ]
Sunrise Avenue polkaisi lähes loppuunmyydyn jäähyväiskiertueensa käyntiin näyttävästi Sveitsissä
Uutiset
[ 24.5.2022 ]
Nuoret Vihaiset Miehet julkaisi uuden biisinsä 1989 (Painukaa…) ja sen myötä koko albumin
Uutiset
[ 23.5.2022 ]
Miika Unkilalta hienosti svengaava debyyttisingle Cain After Abel: ”Biisi kertoo tapojensa parantamisen yrittämisestä”
Uutiset
[ 22.5.2022 ]
Protesti on ensimmäinen single Henna Emilia Hietamäen tulevalta sooloalbumilta
Uutiset
[ 21.5.2022 ]
Metallitulokas Crucify the Faith julkaisi As The World Ends -debyyttialbuminsa
Uutiset
[ 20.5.2022 ]
Ruotsalaiselle levymerkille kiinnitetty rokkibändi Rokets julkaisi Cherry Kiss -singlen
Uutiset
[ 20.5.2022 ]
Laulaja-lauluntekijä Miia Junes julkaisi debyyttialbuminsa Sadekuuroja
Uutiset
[ 19.5.2022 ]
Punkrock-yhtye Huora mittavalle Suomen-kiertueelle
Uutiset
[ 18.5.2022 ]
Negatiiviset Nuoret julkaisee odotetun toisen albuminsa
Uutiset
[ 17.5.2022 ]
Hassisen Koneen stadikkakeikan lämmittelijät selvillä – myös Tuomari Nurmion bändi Dumari & Spuget nousee lauteille
Uutiset
[ 15.5.2022 ]
Psykedeelinen rock-projekti VUOLA lahjoittaa Alouv-albumin tuotot Unicefin kautta Ukrainaan
Uutiset
[ 14.5.2022 ]
Arppa julkaisi uuden kappaleensa Paha meno Pengerkadulla
Uutiset
[ 13.5.2022 ]
Elektropop-duo Of Wildilta uutta musiikkia, ”Honeys”-kesäbiisissä heilutellaan keskisormea kauneusihanteille
Uutiset
[ 12.5.2022 ]
Kissa julkaisee uuden singlen, jonka videossa pelastetaan koira
Musiikkivideo
[ 11.5.2022 ]
Lauri Haav kakkosalbumin julkaisun myötä kiertueelle
Uutiset
[ 10.5.2022 ]
Roots-muusikko Jussi Syrenin elämä kansien väliin – katso uusi musiikkivideo blues-klassikosta
Musiikkivideo
[ 9.5.2022 ]
Indie pop -artisti Sätilän ’Eyes to the Sun’ on oodi valolle – Katso Lapissa kuvattu musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 7.5.2022 ]
Kanteleartisti Maija Kauhasen uusi albumi “Menneet” kertoo tarinoita omista rajoista ja oman tien kulkemisesta
Uutiset
[ 6.5.2022 ]
Valtaisa Luonnontalouskoneisto -yhtye on huolissaan maailmanmenosta: ”Rockissa saa olla myös asiaa!”
Uutiset
[ 5.5.2022 ]
Koe-esiintymisiä ja tympeitä tuomareita – protopunkia ja power popia yhdistelevä Kiss Disease julkaisi uuden videon
Musiikkivideo
[ 4.5.2022 ]
Aini kirjoitti vaikean aiheen popkappaleeksi – Katso uusi musiikkivideo ennakkonäyttönä
Musiikkivideo
[ 3.5.2022 ]
Shiraz Lane KISSin lämmittelijäksi 20. kesäkuuta – Pitkä Euroopan-kiertue alkaa huomenna Tukholmasta
Uutiset
[ 2.5.2022 ]
Chisun jäähyväiskeikat nähdään Tavastialla vuoden lopussa
Uutiset
[ 1.5.2022 ]
Poets of the Fallin yhdeksäs albumi Ghostlight on nyt julki
Uutiset
[ 29.4.2022 ]
Laulaja-lauluntekijä Laaksosen uusi single ”Superpower” kertoo resilienssistä
Uutiset
[ 28.4.2022 ]
Medium Arvet julkaisi uuden biisin: ”Kaksin käsin on bilebiisi, joka pohjimmiltaan kertoo hauskanpidosta”
Uutiset
[ 27.4.2022 ]
Kouvolalainen suomirockyhtye Mustat Ruusut julkaisee debyyttialbuminsa Memento
Uutiset
[ 26.4.2022 ]
Tuhdimmat Tahdit -metallifestarin ohjelma on valmis – Mukana menossa myös Therapy? ja The 69 Eyes
Uutiset
[ 25.4.2022 ]
Michael Monroe juhlistaa 60-vuotispäiväänsä komealla Helsingin jäähallin juhlakeikalla
Uutiset
[ 24.4.2022 ]
Nightwish säkenöi Tampereen uudella areenalla – Katso upeat kuvat keikalta
Kuvat
[ 22.4.2022 ]
Olavi Uusivirralta uusi sinkkubiisi – soitto raikaa ympäri Suomen kesällä
Uutiset
[ 21.4.2022 ]
Lordin Euroopan kiertue Suomeen joulukuussa
Uutiset
[ 20.4.2022 ]
The Rasmukselle ensimmäinen kotimaan hallikeikka syyskuussa
Uutiset
[ 18.4.2022 ]
Downtown Calling yhdistää luonnon ja vaihtoehtoisemman musiikin Helsingin Vanhaankaupunkiin heinäkuussa
Uutiset
[ 17.4.2022 ]
Kärtsy Hatakan Head First -yhtyeen debyyttialbumi näkee päivänvalon 30 vuoden odotuksen jälkeen
Bändijutut
[ 15.4.2022 ]
Rujo Katras jyrää melankolisen suomimetallin kentällä uudella Päätä pystyyn -singlellään
Uutiset
[ 14.4.2022 ]
Kotimainen rock-yhtye Looseri julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa
Uutiset
[ 11.4.2022 ]
Pessi Levanto sävelsi musiikin palkitun norjalaisohjaajan uuteen elokuvaan
Uutiset
[ 10.4.2022 ]
Indie pop -tulokas Emmy June julkaisi katkeransuloisen We’re Not Meant To Be -singlen
Uutiset
[ 8.4.2022 ]
Lobster murtaa muureja uudella sinkullaan
Uutiset
[ 7.4.2022 ]
Ville Valo julkaisee uuden singlen ja videon Loveletting
Uutiset
[ 5.4.2022 ]
Don Johnson Big Bandilta uusi albumi – Julkkareita juhlitaan Korjaamolla
Uutiset
[ 4.4.2022 ]
Kerkko Koskisen säveltämä legendaarinen Agatha saa jatko-osan syksyllä 2022
Uutiset
[ 2.4.2022 ]
Rock-tulokas Westway julkaisi Holding On -singlen – Yhtyeen keulakuvana Tommi Läntisen poika Ilmari
Uutiset
[ 1.4.2022 ]
Poets of the Fallilta uusi single ja video Requiem for My Harlequin
Uutiset
[ 31.3.2022 ]
Popeda kiinnitti uuden basistin perhepiiristä – Alex Hautamäki astuu Jyrki Melartin isoihin saappaisiin
Uutiset
[ 30.3.2022 ]
Soul-artisti julkaisee uuden singlen – ”One Night in Berlin” kertoo illasta, jona Ina Forsman tapasi elämänsä rakkauden
Uutiset
[ 29.3.2022 ]
Steve ’n’ Seagulls versioi Scorpions-klassikkoa uudella sinkullaan
Uutiset
[ 28.3.2022 ]
Mestarit areenalla -kiertue tekee paluun – Mestarit nyt Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen
Uutiset
[ 28.3.2022 ]
Turkulainen suomirockbändi Mistolan Lasiset Linnut julkaisi sinkun ”Kuin ensimmäistä kertaa”
Musiikkivideo
[ 27.3.2022 ]
Katso Jere Häkkisen ottamat upeat kuvat Antti Tuiskun Pakkahuoneen keikalta
Kuvat
[ 26.3.2022 ]
Energistä punk-funkia soittava jyväskyläläinen Säätövara on julkaissut debyyttialbuminsa
Uutiset
[ 25.3.2022 ]
Sampsa Astalalta Se ihan kiva jäbä -soololevy: ”Ennen tätä kutsuttiin niin sanotuksi AOR-aikuisrockiksi”
Uutiset
[ 24.3.2022 ]
Lassi Valtoselta uusi single tulevalta neljänneltä studioalbumilta
Uutiset
[ 23.3.2022 ]
Indie Awards 2022 -tapahtumassa jaettiin palkintoja – Blind Channel palkittiin parhaana yhtyeenä
Uutiset
[ 22.3.2022 ]
Michael Monroelta uusi biisi Murder The Summer Of Love, myös biisin sanoitusvideo nyt julki
Uutiset
[ 21.3.2022 ]
Popartisti Eroma julkaisee odotetun ensimmäisen sooloalbuminsa: ”En olis pystynyt kasaamaan tätä levyä yhtään aikaisemmin”
Haastattelut
[ 20.3.2022 ]
Ilari Hämäläinen julkaisi uuden version Pave Maijasen Se ei voi -kappaleesta
Musiikkivideo
[ 19.3.2022 ]
Ville Laihiala julkaisi ensimmäistä kertaa musiikkia soolona ja suomenkielellä
Uutiset
[ 19.3.2022 ]
Uuden ajan kohtalokasta poppia taikova Chione julkaisi uuden singlen Paradise
Uutiset
[ 17.3.2022 ]
Apocalyptican I’ll Get Through It -singlellä mukana muun muassa Black Sabbathin Geezer Butler
Uutiset
[ 16.3.2022 ]
Kymmenet ihmiset avaavat elämänsä kipukohtia Sanan uudella musiikkivideolla
Uutiset
[ 14.3.2022 ]
Indieyhtye Lento esittäytyy singlellä Peilin takana – mukana The Voice of Finlandissa esiintynyt Mia Suszko
Uutiset
[ 12.3.2022 ]
Timo Rautiainen ja Ville Ojanen yhdistelevät folkia ja modernia kansanmusiikkia yhteisalbumillaan
Uutiset
[ 11.3.2022 ]
Shiraz Lanen Scream-single rauhoittaa pään sisäisen huudon
Uutiset
[ 10.3.2022 ]
Poets of the Fall esiintyy Helsingin Vanhalla uuden albumin myötä
Uutiset
[ 9.3.2022 ]
UMK:ssa menestynyt Cyan Kicks esiintyy seuraavaksi amerikkalaisyleisölle
Uutiset
[ 8.3.2022 ]
Juustopäiltä hyväntekeväisyyssingle sodan uhreille
Uutiset
[ 7.3.2022 ]
Profane Omen -kitaristi Viljami Kurki juhlii nelikymppisiään uudella singlellä uuden bändin kera
Uutiset
[ 6.3.2022 ]
Aston Kalmarin Hellyyden haulikko -single ylistää rakkautta ja ystävyyttä
Uutiset
[ 4.3.2022 ]
Jean S:n alkuperäisvokalistin Antti Paavilainen Band julkaisee toukokuussa levyn – Lapin rundi -single vie hurjalle matkalle keikkasekoilun ytimeen
Uutiset
[ 3.3.2022 ]
Näin sujui nuoren suomalaisbändin käsittelyssä The Doorsin klassikkobiisi Maggie M’Gill
Uutiset
[ 2.3.2022 ]
Sotaa kritisoiva Mauri Darkin uusi musiikkivideo Thin Line Of Understanding on pelottavan ajankohtainen
Musiikkivideo
[ 1.3.2022 ]
Fullsteam juhlii 20-vuotista toimintaansa
Uutiset
[ 28.2.2022 ]
Santa Cruzilta uusi biisi – Archie Cruz innoissaan tulevasta levystä ja keikasta legendaarisessa rock-pyhäkössä
Uutiset
[ 27.2.2022 ]
Taru Still laulaa henkilökohtaisista kokemuksistaan – Huomenna-single kertoo yhden tarinan masennuksesta
Uutiset
[ 26.2.2022 ]
The Rasmus Suomen edustajaksi Euroviisuihin – Cyan Kicks sai toiseksi eniten ääniä UMK:n tasokkaassa finaalissa
Uutiset
[ 25.2.2022 ]
Diablon seitsemän vuoden julkaisutauon katkaiseva uusi albumi When All the Rivers Are Silent ilmestyy tänään
Uutiset
[ 24.2.2022 ]
King Satanin The Pagan Satan tutkii primitiivistä rytmi- ja tanssimusiikkia ajoilta ennen rockin syntyä
Musiikkivideo
[ 23.2.2022 ]
Suuri Tuntematon julkaisee albumin maaliskuussa – katso ”Näin laulussa sanotaan”-singlen lyriikkavideo
Uutiset
[ 23.2.2022 ]
Irina juhlii tulevalla kiertueellaan tuhannetta keikkaansa
Uutiset
[ 22.2.2022 ]
Pääesiintyjät-yhtye yhdistää rockabillyä ja kantria suomalaiseen iskelmään: ”Sellainen Johnny Cash meets Reino Helismaa -meininki”
Haastattelut
[ 22.2.2022 ]
J. Karjalainen julkaisee uuden Soulavaris-nimisen albumin syntymäpäivänään perjantaina 1. huhtikuuta
Uutiset
[ 21.2.2022 ]
Mia Hafrénin debyyttialbumi ilmestyy ensi kuun alussa – Viimeinen ennakkosingle ”Så mycket mod” on omistettu nuorille
Uutiset
[ 21.2.2022 ]
Ria and the Hi-Binders tarjoaa maistiaiset country- ja rockabilly-klassikoista
Uutiset
[ 20.2.2022 ]
Rosita Luu on innoissaan uudesta albumijulkaisustaan: ”On hieno, huojentava ja sähköistynyt tunne”
Uutiset
[ 19.2.2022 ]
Singlearvio: Tytti Koivunen lupaa uudella biisillään romanttisesti ”Aion jaksaa rakastaa”
Arviot
[ 19.2.2022 ]
Rimbacher julkaisi unelmia hipovan singlensä Chasing Ghosts – Studioalbumi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna
Uutiset
[ 19.2.2022 ]
ANI ja Nelli Matula haaveilevat häistä Las Vegasissa uudella kappaleella
Musiikkivideo
[ 18.2.2022 ]
Singlearvio: Stenforsin uutuusbiisi ”Then It’s Gone” on kansainvälistä kevyttä rokkia aikuiseen makuun
Arviot
[ 18.2.2022 ]
Sanan uusi single tarttuu arkaan aiheeseen – mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat monille arkipäivää
Uutiset
[ 18.2.2022 ]
Katso Vesalan uusi musiikkivideo ’Uu mama’ -biisiin
Musiikkivideo
[ 18.2.2022 ]
The 69 Eyesilta uutisia levytysrintamalta – uusi levy-yhtiö sekä Suomessa että ulkomailla
Uutiset
[ 17.2.2022 ]
Singlearvio: Nättinassut maalaa isolla pensselillä ’Niin kuin hän’ -biisissä
Arviot
[ 17.2.2022 ]
Tommi Läntinen julkaisee uuden albumin Elämä kantaa mua – ensimmäinen studioalbumi kymmeneen vuoteen
Haastattelut
[ 17.2.2022 ]
Kärkinimet tähdittävät uudistuvaa Wanaja Festivalia Hämeenlinnassa heinäkuussa
Live
[ 16.2.2022 ]
Uusi festivaali Hämeenlinnaan – esiintymässä muun muassa Danny sekä Matti ja Teppo
Uutiset
[ 16.2.2022 ]
The Rasmukselta uusi ja upea musiikkivideo – Emppu Suhonen loistaa videon tähtenä
Musiikkivideo
[ 15.2.2022 ]
Vesalalta uusi biisi perjantaina – inspiroitui naisten kohtaamasta ikäsyrjinnästä
Uutiset
[ 15.2.2022 ]
Popeda konsertoi Tampereen Raviradalla – No nyt lähti laukalle!
Uutiset
[ 14.2.2022 ]
Arvio: Majesties-yhtyeen Black Crow -single on mystisen maukasta kitaravetoista rootsrokkia
Arviot
[ 14.2.2022 ]
Tammerfest täydentää kattaustaan – nämä kaikki esiintyvät Suomen suurimmalla kaupunkifestivaalilla
Uutiset
[ 13.2.2022 ]
40-vuotisjuhlaa viettävä Neljä Ruusua julkaisi uuden, kuudennentoista studioalbumin ”1000X”
Bändijutut
[ 12.2.2022 ]
Planet Case aloittaa trilogian kolmannen EP:n julkaisun erosinglellä Delete It
Uutiset
[ 11.2.2022 ]
Refugees-bändi sukeltaa syvälle höyryisiin ja kaoottisiin livekeikkoihin uudella musiikkivideollaan
Musiikkivideo
[ 10.2.2022 ]
Maustetytöt X Agents julkaisee neljä kappaletta sisältävän vinyyli EP:n huhtikuussa
Uutiset
[ 10.2.2022 ]
Voimakasta melodista metallia Rovaniemeltä – Hate World Hero julkaisi The Beast Has Awoken singlen
Uutiset
[ 9.2.2022 ]
Viikate-yhtyeen kokoonpano muuttuu
Uutiset
[ 8.2.2022 ]
Cyan Kicks solmi kansainvälisen agentuurisopimuksen
Uutiset
[ 6.2.2022 ]
Sky Fighters julkaisi debyytti-EP:n A Thousand Endings – Nimikkobiisi on tribuutti rakkaalle kotikaupungille
Bändijutut
[ 5.2.2022 ]
Afteregon Cut My Tongue -kappaleessa törmäävät aggressiiviset riffit, katkera tarina ja dramaattiset käänteet
Bändijutut
[ 4.2.2022 ]
Singlearvostelussa DIRT-yhtyeen uusi biisi God Has Cut You Down
Arviot
[ 4.2.2022 ]
Sooloprojektit täyttävät Pate Mustajärven kevään: ”Soolohommat ovat aina olleet mulle henkireikä”
Musiikkivideo
[ 4.2.2022 ]
Singlearvio: Raikasta suomipunkkia oululaiselta Saa kiljua -bändiltä
Arviot
[ 3.2.2022 ]
Reckless Love mukana HBO Maxin amerikkalaisessa menestyssarjassa ”Peacemaker”
Uutiset
[ 2.2.2022 ]
Lauri Tähkältä uusi single Nukkuvat aamut: ”Kappaleessa on se kaikki pyhä kauneus, mitä olen aina laululle tahtonut ja toivonut”
Uutiset
[ 1.2.2022 ]
Alternative-bändi Blame Me!’ltä raskas uusi single ja video Fears Don’t Matter
Uutiset
[ 31.1.2022 ]
Einvigi yhdistelee rautalankaa ja black metalia – blackgazea Aurajoen rannoilta
Uutiset
[ 30.1.2022 ]
Suomenruotsalaisista veljeksistä koostuva Rajahurrit-bändi yhdisti perinteisen iskelmän ja rapin: ”Nimi on osa identiteettiämme”
Uutiset
[ 29.1.2022 ]
Folkin naisvoima ja metalli lyövät kättä Eramaan Pohjan Nainen -albumilla
Uutiset
[ 27.1.2022 ]
Tuplasinglellä debytoivan Einoan musiikki pohjautuu Eino Leinon runoihin
Uutiset
[ 27.1.2022 ]
Jessi Frey laittoi Tina Turnerin Mad Max -leffan megahitin uusiksi We Don’t Need Another Hero -video jatkaa alkuperäisen biisin henkeä
Uutiset
[ 26.1.2022 ]
Shiraz Lane kuukauden kestävälle Euroopan-kiertueelle Crashdïetin kanssa – Mukana myös oma festivaaliesiintyminen Belgiassa
Uutiset
[ 25.1.2022 ]
Tulenkulkijat-bändi julkaisi kolmen kappaleen EP:n nimeltään Syvyys
Uutiset
[ 24.1.2022 ]
Kaisa Leskinen ja Mika Kuokkanen tunnelmoivat solisteina uudessa Tell Me How -kappaleessa
Uutiset
[ 23.1.2022 ]
Metalliyhtye Rojulta Salvation-single – metallikuusikon uusi EP ilmestyy keväällä
Uutiset
[ 22.1.2022 ]
Blind Channel julkistaa tulevan albuminsa ja lähtee melkoiselle keikkaputkelle, katso missä suomalaisyhtye esiintyy
Uutiset
[ 21.1.2022 ]
Sampsa Astalalta kauniisti keinuva sinkku Sata kertaa – Sooloalbumi julkaistaan 25. maaliskuuta
Uutiset
[ 21.1.2022 ]
Reckless Love julkaisee uuden albumin ”Turborider” 25. maaliskuuta – nimikkobiisi nyt ulkona
Uutiset
[ 19.1.2022 ]
Lasten Hautausmaa julkaisee viidennen albuminsa Kevät helmikuussa ja suuntaa keikoille
Uutiset
[ 18.1.2022 ]
Younghearted julkaisi uransa isoimman kappaleen
Uutiset
[ 17.1.2022 ]
The Rasmuksen UMK-kappale Jezebel julki – tuottajana maailmankuulu Desmond Child
Uutiset
[ 16.1.2022 ]
Aston Kalmari herättelee deittailijat kohtelemaan toisiaan paremmin
Uutiset
[ 15.1.2022 ]
Jessi Frey ja Turmion Kätilöiden MC Raaka Pee yhdistivät voimansa – Bloodsport-single enteilee Freyn helmikuun albumijulkaisua
Uutiset
[ 14.1.2022 ]
Musiikin elokuvalliseen kerrontaan yhdistävä MOSALA esittäytyy
Musiikkivideo
[ 13.1.2022 ]
Cyan Kicks tuo UMK-lavoille rokkimeininkiä – “Rock saisi nousta yhä isommaksi Euroviisuissakin!”
Bändijutut
[ 12.1.2022 ]
The Rasmus osallistuu UMK:hon – bändin uusi kitaristi on Tiktakista tuttu Emppu
Uutiset
[ 10.1.2022 ]
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani pitkälle tauolle
Uutiset
[ 9.1.2022 ]
Apulannan klassikkolevyt julkaistaan vihdoin vinyylinä
Uutiset
[ 7.1.2022 ]
JVG starttasi vuoden 2022 tuplasinglellä – Vamos & Syssymmäl nyt ulkona
Uutiset
[ 5.1.2022 ]
Teleksin 20. juhlavuosi starttaa uudella sinkulla nimeltään Juju! – Ylen tuottama studiokonsertti näytetään perjantaina
Uutiset
[ 5.1.2022 ]
Perjantaina julkaistava Oulu, Wisconsin enteilee J. Karjalaisen uutta albumia – muusikkolegendan poika tuottajan roolissa
Uutiset
[ 4.1.2022 ]
Ghost Toast julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta viidenneltä albumiltaan
Uutiset
[ 31.12.2021 ]
Hyvää ja onnellista uutta vuotta!
Uutiset
[ 31.12.2021 ]
Faija julkaisi uudenvuodenaaton kunniaksi Soppahousut-biisin
Musiikkivideo
[ 27.12.2021 ]
Arvostelussa vihtiläisen Sonqon ensimmäinen single Didn’t You Like It Bumpy
Arviot
[ 23.12.2021 ]
Hyvää joulua Takahuone.fi:n lukijoille
Uutiset
[ 22.12.2021 ]
Oceanhoarse päättää vuoden Anthraxin “täydellisellä kappaleella” – Hoarsefest-sisäfestivaali siirtyy vuoden 2022 joulukuun loppuun
Uutiset
[ 21.12.2021 ]
Hurja Hallan ensimmäinen musiikkivideo julki – video palkittiin parhaasta musiikkivideon esikoisohjauksesta Saksan Münchenissä
Uutiset
[ 20.12.2021 ]
Sepi Kumpulainen julkaisi Henkinen kehitys -nimisen kappaleen musavideon kera
Musiikkivideo
[ 19.12.2021 ]
Jyväskyläläinen funkrockbändi Säätövara julkaisi ajankuvaan istuvan biisin karanteenibailuista
Musiikkivideo
[ 18.12.2021 ]
Popeda täräytti täydellä latauksella ja Jere Häkkinen valokuvasi
Kuvat
[ 17.12.2021 ]
Rumpali Twist Twist Erkinharjun ja kumppaneiden Megasnake julkaisi kesäisen Don’t -singlen
Musiikkivideo
[ 17.12.2021 ]
Pate Mustajärven ”Lavarotat” syntyi koronan kirvoittamana
Musiikkivideo
[ 16.12.2021 ]
Eppu Normaali loisti Tampereen uuden areenan avajaisissa – Katso Jere Häkkisen ottamat hienot valokuvat
Kuvat
[ 15.12.2021 ]
Nouseva vientilupaus Ilon julkaisi uuden singlen
Uutiset
[ 14.12.2021 ]
Kohti vuotta 2022 – 22 kotimaista nimeä Provinssiin
Uutiset
[ 13.12.2021 ]
Miltä kuulostaa kun sydän pakahtuu, aika pysähtyy ja tekee mieli ottaa sydäntatuointi naamaan? Kuuntele Eino & Koskettajat -yhtyeen Ihastuksissaan
Bändijutut
[ 12.12.2021 ]
Helsinkiläinen levykauppa kertoi ilouutisen: Hanoi Rocksista tuttu Nasty Suicide eli Jan Stenfors julkaisee uuden levyn pitkän tauon jälkeen
Uutiset
[ 12.12.2021 ]
Karri Lehtosen uusi musiikkivideo on kunnianosoitus dekkarisarjoille
Musiikkivideo
[ 11.12.2021 ]
Olavi Uusivirta uusi sopimuksensa Universalin kanssa – uuteen levytyssopimukseen lisättiin historiallinen pykälä
Uutiset
[ 11.12.2021 ]
Alexi Laihon uurna laskettiin viimein hautaan, omaiset ja entiset bändikaverit helpottuneita: ”Toivomme, että hänen perheensä saa nyt surra rauhassa”
Uutiset
[ 10.12.2021 ]
Roost-bändi tarjoaa grungetykitystä Tampereelta: ”Seattle-saundi on imetty kai jostain esipuberteetin aikaisista finnivoiteista”
Bändijutut
[ 10.12.2021 ]
Mieskö yksinkertainen laitos? Pötyä, tuumaa Neiti Rubinstein ja summaa kaiken Kanneton kaivo -singlellä
Bändijutut
[ 9.12.2021 ]
Vesala julkaisee syntymäpäivänsä kunniaksi totuuksia popmusiikista EP:n
Uutiset
[ 8.12.2021 ]
Pelagos julkaisee toisen albumina The Boat perjantaina – uusi video ulkona nyt
Musiikkivideo
[ 8.12.2021 ]
Blind Channel syksyllä omalle Euroopan kiertueelle – 11 maata, liki 30 keikkapaikkaa
Bändijutut
[ 7.12.2021 ]
Sydämellisen iskelmäpopin ääni Peter Joukainen palauttaa kuulijan maan pinnalle – Mun maailma -singlellä aikuisten asiat saavat oikeat mittasuhteet
Haastattelut
[ 7.12.2021 ]
Turkulainen Sum of Seven tuo raikkaan vivahteen progressiivisen musiikin kentälle – Katso Voices-singlen musiikkivideo
Haastattelut
[ 6.12.2021 ]
Tulokasartisti Elmerin Scarlett Johansson -single julki
Haastattelut
[ 5.12.2021 ]
Nättinassujen Tinder-sinkussa kuuluu vahvasti tämän ajan vaikeus löytää toista ihmistä
Haastattelut
[ 4.12.2021 ]
Vestan uusi single Periodi on toivomus paremmasta ajasta – Kevään kiertuepäivät nyt julki
Uutiset
[ 3.12.2021 ]
Helsinkiläinen artisti YASIR löysi musiikin uudelleen avioeron jälkeen – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 2.12.2021 ]
”Jos et prioa minua, niin en prioa sinua” – Tinderissä perustetun EHYT-yhtyeen debyyttisingle muistuttaa itsekunnioituksesta
Uutiset
[ 1.12.2021 ]
Utuisen indiepopin sanansaattaja Verhot löytää inspiraationsa jouluahdistuksesta – Joulun enkeli -single jatkaa erilaisten joululaulujen sarjaa
Musiikkivideo
[ 1.12.2021 ]
Ranka Kustannus hemmottelee hevi- ja metallikansaa – uutta metallitykitystä julki joulua odotellessa
Uutiset
[ 30.11.2021 ]
Iskelmä Festivaali Himoksella ja Porissa – nämä esiintyjät nähdään molemmissa
Live
[ 29.11.2021 ]
Tampereen rockkesä 2022 hehkuu Hervannassa – ”Kaupunki kaupungissa” saa oman festarinsa
Live
[ 28.11.2021 ]
Lordin seitsemän albumin mittainen Lordiversity-jättiläinen julkaistiin
Uutiset
[ 27.11.2021 ]
Poprock-artisti Ränden uusi single kertoo elämän vaikeista valinnoista
Uutiset
[ 27.11.2021 ]
Her Alonen The Last Rays of the Sun -single kumartaa tyylillä yhtyeen esikuvalle Nightwishille – Taustalla myös soundivelhot Karmila ja Jussila
Uutiset
[ 26.11.2021 ]
Diablo julkaisee uuden levyn ja lähtee kiertueelle
Bändijutut
[ 24.11.2021 ]
Beast in Black kiertää Suomea maaliskuussa
Live
[ 23.11.2021 ]
Jenni Mustajärven ’Komeetta’ – biisi on askel kohti popimpaa mainstream-rockia
Haastattelut
[ 22.11.2021 ]
Olli Halosen tuorein single Pohjola kovassa nosteessa
Musiikkivideo
[ 20.11.2021 ]
Mia Hafrén duetoi uudella singlellään Ville Pusan kanssa
Uutiset
[ 19.11.2021 ]
The Backstabbers julkaisi The Hellacoptersia suuntaan kumartavan My Soul Ain’t For Sale -tribuuttivideon
Musiikkivideo
[ 18.11.2021 ]
Lauri Peisterän debyyttialbumi kertoo toivosta ja sen menettämisestä
Uutiset
[ 17.11.2021 ]
Stam1nan Novus Ordo rundi käynnistyy tammikuussa
Live
[ 17.11.2021 ]
Kolmas Nainen juhlistaa 40-vuotista uraansa kotikylän juhlakeikalla elokuussa 2022: ”Toiveissa ja tavoitteena on kunnon kekkerit”
Uutiset
[ 16.11.2021 ]
Suomen suurin rock-festivaali Rockfest julkistaa uudet kiinnitykset ja päiväkohtaisen ohjelman
Live
[ 16.11.2021 ]
DIRT on Riku Pääkkösen luotsaaman Ranka Kustannuksen tuorein artistikiinnitys – ”Real World” -biisi ulos perjantaina
Uutiset
[ 15.11.2021 ]
Knipiltä uusi single Tien varteen, ensi vuonna albumi ja 50-vuotisjuhlakonsertti
Uutiset
[ 14.11.2021 ]
Outin ”Minne surulliset miehet menee?” -kappale käsittelee alkoholismia läheisen näkökulmasta
Haastattelut
[ 13.11.2021 ]
Suomen countryn ja bluesin ykkösnimiin lukeutuva Joe Vestich julkaisee Steal the Wind -albuminsa – Mukana kotimaan kärkikaarti
Musiikkivideo
[ 12.11.2021 ]
Blind Channelin uuden We Are No Saints -biisin musiikkivideo julki
Bändijutut
[ 12.11.2021 ]
Uniklubin Jos tähän jään -kappale julki dramaattisen musavideon kera
Musiikkivideo
[ 12.11.2021 ]
Iltan uuden kappaleen ’Taivas maan päällä’ musiikkivideo kuvattiin Costa Rican henkeäsalpaavissa maisemissa
Musiikkivideo
[ 11.11.2021 ]
Vesalan Pahanilmanlinnut on Supermarsu 2 -elokuvan virallinen biisi – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 11.11.2021 ]
Tuure Kilpeläinen ja Teho Majamäki elokuvallisen äänimaiseman äärellä
Uutiset
[ 11.11.2021 ]
Shiraz Lane julkaisee kolmannen studioalbuminsa huhtikuussa 2022 – Ensimmäinen Fake Perfection -singlemaistiainen julkaistaan huomenna
Uutiset
[ 10.11.2021 ]
Hoarsefest-sisäfestivaali palaa isosti 26. joulukuuta – tapaninpäivänä tärähtää
Uutiset
[ 9.11.2021 ]
R&B-tulokas Ina julkaisi debyyttialbuminsa: – ”Albumi on mun kasvutarina ulos kovasta kuoresta”
Uutiset
[ 9.11.2021 ]
Indiepoppari Lieven toinen sinkku ”Mustaa jäätä” esittelee Lieven herkempää puolta
Henkilöjutut
[ 8.11.2021 ]
Riku Rajamaalta uusi single Safety Pin – Katso Sunrise Avenue -kitaristin uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 8.11.2021 ]
Lovers Left Alive -yhtye puhaltaa tuulta katurokin kipinään ja kutsuu bändejä elvyttämään rockscenen
Bändijutut
[ 7.11.2021 ]
Swallow the Sun kiertää Suomen suurimpia kaupunkeja tammikuussa – Moonflowers-albumi julkaistaan pian
Uutiset
[ 6.11.2021 ]
Kalevauva.fi:n uudessa Kuopio-kappaleessa fiittaa tähtikitaristi Erja Lyytinen – katso video
Musiikkivideo
[ 6.11.2021 ]
Turmion Kätilöiden uusi musiikkivideo on melkoisen hämärää meininkiä – Katso bändin tuore taideteos YouTubessa
Bändijutut
[ 5.11.2021 ]
Lauri Tähkä nähdään keväällä 2022 kahdella isolla areenakeikalla
Uutiset
[ 5.11.2021 ]
Timo Rautiainen ja Ville Ojanen löivät hynttyyt yhteen – Katso ”Konsta käsivarressa” – singlen musiikkivideo
Haastattelut
[ 5.11.2021 ]
Suvi Teräsniskan odotettu kolmas joululevy julkaistiin tänään
Uutiset
[ 5.11.2021 ]
Gtarzee debytoi singlellä ’Living a Lie’, tarina valheiden ja toiveiden täyttämästä online-suhteesta
Uutiset
[ 4.11.2021 ]
The Flaming Sideburns lähtee kiertueelle – Eläköön rock and roll!
Live
[ 3.11.2021 ]
Omnium Gatherum pitkälle Euroopan-kiertueelle Fleshgod Apocalypsen kanssa ensi syksynä – Keikat Suomessa alkavat tämän viikon torstaina
Bändijutut
[ 2.11.2021 ]
Tarja Turusen uusi Outlanders-projekti rakentaa sillan elektronisen musiikin ja kitaramusiikin välille – mukana maailmanluokan kitaristeja
Uutiset
[ 1.11.2021 ]
Haminalaista punkrokkia suoraan Sikovuoren huipulta
Bändijutut
[ 31.10.2021 ]
Tamperelainen XELI julkaisi Kroatia-biisiin musiikkivideon
Haastattelut
[ 31.10.2021 ]
Waltari laittoi Below Zero -biisinsä uusiksi Marko Hietalan kanssa – Katso biisin äänitykset dokumentoinut musiikkivideo
Bändijutut
[ 30.10.2021 ]
Saimaa-yhtyeen Politiikka-Suomi-ohjelman tunnusbiisi julkaistiin singlenä
Bändijutut
[ 30.10.2021 ]
Markus Vanhala ja Hannes Kett yhdistivät voimansa Oceanhoarsen Bark At The Moon -#ozztober-ilottelussa
Bändijutut
[ 29.10.2021 ]
Kauko Röyhkä ja Riku Mattila palasivat pitkästä aikaan yhteen – Katso Leila Välimaan ohjaama musiikkivideo
Uutiset
[ 28.10.2021 ]
Eppu Normaali konserttisaleihin: ”Loppu on lähempänä kuin alku. Siispä nyt kaikki irti, vielä kun voi!”
Live
[ 28.10.2021 ]
Maccara Ukulele Band julkaisee levyn – mukana menossa Costello Popedasta
Bändijutut
[ 27.10.2021 ]
Ismo Alanko tekee historiaa Tavastialla marraskuussa: ”Treenit on käynnissä, artisti ja kaikki kokoonpanot täynnä intoa”
Uutiset
[ 26.10.2021 ]
Jarkko Martikaisen vuoden kestänyt odotus päättyy viimein – 50-vuotisjuhlakonsertti Kulttuuritalolla tämän viikon perjantaina
Haastattelut
[ 26.10.2021 ]
Pohjoisesta raikuu rokkia – Free Ride tarjoaa rouheaa riffittelyä ja melodiakoukkuja
Bändijutut
[ 25.10.2021 ]
Albumillisen uutta musiikkia julkaissut Asa lähtee kiertueelle
Uutiset
[ 23.10.2021 ]
Lordille oma kummitusjuna Tivoli Sariolaan – Junan esittelevä uusi Borderline on täysiverinen kasaripläjäys
Musiikkivideo
[ 22.10.2021 ]
Lone Deer Laredon Fever Fever -biisi nauhoitettiin Nashvillen musiikkikehdossa
Uutiset
[ 22.10.2021 ]
Mötley Crüe -legenda Nikki Sixxillä monta rautaa tulessa
Bändijutut
[ 21.10.2021 ]
Viime vuodet kuvataiteeseen keskittynyt Sampsa Sarparanta perusti uuden yhtyeen – Debyyttialbumi Takaisin merkitykseen julkaistaan perjantaina
Bändijutut
[ 20.10.2021 ]
Tero-Petri löysi inspiraation uusiin lauluihin näyttelemisen, maalaamisen ja terapiatyönsä keinoin
Bändijutut
[ 19.10.2021 ]
Merta julkaisee uuden albumin ja saapuu levyjulkkareille Helsinkiin ja Tampereelle
Uutiset
[ 18.10.2021 ]
Henna Uoti ja Katariina Souri yhdistivät voimansa Terveisin Muuttunut -biisin upealla videolla
Musiikkivideo
[ 17.10.2021 ]
Laulaja-lauluntekijä Astrid Swan konserttisalikiertueelle
Uutiset
[ 16.10.2021 ]
Monipuolinen musiikintekijä ja tuottaja Nelli Milan julkaisee kaksiosaisen albuminsa ensimmäisen osan Levottomat Luut I
Musiikkivideo
[ 15.10.2021 ]
Millä päästä historiankirjoihin? Eino & Koskettajien blues-pop-single ja video pohtivat suurta kysymystä
Bändijutut
[ 14.10.2021 ]
C-kasetti tekee paluun! Sampsa Astalan uusi biisi todistaa sen myös konkreettisesti – Joulu 1985 mullisti nuoren miehen elämän täysin
Haastattelut
[ 13.10.2021 ]
Kitaristi Ossi Maristo julkaisee esikoisalbuminsa – Levyjulkkarit perjantaina Helsingissä
Uutiset
[ 12.10.2021 ]
Esiintyjät antoivat riemun näkyä Lost In Musicissa ja Jere Häkkinen antoi kameran laulaa – Katso hienot kuvat
Kuvat
[ 12.10.2021 ]
Ben Granfelt julkaisee livelevyn: – ”Muutamme maailmaa paremmaksi nuotti kerrallaan”
Uutiset
[ 11.10.2021 ]
Dannylta uusi omiin tarinoihin perustuva henkilökohtainen albumi – myös kirja tulossa
Uutiset
[ 10.10.2021 ]
The Dusty Dusters onnittelee 100-vuotiasta Muuramea ja osallistuu karkeloihin julkaisemalla uuden musiikkivideon
Bändijutut
[ 10.10.2021 ]
Dex Viihteen perustaja ja merkittävä musiikkivaikuttaja Seppo Kahilainen on kuollut
Uutiset
[ 9.10.2021 ]
Diandra kattavalle Kerran joulukuun aikaan -kiertueelle: – ”Joulukonsertit ovat aina minulle loppuvuoden kohokohta”
Live
[ 9.10.2021 ]
Vuoden 2021 Industry Awards -voittajat palkittiin gaalassa Tampere-talolla – Katso lista voittajista
Uutiset
[ 9.10.2021 ]
Koloradon uuden sinkun musiikkivideo on tribuutti AOR-jätin musavideolle
Bändijutut
[ 8.10.2021 ]
Iskelmäpopin vahva uusi tulokas Olavi Törmänen julkaisi Keskeneräinen-singlensä
Uutiset
[ 7.10.2021 ]
Vesala täyttää joulukuussa 40 vuotta – juhlistaa sitä synttärikiertueella: – ”Ajateltiin synttäreiden kunniaksi järjestää kunnon juhlat”
Uutiset
[ 7.10.2021 ]
Ilkka Vainio mittavalle ”Koko kansan laulut” -konserttisalikiertueelle: – ”Koen olevani elämäni kovimmassa iskussa”
Live
[ 6.10.2021 ]
Helsinkiläinen progemetallibändi Keoma julkaisi toisen täyspitkän albuminsa
Uutiset
[ 6.10.2021 ]
Lassi Valtonen julkaisee uuden singlen sekä Live EP:n lokakuussa
Uutiset
[ 5.10.2021 ]
Antti Ketonen lähtee tunnelmalliselle konserttisalikiertueelle joulukuussa
Uutiset
[ 4.10.2021 ]
Takahuone.fi presents, Finland Calling – The one and only Hurriganes
Bändijutut
[ 3.10.2021 ]
Inspiraatiota HIM:sta ja Yöstä – KARI-yhtye tunnelmoi Yötaivas-biisillä
Bändijutut
[ 3.10.2021 ]
Michael Monroen ylistämä Andrea Brosio The Voice of Finland All Stars -voittoon
Uutiset
[ 2.10.2021 ]
Miltä kuulostaisi, jos Värttinä saisi metallikohtauksen? – Uusi moniääninen folk metal -yhtye Eramaa antaa sille suuntaviivoja
Bändijutut
[ 2.10.2021 ]
Katurokkia kansalle – Plastic Tears julkaisi uuden musiikkivideon
Uutiset
[ 1.10.2021 ]
The Empire Strikesin License To Thrill on häpeilemättömän ”Bond”
Uutiset
[ 1.10.2021 ]
Arttu Wiskari innoissaan tulevasta kiertueesta: ”En ole koskaan tehnyt konserttisalirundia, joten siitä tulee spesiaali”
Uutiset
[ 1.10.2021 ]
Laulaja-lauluntekijä Markus Petsalo julkaisi syksyisen kappaleen
Uutiset
[ 30.9.2021 ]
Ruotsalainen Ghost julkaisi tarttuvan biisin – katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 29.9.2021 ]
Syksyn Sävel -semifinalisti Miika Mattilan tuore single livenä televisiossa lauantaina: – ”Usko mahdollisuuksiini on kova!”
Haastattelut
[ 29.9.2021 ]
Muovikukkien uusi sinkku on rokkaavaa dream poppia tihkuva koukuttava tunnelmapala
Musiikkivideo
[ 29.9.2021 ]
Vesala julkaisee uuden singlen Pahanilmanlinnut: – ”Minä ja Teemu Brunila tehtiin tämä biisi Los Angelesissa Teemun kotona vuonna 2018”
Haastattelut
[ 27.9.2021 ]
Lordilta tuplasingle – Abracadaver / Beast of Both Worlds höystettiin musiikkivideolla
Bändijutut
[ 26.9.2021 ]
Jyväskyläläinen Ajospään HiFi julkaisi kaksi uutta albumia
Uutiset
[ 25.9.2021 ]
Sky Fighters seilaa stadioneille tähtäävän melodisen poprockin uudella aallolla
Bändijutut
[ 25.9.2021 ]
Swallow the Sunin Woven into Sorrow on tulevan Moonflowers-albumin todennäköisesti alakuloisin biisi: – ”Nauttikaa kärsimyksestä”
Bändijutut
[ 24.9.2021 ]
Kansainvälinen Pop-lupaus Roye laulaa uudella singlellään eron jälkeisistä unettomista öistä
Haastattelut
[ 24.9.2021 ]
Herkkä indiepoptulokas Ville Veikka julkaisi uuden singlen ”Aina ku lähet”
Haastattelut
[ 23.9.2021 ]
Americanaa ja poppia yhdistelevän Lauri Peisterän uusi single nyt ulkona – “Viimeiset sanat” on kirjoitettu artistin edesmenneelle papalle
Haastattelut
[ 22.9.2021 ]
Omnium Gatherumin Reckoning-single ja -video jatkavat uuden aallon OG-julkaisujen sarjaa
Bändijutut
[ 21.9.2021 ]
Slipknotin ja Nightwishin tähdittämä Knotfest-metallifestivaali Suomeen elokuussa 2022
Uutiset
[ 21.9.2021 ]
Turkulainen Craneium-yhtye julkaisi uuden singlen ”The Devil Drives”
Bändijutut
[ 20.9.2021 ]
Von Hertzen Brothers 20-vuotisjuhlakiertueelle
Live
[ 20.9.2021 ]
Nyrkkitappelu ja Lapsuus räjäyttivät pankin Pakkahuoneella – Katso Jere Häkkisen upeita kuvia keikkahurmoksesta
Bändijutut
[ 19.9.2021 ]
Kaskas-yhtye julkaisi musiikkivideon Lepakkomies-biisiin
Musiikkivideo
[ 18.9.2021 ]
Katja Valelta tyylikäs uusi sinkku Water Serpents: ”Laulu syntyi sietämättömän kuumana kesäyönä Kalliossa”
Haastattelut
[ 17.9.2021 ]
Emppu julkaisi Uusia tatuointeja -kappaleen: – ”Tätä biisiä kuunnellessa jengi voi jättää aikuiskriiseilyt luvan kanssa hetkeksi sivuun”
Uutiset
[ 16.9.2021 ]
Anssi Kelan elämäkertakonserteille lisäpäivämääriä Helsinkiin, Kuopioon, Ouluun kuin Tampereellekin
Uutiset
[ 16.9.2021 ]
Southern rock -bändi Muddy Moonshine julkaisi tuplasinglen tulevalta toiselta albumiltaan
Bändijutut
[ 15.9.2021 ]
Edith Södergranin runoista inspiroitunut Arosa Ensemble julkaisee uuden albuminsa kolmessa osassa
Bändijutut
[ 14.9.2021 ]
Samuel Uutisen Hearticulate-single on kunnianosoitus Helsingin rock-skenelle – Pitkän linjan hard rock -vokalisti julkaisee soololevynsä marraskuussa
Haastattelut
[ 13.9.2021 ]
Suuria tunteita popissaan käsittelevä AWA teki Kuuhun ja takaisin -biisin vanhemmuuden monista puolista
Haastattelut
[ 12.9.2021 ]
Ismo Alanko julkaisi yhteislevyn Oulu Sinfonian kanssa
Haastattelut
[ 12.9.2021 ]
Saksalaiselle levyfirmalle kiinnitetyltä Reckless Lovelta uusi biisi ’Outrun’ ja musiikkivideo
Bändijutut
[ 11.9.2021 ]
Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä duetoi uudella singlellään Matti Johannes Koivun kanssa
Haastattelut
[ 10.9.2021 ]
Suomirock-yhtye Toyotan Takavaloilta uusi musiikkivideo ’Lähellä’-biisiin
Bändijutut
[ 9.9.2021 ]
The Backstabbers kaahaa Riding Trough The Night -singlellään kohti debyyttialbumia
Bändijutut
[ 8.9.2021 ]
Punkin ja rockin ylpeä sanansaattajana vihtiläinen I.F.A julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa
Bändijutut
[ 7.9.2021 ]
Kirja-arvostelussa EPE – Levymoguli
Arviot
[ 6.9.2021 ]
Rovaniemeltä supertähtien sisäpiiriin Los Angelesiin ja Lontooseen, lue Timo Kaltion viimeinen haastattelu ja katso viimeiseksi jääneet hienot kuvat
Haastattelut
[ 6.9.2021 ]
Waltari 30 vuotta – 3rd Decade – The Anniversary Edition -albumilla mukana muun muassa Bomfunk MC’s, Eläkeläiset sekä Lordi
Bändijutut
[ 5.9.2021 ]
Pullon henki -singlen julkaissut Eino & Koskettajat -yhtye soittaa retrorockia
Bändijutut
[ 4.9.2021 ]
Elektropop-artisti Helsinskin ”Teach Me How to Dance” on hengenheimolainen David Bowien klassikolle
Haastattelut
[ 3.9.2021 ]
Children Of Bodomin ex-kitaristi Alexander Kuoppala palaa bänditoiminnan pariin
Bändijutut
[ 3.9.2021 ]
Happoradio julkaisi uuden albumin Majakka: – ”Jokainen tarvitsee elämäänsä kiintopisteitä”
Bändijutut
[ 3.9.2021 ]
The Rasmuksen ja Apocalyptican yhteisbiisi Venomous Moon ulkona nyt
Bändijutut
[ 2.9.2021 ]
Korpiklaanilta suomenkielinen Anthrax-cover Ennen (Got The Time) – Näe bändi livenä Tampereella ja Lahdessa ensi viikolla
Bändijutut
[ 2.9.2021 ]
Sami Yaffa julkaisee ensimmäisen soololevynsä: – ”Tässä on istuttu kuin superkärpänen kuumalla kivellä odottaen levyn ilmestymistä”
Haastattelut
[ 1.9.2021 ]
Rosa Heartilta uutuusbiisi Mercy – Katso kappaleen musiikkivideo
Bändijutut
[ 1.9.2021 ]
Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa, kolmas singlelohkaisu ilmestyy perjantaina
Bändijutut
[ 31.8.2021 ]
Ilari Hämäläinen julkaisee uuden sooloalbumin – Savuna ilmaan -single hengittää kasarin synapoppia
Haastattelut
[ 30.8.2021 ]
Elektropop-tulokas Thelise esittäytyy debyyttisinglellään – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 30.8.2021 ]
J. Karjalainen julkaisee Aurinko nousee ilman sua -singlen – uusi albumi näkee päivänvalon keväällä 2022
Uutiset
[ 29.8.2021 ]
Johanna Mäkeläisen uusi single “Juuret tiukassa” on kirjoitettu elämän risteyskohdassa
Henkilöjutut
[ 28.8.2021 ]
Uusi kirja Nightwishin tarinasta – julkaistaan elokuun viimeinen päivä Kiteellä
Bändijutut
[ 28.8.2021 ]
Usvaista katupoppia esittävä SUMUA julkaisi ’Haluunko ollenkaan’-biisin
Bändijutut
[ 27.8.2021 ]
Moon Shot koosti musiikkivideon kesän festarikeikoilta uudesta sinkusta ’Cut The Corners’
Bändijutut
[ 27.8.2021 ]
Anna Kokkonen tunnelmoi uudella singlellään Maailma on ihana: – ”Kaipasin kipeästi vauhtia ja irtiottoa”
Haastattelut
[ 26.8.2021 ]
Ideaali & Jay Who?:lta uusi EP Suomifilmi
Bändijutut
[ 26.8.2021 ]
Matin single ´Käärmemies´ kertoo Tampereen Ikurissa asuvasta käärmemiehestä ja hänen kolmemetrisestä boastaan
Haastattelut
[ 25.8.2021 ]
Lost Society solmi kansainvälisen levytyssopimuksen metallijätti Nuclear Blastin kanssa – palaa metallititaanin bändirosteriin
Bändijutut
[ 25.8.2021 ]
Lauri Tähkästä kuoriutui Keskiyön Cowboy – katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 24.8.2021 ]
Jouni Hynynen & Maanalainen armeija ensimmäiselle kiertueelle: – ”En vieläkään voi uskoa, että nämä viimein toteutuvat”
Haastattelut
[ 22.8.2021 ]
Lap steel -komeetta Mika Jaakkolan rouhea EP näki päivänvalon – DARK SLIDE INC -kokonaisuudella mukana Marko Hietala ja Olli Haavisto
Bändijutut
[ 21.8.2021 ]
Tekee mieli -biisin julkaisseen Yeboyahin mielestä on tärkeää, että naiset saa puhua seksuaalisuudestaan avoimesti ja ilman rajoitteita
Haastattelut
[ 20.8.2021 ]
Lordilta Believe Me -single – ”Believe Me on lähes niin puhdasta diskoa kuin mitä Lordi-yhtyeellä voi tehdä”
Bändijutut
[ 20.8.2021 ]
Sami Yaffa nostaa hattua rocklegendoille uutuusbiisillään: – ”Lopulta sanoituksen teemaksi löytyi kuningas alkoholi, sen hyvät ja huonot puolet”
Bändijutut
[ 19.8.2021 ]
Forth tunteilee menneisyydellä uusimmalla singlellään ’1993’ – Katso uusi ja hieno musiikkivideo
Bändijutut
[ 18.8.2021 ]
Blame Me!’ltä uusi video: Don’t Save Me tempaa mukaansa
Bändijutut
[ 17.8.2021 ]
Katso upeat kuvat bändin keikalta – Apocalyptica rokkasi hurmoksessa Saarihelvetti-festareilla
Bändijutut
[ 16.8.2021 ]
My Haven julkaisi debyyttialbuminsa ja musiikkivideon kappaleestaan ”Found Not Forgotten”
Bändijutut
[ 15.8.2021 ]
Blind Channel julkaisi seuraajan Dark Side -kappaleelleen – Katso Balboa-biisin musiikkivideo
Bändijutut
[ 14.8.2021 ]
Sooloalbumiinsa valmistautuva Sampsa Astala tuo vastavoimaa korona-aikaan Kaikki huutaa jee! -singlellään
Bändijutut
[ 12.8.2021 ]
Elliot’s Crazy Compass teki Michael Monroesta superhahmon Pop Snap Crackle -videolla
Bändijutut
[ 10.8.2021 ]
Seinäjoen Vauhtiajot alkaa perjantaina, 18-vuotiaan festivaalin historiaan mahtuu monia unohtumattomia tapahtumia
Haastattelut
[ 9.8.2021 ]
The Rasmukselta ja Apocalypticalta yhteisbiisi Venomous Moon
Bändijutut
[ 6.8.2021 ]
Suomen suosituin rap-duo JVG julkaisi singlen Liike on lääke – Katso uusi musiikkivideo
Uutiset
[ 5.8.2021 ]
Iskelmä-Finlandia Arja Korisevalle: – ”Palkinto tuntuu todella hyvältä”
Uutiset
[ 4.8.2021 ]
Haloo Helsinki! julkaisi uuden singlen Tulikärpäset – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 3.8.2021 ]
Pekko Käppi K:H:H:L-yhtyeineen julkaisee neljännen täyspitkän levyn Aamunkoi
Haastattelut
[ 2.8.2021 ]
AURI julkaisi uuden singlen sekä videon ”The Valley”
Bändijutut
[ 29.7.2021 ]
MegaSnake iskee jälleen – Muun muassa Peer Güntistä ja Leningrad Cowboysista tuttujen hahmojen uusi biisi julkaistu
Bändijutut
[ 28.7.2021 ]
Oululaisen Afteregon Wasting Daylight on räjähtävä annos modernin rockin energiaa – bändi nähdään heinäkuun lopussa kotikaupunkinsa Qstockissa
Bändijutut
[ 26.7.2021 ]
Ensi viikolla 20-vuotisjuhlakeikkansa tekevä Aste julkaisi uuden singlen ”Kaupunkilegendoi”
Henkilöjutut
[ 25.7.2021 ]
Kuuma metallitulokas Shereign laittaa uuden vaihteen silmään Hold On -singlellään
Bändijutut
[ 22.7.2021 ]
Tamperelainen Joviac julkaisi uuden voimaannuttavan ja kannustavan kesäsinglen The Fine Line
Bändijutut
[ 21.7.2021 ]
Pääkaupunkiseudun kesän ensimmäinen suuri musiikkifestivaali Tikkurila Festivaali käynnistyy huomenna kahden vuoden tauon jälkeen
Uutiset
[ 19.7.2021 ]
Lobster puristi electrobiisin rockmankelin läpi
Bändijutut
[ 18.7.2021 ]
Imsomniumin The Antagonist -single höystettiin upealla videolla, Argent Moon -EP julkaistaan 17. syyskuuta
Bändijutut
[ 16.7.2021 ]
Likaiset Pikkarit laittaa seksipöksyt jalkaan
Bändijutut
[ 15.7.2021 ]
Mortyfear kutsuu sinut kauhistuttavaan metallijuhlaan – Uuden kokoonpanon esittelevä My Dystopia -albumi julkaistiin tänään
Bändijutut
[ 14.7.2021 ]
Sanan tuleva single viimeistelee artistin henkilökohtaisen kasvutarinan
Henkilöjutut
[ 10.7.2021 ]
Alkuperäisen Battle Beast -vokalisti Nitte Valon Volymian-yhtye julkaisi They Never Come In Peace -EP:nsä
Bändijutut
[ 9.7.2021 ]
Autumn’s Griefiltä uusi singlelohkaisu The Dead Don’t Smile
Bändijutut
[ 8.7.2021 ]
Highway Queen julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon Walls Are Burned
Bändijutut
[ 6.7.2021 ]
Mannermaisen pop-musiikin tulokas ja taiteiden moniottelija Katri Oikarinen julkaisi Cool Girl -videonsa
Henkilöjutut
[ 2.7.2021 ]
Poptulokas Ronja Marielan Enkeli-single julki
Henkilöjutut
[ 1.7.2021 ]
Forth julkaisi kesäisen singlen tulevalta kolmannelta albumilta – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 28.6.2021 ]
Haloo Helsinki! julkaisee uuden albumin ”Älä pelkää elämää” 10. syyskuuta
Bändijutut
[ 24.6.2021 ]
Ismo Alanko Yksin -kiertue halkoo Suomea kesällä
Henkilöjutut
[ 23.6.2021 ]
Kuuntele Karri Lehtosen liikuttava ja positiivinen erobiisi Porkkalankatu 13: – ”Oma eroni oli kumpaakin osapuolta kunnioittava”
Henkilöjutut
[ 22.6.2021 ]
Nättinassujen ”Upota” single yhdistelee poppia sekä rokkia 80-luvun kulta-aikojen synasoundeilla
Bändijutut
[ 22.6.2021 ]
Janitalta uusi musiikkivideo: intiimi New York tallentui I Forgive You -kappaleen kuvaksi
Haastattelut
[ 22.6.2021 ]
Hector saa Soundi-palkinnon: ”Olisi aika tehdä taas biisejä”
Haastattelut
[ 21.6.2021 ]
Lontoossa asuva 22-vuotias HATITA julkaisee hyvän mielen kesäbiisin ”Get it”
Haastattelut
[ 20.6.2021 ]
Forth julkaisi ensimmäisen singlen ’Open Heart’ tulevalta kolmannelta albumilta
Bändijutut
[ 19.6.2021 ]
Vialea loihtii romantiikkaa lähiöiden harmaudesta – Katso Samaan pöytään -biisin musiikkivideo
Bändijutut
[ 18.6.2021 ]
Moon Shot julkaisi uuden Agony Walk -singlen sekä musiikkivideon
Bändijutut
[ 18.6.2021 ]
Brother Firetribe nostattaa ukkosmyrskyn ennennäkemättömällä lentovideolla ja singlellä Thunder Rising
Bändijutut
[ 17.6.2021 ]
Esa Holopaisen uusi musiikkivideo kappaleesta Sentiment julkaistu – Albumi menestyy myyntilistoilla
Bändijutut
[ 17.6.2021 ]
Haloo Helsinki! -yhtyeen Olympiastadion-keikkaa ei järjestetä elokuussa 2021 – uusi keikkapäivä kesällä 2022
Bändijutut
[ 17.6.2021 ]
Herra Ylppö mittavalle kiertueelle Ihmiset-yhtyeen kanssa: – ”Tuntuu lähes epätodelliselta, että nytkö ne keikat todella alkavat”
Bändijutut
[ 16.6.2021 ]
Mikko Saarelan muistometsään kiinnitettiin muistolaatta – Eppu Normaalin perustajajäsentä muistetaan kauniilla tavalla
Uutiset
[ 16.6.2021 ]
Suosioon noussut Steve’n’Seagulls -yhtyeen live-sarja huipentuu Tarja Turusen vierailuun
Live
[ 15.6.2021 ]
Melodisen raskaan rockin tulokas Ocean Dark julkaisi Hope & Chaos -debyyttialbuminsa – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 15.6.2021 ]
Anssi Kelan ylistetyt elämäkertakonsertit saavat jatkoa: – ”Näiden konserttien tekeminen tuntuu koko urani suurimmalta saavutukselta”
Haastattelut
[ 14.6.2021 ]
Arvio: Pave Maijanen – Elämän nälkä -kirja
Arviot
[ 14.6.2021 ]
Elliot’s Crazy Compass julkaisee debyyttialbuminsa syyskuussa – Bubble Gum -single keinuttaa kohti kesäviikkoa
Bändijutut
[ 13.6.2021 ]
Spiritraiserin uudella Glory-singlellä mennään omien rajojen äärille
Bändijutut
[ 12.6.2021 ]
Kemijärven kasvateilta kajahtaa – Arched Fire tykittelee maukasta trash-metallia
Bändijutut
[ 11.6.2021 ]
Tuomari Nurmio julkaisi uuden levyn: – ”Oli helpompaa tehdä nämä biisit, kuin jättää tekemättä”
Bändijutut
[ 10.6.2021 ]
Sami Yaffan uutuusbiisi The Last Time julki – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 9.6.2021 ]
Hootenanny Freaks julkaisi uuden singlen ”Night Train” – biisin inspiraationa Sons Of Anarchy
Bändijutut
[ 8.6.2021 ]
Sielukkaana tulkitsijana tunnetun Aili Järvelän uusi single ”Simpukoita” on kappale karikkoisesta parisuhteesta
Haastattelut
[ 7.6.2021 ]
Tuhat poikaystävää on Lilin & Lunan vastaus iänikuisille naistenkaatobiiseille
Bändijutut
[ 6.6.2021 ]
The Rasmuksen Lauri teki coverin Blind Channelin Dark Side -kappaleesta
Bändijutut
[ 5.6.2021 ]
Energinen trio Jyväskylästä DEFEAT revittelee uudella biisillään Play This (On Your Radio)
Bändijutut
[ 4.6.2021 ]
Emorockbändi Snipe Drive palaa neljän vuoden tauon jälkeen
Bändijutut
[ 3.6.2021 ]
Taija Holm päästää lukijan musiikkibisneksen kulisseihin uutuuskirjassa – Olli Lindholmin luottohenkilön kirja on mielenkiintoista luettavaa
Arviot
[ 2.6.2021 ]
Raasepori Festivaalin kattaus liki valmis – E-Type, Pandora ja Neljä Ruusua mukaan artistikattaukseen
Live
[ 1.6.2021 ]
Uros Live -areenan avajaisissa esiintyy Eppu Normaali yhdessä Santtu-Matias Rouvalin johtaman Tampere Filharmonian kanssa
Haastattelut
[ 1.6.2021 ]
Pelti Auki! -festivaalikiertue bilettää läpi Suomen loppuvuodesta – Mukana myös Petri Nygård ja Teflon Brothers
Live
[ 1.6.2021 ]
Tuhdimmat Tahdit julkaisee lisää bändejä – mukana Turmion Kätilöt ja Battle Beast
Uutiset
[ 31.5.2021 ]
Nightwish Kaisaniemen puistoon elokuussa: – ”Mahtavaa päästä tämän omituisen vuoden jälkeen taas lavalle!”
Live
[ 30.5.2021 ]
Nightwishin virtuaalikonsertit rikkovat ennätyksiä – spektaakkeli katsottavissa tiistaiaamuun asti
Uutiset
[ 29.5.2021 ]
Swallow The Sun julkaisee 20 Years Of Gloom, Beauty And Despair – Live in Helsinki -tuplaliven 30. heinäkuuta
Bändijutut
[ 29.5.2021 ]
8-vuotias Minea menetti isänsä ja Raskasta joulua -konserteista tuttu Erkka Korhonen veljen – muusikko käynnisti koskettavan joukkorahoituskampanjan
Uutiset
[ 28.5.2021 ]
Camulta Mad Swaggah-sinkku ja musiikkivideo
Bändijutut
[ 25.5.2021 ]
Indiesuosikki Future Islands Suomeen ensi talvena
Live
[ 24.5.2021 ]
Helsinki-Cotonou Ensemblen uusi albumi ulkona nyt – Levyllä muistutetaan ihmisen omanarvontunnon tärkeydestä
Bändijutut
[ 23.5.2021 ]
Blogi: Italian Euroviisu-voitto ja Blind Channelin menestys oli rockin ja raskaamman musiikin voitto höttöpopista
BLOGI
[ 22.5.2021 ]
Uusi Bruks Festivaali Salon keskustaan – Mukana muun muassa The Flaming Sideburns sekä Palefacen juhlakeikka
Haastattelut
[ 21.5.2021 ]
Van Dammes omisti teemalevyn Suomen jalkapallomaajoukkueelle
Bändijutut
[ 21.5.2021 ]
Arvio: ”Smack – Kuolemaantuomitun laulu -kirja on yksi parhaimmista musiikkikirjoista, jonka olen lukenut”
Arviot
[ 20.5.2021 ]
Metallilaulajat yhteistyöhön – Netta Laurenne ja Noora Louhimo julkaisevat debyyttialbumin
Haastattelut
[ 19.5.2021 ]
Blind Channel allekirjoitti kansainvälisen levytyssopimuksen Century Median kanssa
Bändijutut
[ 18.5.2021 ]
Nightwish-näyttely aukeaa jälleen yleisölle
Uutiset
[ 16.5.2021 ]
Muovi Makkoselta voimaannuttava valituslaulu Olen vittupää
Bändijutut
[ 15.5.2021 ]
Pyhimys ja Eino Grön duetoivat Hyvät hautajaiset -kappaleessa
Haastattelut
[ 14.5.2021 ]
Newyorkilaistuneelta Janitalta uran tärkein pop/rock-levy Here Be Dragons
Levyt
[ 14.5.2021 ]
Suomalais-fidziläisen Morian debyyttialbumi ”Punaista huulipunaa” käsittelee pelkoa parisuhteessa – ”Mitä jos en kelpaa edes itselleni?
Haastattelut
[ 13.5.2021 ]
Tuomari Nurmio julkaisee uuden singlen Maailman onnellisin kansa – ”Dumarin” uusi levy ilmestyy kesäkuussa
Haastattelut
[ 12.5.2021 ]
Kemopetrol juhlakiertueelle – avauskeikka Qstockissa
Uutiset
[ 12.5.2021 ]
Karjurockissa kajahtaa – lauteille kipuaa kova kattaus
Live
[ 11.5.2021 ]
The Rasmukselta uutta musaa – Bones-single julki perjantaina
Bändijutut
[ 10.5.2021 ]
Kuumat 30 vuotta rock and rollia tykitellyt Hybrid Children juhlii podcastien merkeissä
Uutiset
[ 8.5.2021 ]
Oceanhoarsen massiivinen Reaching Skywards antaa ääneen sorretuille – Lyriikkavideo komppaa tulevan albumin ehkä tarttuvinta singleä
Bändijutut
[ 7.5.2021 ]
Hanging Gardenilta hyisiin vesiin sukeltava nimikkosingle Skeleton Lake
Bändijutut
[ 6.5.2021 ]
Kymenlaakson pimeistä onkaloista nousee I Am The Night – tarinoita yön palvonnasta sekä pimeiden voimien esiinmarssista
Bändijutut
[ 5.5.2021 ]
Rappioromantiikassa kylpevä Vialea julkaisi Koivukylä-singlen ja musiikkivideon
Bändijutut
[ 4.5.2021 ]
Katso Riku Rajamaan uuden biisin Half Broken Heart -musiikkivideo
Henkilöjutut
[ 3.5.2021 ]
RnB-poppari Terri julkaisi Marmeladi EP:n: – ”Olen päässyt siihen pisteeseen, jossa teen musiikkia, jota itse haluan kuulla”
Haastattelut
[ 2.5.2021 ]
Turkulainen Tears Apart tarjoilee pehmeää soulia ja raikkaita elektronisia skandisoundeja
Bändijutut
[ 1.5.2021 ]
Sarlotilta voimaannuttava single – katso riemastuttava supersankari-video
Henkilöjutut
[ 30.4.2021 ]
Pop-punk-bändi Kätfish vie ysäritunnelmiin Baby Don’t Hurt Me -singlellä
Bändijutut
[ 30.4.2021 ]
Tommi ”Tuple” Salmelalta toinen soololevy julki toukokuussa – katso toivoa herättävä uutuusvideo
Henkilöjutut
[ 29.4.2021 ]
Vili Mustalammelta oodi nuoruudelle – debyyttialbumi ilmestyy kesäkuussa
Henkilöjutut
[ 28.4.2021 ]
30 vuotta Kummelia ja musiikkia – Hela & Silvennoinen julkaisevat yhteisen rock-singlen
Uutiset
[ 27.4.2021 ]
Nightwish nousee uuden Uros Live -areenan lavalle vuoden lopussa: – ”Tälle vuoristorata-vuodelle on luvassa takuulla mieleenpainuva päätös”
Bändijutut
[ 26.4.2021 ]
Jussi Yrttiaho purkaa nykymaailman aiheuttamaa ahdistusta musiikin muotoon – Katso Unessani-kappaleen musiikkivideo
Henkilöjutut
[ 25.4.2021 ]
Icons of Elegance tarjoilee tummia teemoja ja duurisointujen keveyttä
Bändijutut
[ 24.4.2021 ]
Bodom After Midnight -EP Paint the Sky with Blood julkaistiin – Kuuntele uusi Payback’s a Bitch -single
Bändijutut
[ 23.4.2021 ]
Her Alonen Into the Night -debyyttisingle sai viimeisen silauksen Nightwishin luottotiimiltä
Bändijutut
[ 22.4.2021 ]
Horizon Ignitedin tyylikäs Towards The Dying Lands -video julkaistiin tänään
Bändijutut
[ 21.4.2021 ]
Ursus Factory julkaisee uransa kolmannen albumin kesän alussa: – ”Tuskin maltamme odottaa, että saadaan se teidän sterkkoihin ja korvanappeihin”
Bändijutut
[ 20.4.2021 ]
Alexi Laihoille koskettava kunnianosoitus kitaristeilta ympäri maailmaa
Musiikkivideo
[ 19.4.2021 ]
Haloo Helsinki! rikkoi radio- ja albumilistan ennätyksiä
Bändijutut
[ 18.4.2021 ]
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanin ”Lumous”-single saa kaipaamaan kesää
Henkilöjutut
[ 17.4.2021 ]
Blame Me! päivitti t.A.T.u.:n megahitin All The Things She Said moderniksi rock-kappaleeksi
Bändijutut
[ 16.4.2021 ]
Williamilta odotettua uutta musiikkia – julkaisi Flyys-singlen ja musiikkivideon
Haastattelut
[ 16.4.2021 ]
Aston Kalmarin tuore single murskaa parisuhdeväkivallan kulisseja
Bändijutut
[ 16.4.2021 ]
Vaikutteita Nirvanalta ja Apulannalta – Katso Juho Nurmisen luotsaaman Ajatuksia-projektin uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 15.4.2021 ]
Dead End Finlandin uuden singlen tarinassa koetaan pohjakosketus ennen pintaan nousua
Musiikkivideo
[ 15.4.2021 ]
Vesterinen Yhtyeineen julkaisee seitsemännen studioalbuminsa Meissä asuu elämä – Levyä juhlitaan tänään torstaina striimikeikalla
Uutiset
[ 14.4.2021 ]
Apocalyptica stream-keikalla tänään kello 20 – Katso jo nyt uunituore White Room -video Jacoby Shaddixin kanssa
Bändijutut
[ 13.4.2021 ]
Bablon Rakkaudella sun -video kuvittaa voimakkaan biisin tyylillä – raspikurkku julkaisee albumin syksyllä
Haastattelut
[ 12.4.2021 ]
Lopettamispäätöksestään ilmoittanut Sunrise Avenue on julkaissut livealbumin vielä ennen jäähyväiskiertuettaan
Bändijutut
[ 11.4.2021 ]
Merkittävät musiikkijulkaisut hehkuttavat Arionin uutta levyä
Bändijutut
[ 11.4.2021 ]
Iltalehti: Rockabillylegenda Aikka Hakala on kuollut
Uutiset
[ 11.4.2021 ]
Aerolta eteerinen pop-single Kun uni ei tuu – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 10.4.2021 ]
Jaden Lampun henki on tainomaisen herkkä ja suurieleinen indiepopbiisi
Haastattelut
[ 9.4.2021 ]
Archie Cruzin bändiltä Santa Cruzilta uusi single ja musiikkivideo Crossfire
Bändijutut
[ 9.4.2021 ]
Helsinkiläinen Dead End Scene otti Bond-hitin raskaaseen käsittelyyn
Bändijutut
[ 8.4.2021 ]
Lordi julkaisee seitsemän studioalbumia lokakuussa – Aprillipila olikin todellisuudessa vielä muhkeampi uutinen
Bändijutut
[ 7.4.2021 ]
Oululainen Lost Division julkaisi iskevän ja energisen singlen Trapped
Bändijutut
[ 6.4.2021 ]
Popmetal-bändi Memoremains laittoi Melanie C:n I Turn To You -biisin uusiksi: – ”Innostuimme tekemään unohdetusta vuosituhannen vaihteen hitistä hieman metallisemman”
Bändijutut
[ 5.4.2021 ]
Norsemanin uusi single on riipaiseva tarina siitä, ettei edes kuolema voi poistaa rakkautta – Katso uusi musiikkivideo
Uutiset
[ 4.4.2021 ]
Laulaja-lauluntekijä MirkaKaarina maalailee pääsiäistunnelmia Pitkäperjantai-biisillä
Henkilöjutut
[ 3.4.2021 ]
Redrama julkaisi uuden singlen ”Million Flaws” – Katso liveveto Voice of Finlandissa
Uutiset
[ 2.4.2021 ]
Varjola kehottaa Tekohengitystä-singlellään pyytämään apua synkkinä hetkinä
Bändijutut
[ 1.4.2021 ]
Sampsa Astalan Kaikilla on taas kivaa -sinkku on aikamatka Lordin livebändin syntyhistoriaan
Haastattelut
[ 31.3.2021 ]
Tamperelainen Nina Kaitaranta julkaisi Taite-EP:n – Katso Uunilintu-kappaleen musiikkivideo
Haastattelut
[ 31.3.2021 ]
Jukka Nissiseltä uusi albumi loppukesästä, Hetken kukka -kappale antaa esimakua tulevasta
Levyt
[ 30.3.2021 ]
Bodom After Midnight julkaisi tulevan Paint the Sky with Blood -EP:nsä nimiraidan virallisen videon kera
Bändijutut
[ 30.3.2021 ]
Oululaisen Riitun Sinä-kappale on tyylikäs tutkielma rakkaudesta – katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 29.3.2021 ]
Sanni teki historiaa – 2080-luvulla yhteensä yli 200 viikkoa virallisella radiolistalla: – ”Tää on kirjottajana ihan unelmien täyttymys”
Haastattelut
[ 29.3.2021 ]
Tilhet, pajut ja muut -yhtye lopettaa toimintansa keikkaan Tavastialla: – ”Nyt on oikea aika lopettaa”
Bändijutut
[ 28.3.2021 ]
Satu Liin pop-chanson Laulua ikkunalaudalla maalaa seepiansävyisiä unelmia tulevaisuuden onnesta
Uutiset
[ 27.3.2021 ]
Wheelin uusi albumi nyt julkaistu: – ”Resident Human on läpileikkaus modernin ajan ihmisyydestä”
Bändijutut
[ 27.3.2021 ]
Suomimetallia soittava Metalli Inc. tänään nettikeikalla: – ”Keikkanälkä on kova emmekä malta odottaa että päästään soittamaan livenä”
Bändijutut
[ 26.3.2021 ]
Pihka Is My Namen elektropop-debyyttilevy Everything Is In Between julki – Katso uusi mystinen musiikkivideo
Levyt
[ 26.3.2021 ]
Nyt kaikki kuuntelemaan indiemusaa – arvokas tukitunti pyörähtää käyntiin
Uutiset
[ 25.3.2021 ]
Jo Below kumartaa 80-luvun areenarockin suuntaan uudella Where Are You Now? -singlellään
Bändijutut
[ 24.3.2021 ]
Rockfestiä ei järjestetä tänä vuonna – kovat odotukset vuodelle 2022
Uutiset
[ 23.3.2021 ]
Isoäidin runot saivat uuden elämän Emilia Aarnion esikoisjulkaisulla
Haastattelut
[ 22.3.2021 ]
Neiti Rubinstein avasi biisihanat Rakasta mua! -singlellä: – ”Biisi kertoo omassa elämässään pahasti hukassa olevasta sarjarakastujasta”
Bändijutut
[ 21.3.2021 ]
Daggerplayn Eastbound Subway Train rullaa eteenpäin upeasti: – ”Palasimme alkukantaisempaan rokkimeininkiin”
Bändijutut
[ 21.3.2021 ]
Insomnium julkaisi sielukkaan The Conjurer -singlensä Vesa Rannan ohjaaman videon höystämänä
Bändijutut
[ 20.3.2021 ]
Sidewalk Mafian metalliresepti: ”Murskaavia biisejä asenteella ja fiiliksellä vedettynä”
Bändijutut
[ 19.3.2021 ]
Decoy-yhtyeen Laidaton tulevaisuus -kappaleen inspiraationa toimi lähes 100-vuotta vanha valokuva
Bändijutut
[ 18.3.2021 ]
Melodista hard rockia soittava Highway Queen Lahdesta julkaisi uuden singlen Hellfire
Uutiset
[ 17.3.2021 ]
No nyt lähtee! Svart Records julkaisee Hurriganesin livenauhoja vuodelta 1973 boksimuodossa
Bändijutut
[ 17.3.2021 ]
Kepa Lehtisen Face plant -minialbumi jatkaa ainutlaatuisten elokuvallisten theremin-julkaisujen sarjaa
Haastattelut
[ 17.3.2021 ]
Tapahtuma-alan ihmiset kertovat hädästä: – ”Henkisesti voin erittäin huonosti. Elän jatkuvassa stressitilassa”
Uutiset
[ 16.3.2021 ]
Popeda korkkaa kotiareenansa joulukuussa – yhtye esiintyy uudella Uros Live -areenalla
Haastattelut
[ 15.3.2021 ]
Aston Kalmari kehottaa ihmisiä olemaan rohkeasti juuri sellaisia kuin ovat
Bändijutut
[ 14.3.2021 ]
Katso Dear Moon -yhtyeen upea livetallenne – ”Live At Studio 1” taltioitiin Kuopion konservatoriossa
Bändijutut
[ 13.3.2021 ]
Riku Pääkkönen näki jo varhain Arionin potentiaalin – melodisen metallin taitureilta uusi levy
Uutiset
[ 12.3.2021 ]
Alternative rock Kuopiosta ihastuttaa – Luna Killsiltä moderni single bITTER sONGS COME EASY
Bändijutut
[ 11.3.2021 ]
Pasa-yhtyeen On niin helppoo olla onneton -single kertoo ahdistuksesta
Bändijutut
[ 11.3.2021 ]
Vuosi keikkataukoa raatelee taloutta – Popedan rumpali myy keikkasettiään
Uutiset
[ 11.3.2021 ]
Juno, Paleface, Laineen Kasperi, Mik ja Marzi Nyman ottavat kantaa artistien ja tapahtuma-alan ahdinkoon kappaleella ”Huominen”
Haastattelut
[ 10.3.2021 ]
Kissa on yhdistelmä 70-luvun alun glam-estetiikkaa, varhaisen heavy metallin teatraalisuutta sekä kiihkeää rakkautta
Bändijutut
[ 9.3.2021 ]
Lassi Valtosen kolmas pitkäsoitto ’Sosiaalinen panttivanki’ ilmestyy huhtikuussa
Haastattelut
[ 8.3.2021 ]
Suomen ykkösartisteja koolle Seinäjoelle – Stadionfest-tapahtumassa esiintyy muun muassa The Rasmus
Uutiset
[ 8.3.2021 ]
Kotimaisen roots-musiikin all star -yhtye Rolling Rust julkaisee esikoisalbuminsa
Bändijutut
[ 7.3.2021 ]
Tanssipop-voimabiisi Heräsin henkiin sai hyvän mielen videon – Mukana Henna Uotin kanssa Jutta Helenius sekä Kia Lehmuskoski
Haastattelut
[ 6.3.2021 ]
Oululaisen Temple Ballsin heavy rock -ilotulitus jatkuu singlellä T.O.T.C. – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 5.3.2021 ]
Apocalypticalta versio klassikkobiisistä White Room – julkaisi myös hulppean keikkalistan
Bändijutut
[ 5.3.2021 ]
Jussi Hakulinen – Yön viimeinen varietee -areenakiertue kunnioittaa yhtyeen 40-vuotista uraa
Uutiset
[ 4.3.2021 ]
WARIS astuu esiin Kulmikas-sinkulla: – ”Biisien päälle ripotellaan WARIS-taikasuolaa sopivissa määrin”
Bändijutut
[ 4.3.2021 ]
Ennakkonäytössä Aino Elinan upea uusi musiikkivideo – Skotlannissa asuvalta artistilta Suuntaa-single
Henkilöjutut
[ 4.3.2021 ]
Haloo Helsinki! julkaisi musiikkivideon uuteen singleen ”Piilotan mun kyyneleet”
Bändijutut
[ 3.3.2021 ]
Uuden levyn julkaissut Stam1na heittää striimikeikan perjantaina
Bändijutut
[ 3.3.2021 ]
Plastic Tears pitää rockin liekkiä roihussa Riot Zone-biisillä: – ”Sanoitukset on tarkoitettu rock ’n’ roll -kapinaksi ja uhmaksi”
Bändijutut
[ 2.3.2021 ]
Kovassa nousussa kiitävä punkrock-yhtye Huora iski vuoden käyntiin Loppu-biisillä – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 1.3.2021 ]
Lauri Tähkä äänitti Aavikko-biisin pohjoisella aavikolla, Lapin erämaassa
Haastattelut
[ 28.2.2021 ]
Tyrantin terveiset Ylelle: – ”Jos Urheiluruutu tarvitsee uutta tunnaria, niin olkaa hyvä vaan!”
Uutiset
[ 27.2.2021 ]
Iisan neljäs soololevy Amelia on kuvitteellinen dialogi kahden naisen välillä
Henkilöjutut
[ 26.2.2021 ]
Wheeliltä lisää taidokasta musiikkia: Fugue on tunnelmallinen progerock-kappale
Uutiset
[ 26.2.2021 ]
Tammela 33100 julkaisi kunnianhimoisen albumin ja juhlistaa pitkäsoittoa näyttävällä musiikkivideolla ”Grand slam -mestari”
Bändijutut
[ 25.2.2021 ]
Rap-artisti Troijan uusin single ”Vedä maski päähän” kertoo koronakriisistä henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla
Henkilöjutut
[ 25.2.2021 ]
Janita ottaa kantaa maailmantilanteeseen Peter Gabriel -klassikolla Digging In The Dirt
Haastattelut
[ 24.2.2021 ]
Tuomari Nurmiolta 70-vuotistalvihuutokauppa – miten olisi Albert Järvisen kitaralaukku?
Uutiset
[ 24.2.2021 ]
Hootenanny Freaks julkaisi toisen singlen tulevalta albumiltaan – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 23.2.2021 ]
Lovegod laittaa jengin hyppimään – Jump-single höystettiin energisellä videolla
Bändijutut
[ 22.2.2021 ]
Kolorado-bändi tunnelmoi Don Henleyn jalanjäljissä
Uutiset
[ 20.2.2021 ]
Blind Channel voitti Uuden musiikin kilpailun kappaleella Dark Side
Uutiset
[ 20.2.2021 ]
Jyväskyläläinen Slack Bird tarjoilee folkisti Limut, sipsit, dipit – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 19.2.2021 ]
Santa Cruz -yhtyeen single sekä video Moonchild on julkaistu tänään
Bändijutut
[ 18.2.2021 ]
Silver Lake by Esa Holopainen -projektin samaa nimeä kantavalla albumilla tunnettuja vierailevia laulajia – Myös Vesa-Matti Loiri mukana
Henkilöjutut
[ 17.2.2021 ]
I AT LAST julkaisi Wake singlen tulevalta EP-levyltään: – ”Saa varmasti hien pintaan”
Bändijutut
[ 16.2.2021 ]
North Of Hell -metallifestivaali julkaisee ensimmäiset esiintyjänsä – myös Opeth nousee lauteille
Uutiset
[ 15.2.2021 ]
Sunrise Avenue -yhtyeessä vaikuttavan Riku Rajamaan soolosingle Painless Love on julkaistu: – ”Jännittävä uusi alku”
Uutiset
[ 15.2.2021 ]
70-lukulaista heavy rockia Kouvolasta – The Boogie Moosesilta EP ja musiikkivideo
Bändijutut
[ 14.2.2021 ]
Sorsajengin Sorsajengi Tuhoaa -debyyttialbumi julkaistiin: – ”Levyllä on mun tähänastisen biisinkirjoitusuran parhaat biisit”
Uutiset
[ 13.2.2021 ]
Kuuntele Virossa suositun Daniel Levin uusi ja koukuttava biisi – breikkaako Levi pian Suomessakin?
Henkilöjutut
[ 12.2.2021 ]
Irinan Haluun olla yksin näki päivänvalon: – ”Rakastan tätä levyä ja kokonaisuutta”
Haastattelut
[ 11.2.2021 ]
Bodom After Midnight julkaisee Paint The Sky With Blood -EP:n huhtikuussa: – ”Alexi oli erittäin innoissaan näistä kappaleista”
Uutiset
[ 10.2.2021 ]
Gasellit julkaisi esimakua perjantaina ilmestyvältä albumiltaan videon muodossa
Musiikkivideo
[ 9.2.2021 ]
Rock-bändi Crimsonicilta uusi sinkkujulkaisu Save Us – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 8.2.2021 ]
Pehmeä-ääninen Hyväri julkaisi debyytti-pop-singlensä Jos sä et ois siinä
Uutiset
[ 7.2.2021 ]
Von Vidan Sairaan Kaunis Maailma -pop-leijunta on hätähuuto planeettamme luonnon puolesta
Uutiset
[ 6.2.2021 ]
Temple Ballsille levydiili ulkomailta – katso hard rock -yhtyeen uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 5.2.2021 ]
Battle Beastin Noora Louhimo julkaisee sooloalbumin maaliskuussa – Katso uuden biisin musiikkivideo
Haastattelut
[ 4.2.2021 ]
Aston Kalmarin tuore single Sininen huone kertoo mielenterveysongelmista puhumisen vaikeudesta – kuuntele uutuusbiisi
Uutiset
[ 2.2.2021 ]
Suvi Teräsniska esiintyy Yö-yhtyeen kanssa neljällä kesäfestivaalikeikalla
Haastattelut
[ 1.2.2021 ]
Ismo Alanko Fullsteam Agencyn artistirosteriin
Uutiset
[ 30.1.2021 ]
Sampsa Astalalta tuplasinkku, jonka A-puoli Melodraamaa-biisi tarttuu kuin takiainen: – ”Tämä on sitä rockimpaa Sampsaa”
Haastattelut
[ 28.1.2021 ]
Julian Faith on uusi artisti, joka yhdistelee musiikissaan kauneutta ja surullisuutta konemusiikin keinoin
Uutiset
[ 23.1.2021 ]
Pop-tulokas Joem kutsuu Copper Ground -singlellään kuulijan keskittymään oleellisiin asioihin
Uutiset
[ 22.1.2021 ]
Kovassa nosteessa oleva Yeboyah julkaisi uuden biisin – katso ”Mitä tarviit” -kappaleen musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 20.1.2021 ]
Kotimaisen speed metalin airut Ranger is back – Kuuntele bändin uusi demo
Bändijutut
[ 19.1.2021 ]
Rockfest avaa Suomen festivaalikesän – Scorpions tähdittää Tampereen rockjuhlaa
Live
[ 18.1.2021 ]
Dannyn uusi kappale Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua julkaistiin – Kuuntele UMK-finalistibiisi
Haastattelut
[ 17.1.2021 ]
Suomalainen progemenestys Wheel julkaisi uuden sinkun Hyperion
Bändijutut
[ 16.1.2021 ]
Pave Maijanen on kuollut
Uutiset
[ 15.1.2021 ]
Silvernite yhdistää 80-luvun rockia, synthwavea ja tietokonepelejä sinkulla Danger Zone
Haastattelut
[ 15.1.2021 ]
Erakossa kumartaa Leevi and The Leavingsille
Haastattelut
[ 9.1.2021 ]
Neljä Ruusua julkaisi uuden singlen ”Viimeinen valssi”
Bändijutut
[ 8.1.2021 ]
Oopperataustainen pop-laulaja Heea esittäytyy sinkulla Turvavälii
Uutiset
[ 5.1.2021 ]
Egokills täyttää 10 vuotta, Utopia-single avaa juhlavuoden
Bändijutut
[ 4.1.2021 ]
Kitaristi Alexi Laiho on kuollut
Uutiset
[ 1.1.2021 ]
Helsinkiläinen Abstrakt heräsi horroksesta ja julkaisi uuden singlen
Bändijutut
[ 23.12.2020 ]
Hyvää joulua kaikille Takahuoneen lukijoille!
Uutiset
[ 22.12.2020 ]
14-vuotias Juho Ranta-Maunus on maailman paras nuori kitaristi – Katso suomalaislahjakkuuden taidonnäyte
Musiikkivideo
[ 22.12.2020 ]
Tiedätkö jo loistavan Perkele-bändin? Ruotsalaisyhtyeen keulahahmo Ronnie Halinoja videohaastattelussa
Bändijutut
[ 21.12.2020 ]
Jussi Syren iloitsee Bluegrass Christmas-levyn saamasta tunnustuksesta: – ”Totta kai olemme otettuja”
Bändijutut
[ 21.12.2020 ]
Korpiklaanin tarttuva Sanaton maa jatkaa synkkien suomalaistarinoiden sarjaa – Katso uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 20.12.2020 ]
Sonata Arctica täyttää 25 vuotta – Kattava juhlakiertue Suomessa ensi keväänä
Bändijutut
[ 19.12.2020 ]
Mercury Circlelta erilainen joulusingle – Metal Hammer -lehti noteerasi yhtyeen
Bändijutut
[ 18.12.2020 ]
Stupido-pomo Joose Berglund musiikkialan ahdingosta: – ”Toivon, että saataisiin liikevaihtoperusteinen kustannustuki mahdollisimman pian”
BLOGI
[ 17.12.2020 ]
Nightwishilta luvassa huima spektaakkeli virtuaalisessa todellisuudessa
Uutiset
[ 17.12.2020 ]
Action rockia soittava CAMU julkaisi uuden singlen nimeltään ”Hail to Spirit”
Bändijutut
[ 16.12.2020 ]
Brother Firetribelta kovan kotimaisen näyttelijäkaartin tähdittämä lyhytelokuva Night Drive
Bändijutut
[ 15.12.2020 ]
Oikeusmusiikkiin-kampanja todella tärkeällä asialla
Uutiset
[ 15.12.2020 ]
Seinäjoen Vauhtiajot 2021 on suurempi kuin koskaan, ensimmäiset esiintyjät julkaistu
Uutiset
[ 14.12.2020 ]
Korpiklaanin levynjulkaisukeikat helmikuussa Tampereella ja Helsingissä
Bändijutut
[ 13.12.2020 ]
Pikkaripunkkia elämän sivuraiteilta – Likaiset Pikkarit julkaisi energiaa huokuvan biisin
Bändijutut
[ 12.12.2020 ]
Fat Rabbitsin jytyrock-linnakkeesta jyrähtää – Rahaa-single on suora kritiikki ajan meiningistä sikariportaan näkökulmasta
Bändijutut
[ 11.12.2020 ]
Poets of the Fallilta albumikooste Alexander Theatre Sessions
Bändijutut
[ 11.12.2020 ]
Moderni vaihtoehtorock voimissaan – Katso Blame Me! -yhtyeen uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 10.12.2020 ]
Sam Huber sukelsi syvän etelän soundeihin Me & My Brothers -singlellään
Haastattelut
[ 9.12.2020 ]
Hanoi Rocks guitar player Andy McCoy is annoyed about the scene in The Dirt movie
Bändijutut
[ 9.12.2020 ]
Finnish rockers Gentle Savage unleashed their new analog animation music video
Bändijutut
[ 8.12.2020 ]
Svart Records julkaisee Tasavallan Presidentti -yhtyeen ennen kuulemattomia kappaleita
Bändijutut
[ 8.12.2020 ]
Lumihiutaleet polkupyöräilevät Anthuanin lämminhenkisessä Valkea lumi -videossa
Musiikkivideo
[ 8.12.2020 ]
Rockfest siirtyy Tampereen Ratinan Stadionille ja Ratinanniemen Festivaalipuistoon
Live
[ 7.12.2020 ]
Slipknot korkkaa Turun uuden suurkonserttialueen merellisessä teollisuusmiljöössä
Live
[ 6.12.2020 ]
Laulaja-lauluntekijä Matti julkaisi uuden singlen Viiva ja kynä: – ”Omistan tän keikoilla aina mun lapsille”
Haastattelut
[ 5.12.2020 ]
The Voice of Finland -Sanna ja Fireproven yhdistivät voimansa
Uutiset
[ 4.12.2020 ]
Suomalais-kenialainen Sara Sydän hurmaa debyyttisinglellään
Uutiset
[ 4.12.2020 ]
Helsinkiläinen softrockyhtye WEG julkaisi uuden singlen – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 3.12.2020 ]
Von Hertzen Brothers esiintyy Kulttuuritalolla huhtikuussa, Mikko von Hertzen iloitsee paluuta keikkalavoille: – ”Ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa”
Bändijutut
[ 2.12.2020 ]
Alexi Laihon johtama Bodom After Midnight teki maailmanlaajuisen levytyssopimuksen
Bändijutut
[ 1.12.2020 ]
Kaksoiselämää viettävä Pekka Laine sooloilee, Esa Pulliainen mentoroi
Henkilöjutut
[ 30.11.2020 ]
Haloo Helsinki! esiintyy Helsingin Olympiastadionilla ensi vuoden elokuussa
Live
[ 29.11.2020 ]
”Hootenanny Freaksin uusi biisi on erittäin hyvänkuuloista rock and rollia” – Katso Isolation-kappaleen musiikkivideo
Arviot
[ 28.11.2020 ]
Blogi: Luopumisen tuskaa ja jatkuvuuden päätepiste – Ilman Popedaa Suomi olisi ollut huomattavasti tylsempi paikka elää
BLOGI
[ 28.11.2020 ]
Hanoi Rocksille ansaittu urapalkinto, Michael Monroe kehui biisinikkari Andy McCoyta – ”Kiitos Andylle niistä ja nostankin sulle hattua”
Bändijutut
[ 27.11.2020 ]
Suomirock-tulokas Varjolalta haikean kaunis Kova maa -single rumasta aiheesta
Bändijutut
[ 26.11.2020 ]
Helsinkiin uusi tapahtuma Kaisa Rocks – ”Elokuinen viikonloppu Kaisaniemessä tulee olemaan täynnä kotimaisten huippuartistien esiintymisiä”
Uutiset
[ 26.11.2020 ]
Pop-tulokas Chionen Bohemian-single ja -video ovat vastaisku synkkään tilanteeseen
Musiikkivideo
[ 25.11.2020 ]
Kärkitiimi Edu Kettusesta Anssi Nykäseen mukana Vepe Hännisen levyllä – Sympaattinen Houkan haaveet -single pohjustaa joulukuun uutta albumia
Musiikkivideo
[ 24.11.2020 ]
Sideways vahvistaa ohjelmistoaan yli 20 uudella artistilla
Uutiset
[ 23.11.2020 ]
Yli 20 huippunimeä vahvistaa ensi kesän Provinssin ohjelmakattausta
Uutiset
[ 22.11.2020 ]
Another Miracle -albumin julkaissut Steve ‘n’ Seagulls uuden ja jännittävän kynnyksellä
Bändijutut
[ 21.11.2020 ]
Pop-nelikko Park 7 nappasi levydiilin Jenkeistä, Farewell-single ja uusi musiikkivideo julki
Musiikkivideo
[ 20.11.2020 ]
Sannu utuisen ja heleän popin maisemissa
Haastattelut
[ 20.11.2020 ]
Porilaisen Serpicon Midnight Cowboy-biisistä uusi musiikkivideo
Bändijutut
[ 19.11.2020 ]
Hippimetallibändi Egokillsilta uusi albumi ensi vuonna – Ensimmäinen single Dormant sai seurakseen koskettavan nukkevideon
Bändijutut
[ 18.11.2020 ]
Hank von Hell saapuu huhtikuussa Suomen kiertueelle
Musiikkivideo
[ 17.11.2020 ]
Hoarsefest Limited Edition tarjoilee joulun metallisimman illan On The Rocksissa
Musiikkivideo
[ 16.11.2020 ]
Jankkari nostaa esille vakavan aiheen – ”Irwin ei pelännyt iskelmää” -kappale kertoo muusikon ammatista
Haastattelut
[ 14.11.2020 ]
Memmun singlellä soi metsien energia ja sammalten pehmeys
Uutiset
[ 13.11.2020 ]
Sampsa Astala Takahuone.fi:n videohaastattelussa: – ”En herää joka aamu, että jee! Olen euroviisuvoittaja!”
Haastattelut
[ 12.11.2020 ]
Ollie julkaisee Aavikolla singlen
Haastattelut
[ 11.11.2020 ]
Korpimetalli -bändi Blood Region julkaisi uuden EP:n The Silent Village
Bändijutut
[ 10.11.2020 ]
Pete Parkkonen julkaisi toisen singlensä Portaat – katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 9.11.2020 ]
Lauluyhtye Rajaton pääsee sittenkin perinteiselle joulukiertueelle
Uutiset
[ 7.11.2020 ]
Sandstormia on kuunneltu yli 200 miljoonaa kertaa – Lue Daruden haastattelu
Haastattelut
[ 6.11.2020 ]
Laura Närheltä pitkään valmisteltu Vastavoimat-albumi
Levyt
[ 6.11.2020 ]
Tyrantti näyttää kyntensä: “Veritiikeri on bändin isoin biisi”
Musiikkivideo
[ 6.11.2020 ]
Sampsa Astala, Pauli Hanhiniemi ja Selkä Pulkkinen laittoivat Pete Parkkosen tulkitseman jättihitin uusiksi
Uutiset
[ 2.11.2020 ]
Vaasalainen Grillijono K.O. julkaisi uuden singlen & musiikkivideon kappaleesta Fuck me up before you go-go
Bändijutut
[ 1.11.2020 ]
Suomen ensimmäinen musiikkiromaani julkaistaan – Limerenssi on ensimmäinen single-lohkaisu uudenlaisesta konseptista
Uutiset
[ 31.10.2020 ]
Popedan Lacu Lahtisen Transworld Identity -yhtyeeltä uusi voimaballadien hard rock -juveli Somewhere East of Eden
Bändijutut
[ 30.10.2020 ]
Merkittävät musiikkijulkaisut hehkuttavat Janitaa – suomalaiselta sielukas ja riisuttu Not What You’re Used To -video
Bändijutut
[ 30.10.2020 ]
Elämää areenakeikkojenkin jälkeen – Aikakoneen Jasminin intiimit lyriikat johdattelevat kitararockiin
Bändijutut
[ 30.10.2020 ]
Rock-yhtye avautuu mielenterveysongelmista puhumisen puolesta – Flesh Roxonilta ajankohtainen single Let’s Fucking Die
Bändijutut
[ 13.10.2020 ]
Kummeli-mies Heikki Hela julkaisee uutta musiikkia – teemana ystävyys
Haastattelut
[ 11.10.2020 ]
Rockmusiikin soihdunkantaja Greta Van Fleet julkaisi uuden biisin ja musiikkivideon
Bändijutut
[ 10.10.2020 ]
Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva versioivat Vexi Salmen ikonisen kappaleen
Bändijutut
[ 9.10.2020 ]
Ex-Motörhead Phil Campbellin bändi julkaisi uuden biisin ja musiikkivideon
Musiikkivideo
[ 7.10.2020 ]
Angus Young rinnastaa Eddie Van Halenin Jimi Hendrixiin: – ”Eddien soitossa oli paljon kokeilunhalua”
Uutiset
[ 7.10.2020 ]
Tässä se nyt on – kuuntele AC/DC:n uusi biisi Shot In The Dark
Uutiset
[ 2.10.2020 ]
Katso upeita kuvia Uniklubin levynjulkkarikeikalta Pakkahuoneelta
Uutiset
[ 22.9.2020 ]
Katri Oikarisen sisäinen luomisen vimma syttyi kotiäitinä
Uutiset
[ 18.9.2020 ]
Uutta musiikkia julkaissut Sätilä Takahuone.fi:n haastattelussa
Uutiset
[ 10.9.2020 ]
Jarkko Martikainen kertoo uudesta levystään Ystävien taloissa
Uutiset
[ 8.9.2020 ]
Osoita tukesi tapahtuma-alalle – värjää sosiaalinen media punaiseksi ja osallistu mielenilmaukseen
Uutiset
[ 7.9.2020 ]
BEHMin Hei rakas palkittiin Vuoden biisinä
Uutiset
[ 4.9.2020 ]
Shiraz Lane yhdisti voimansa muun muassa KISS-hitintekijän kanssa – uusi sinkku Broken Into Pieces julki
Bändijutut
[ 3.9.2020 ]
Sir Elwoodin hiljaisten värien uudella levyllä aito meininki: – ”Levyllä ei ole käytetty clickkiä tai auto-tunea”
Haastattelut
[ 2.9.2020 ]
Roivanen Svartronixille – debyytti-EP:n on tuottanut Karina-yhtyeestä tuttu Karin Mäkiranta
Haastattelut
[ 1.9.2020 ]
Wishing Wellin tuoreella musiikkivideolla eksytään koronan autioittaman Helsingin kaduille
Haastattelut
[ 31.8.2020 ]
Sannin keikat toteutuvat Tavastialla erikoisjärjestelyin
Haastattelut
[ 29.8.2020 ]
Taiminen soittaa surmafolkia
Haastattelut
[ 28.8.2020 ]
Vili Mustalammen single Vastakappale tanssittaa sensuellin kizomban tahtiin
Haastattelut
[ 27.8.2020 ]
Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen julkaisevat yhteisalbumin: – ”Jotain maagista tapahtuu kun äänemme soi yhdessä”
Haastattelut
[ 26.8.2020 ]
Eppu Normaali julkaisee kiertueilla käytetyistä taustakankaista tehdyn kierrätysmalliston
Haastattelut
[ 26.8.2020 ]
Konala2020-yhtye vangitsee elämänmakuisella videolla
Haastattelut
[ 25.8.2020 ]
Arvio: Brother Firetriben uutuuslevy on täynnä loistavaa rokkia
Haastattelut
[ 24.8.2020 ]
Leavings-Orkesteri ilahduttaa joulukiertueellaan Aki Tykin ja Siiri Nordinin kanssa
Haastattelut
[ 24.8.2020 ]
Erika Vikmanin Syntisten pöytä-kappale herättää tunteita – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 23.8.2020 ]
Joonas Suokas julkaisi Haluun löytää sut uudestaan -singlensä
Haastattelut
[ 22.8.2020 ]
Noumenan uusi single Murtuneet vie sotakokemusten keskelle
Haastattelut
[ 22.8.2020 ]
Annika Nordilta ”Revityt farkut” -uutuussingle
Haastattelut
[ 21.8.2020 ]
Apocalyptica yhdisti voimansa Halestormin Lzzy Halen kanssa Talk To Me -singlellä
Haastattelut
[ 21.8.2020 ]
Lapista Los Angelesiin – Aino Elina julkaisi kansainvälisen musiikkivideon Sillä rajalla -sinkkubiisiin
Haastattelut
[ 20.8.2020 ]
Tehosekoitin-yhtyeen jäähallikonsertti siirtyy syyskuulle 2021
Haastattelut
[ 19.8.2020 ]
Kauko Röyhkä ja Sami Albert Hynninen julkaisevat yhteislevyn
Haastattelut
[ 18.8.2020 ]
Ninjojen pitkäsoitto Miekat, pommit ja heittotähdet ulkona perjantaina
Haastattelut
[ 17.8.2020 ]
Arttu Wiskarilta odotettu viides albumi ensi viikolla
Haastattelut
[ 17.8.2020 ]
Luukas Ojalta debyyttilevy ja kiertue
Haastattelut
[ 16.8.2020 ]
Arvio: Keikalla Anna Inginmaa, Joy Regwan, Sekret Teknik
Haastattelut
[ 16.8.2020 ]
Olli Halosen debyyttisingle kertoo koskettavan kasvutarinan
Haastattelut
[ 15.8.2020 ]
Katso uusi Steve ’n’ Seagullsin musiikkivideo klassikkokappaleesta
Haastattelut
[ 15.8.2020 ]
Diandran herkkä Koti-single päätti pitkän julkaisutauon
Haastattelut
[ 14.8.2020 ]
25-juhlavuottaan viettävä Juustopäät palaa rytinällä parrasvaloihin
Haastattelut
[ 14.8.2020 ]
Mercury Circlen EP:llä soi new doom
Haastattelut
[ 14.8.2020 ]
Vahvatulkintainen Saara Tallqvist kohti debyyttialbumiaan
Haastattelut
[ 13.8.2020 ]
Warner Musicin ja Mökkitie Recordsin yhteistyö tiivistyy
Haastattelut
[ 13.8.2020 ]
Mika Ikosen levoton sydän pääsee irti – uusi EP julki
Haastattelut
[ 13.8.2020 ]
Kouvolalainen Soulwound julkaisi uuden singlen musiikkivideon – käy se soittaminen paljaana pellollakin!
Haastattelut
[ 13.8.2020 ]
Jussi Mikkola julkaisee kakkosalbumin Heinu II lauantaina
Haastattelut
[ 13.8.2020 ]
Kaija Koo teki anthemin elämän ainutkertaisuudesta
Haastattelut
[ 12.8.2020 ]
Erakossa uskoo, että kipu kasvattaa: Ai vittu kun sattuu-sinkku ja video julki
Haastattelut
[ 11.8.2020 ]
SaariHelvetti jyrisi Tampereella – Katso Jere Häkkisen ottamia upeita kuvia hevijuhlasta!
Haastattelut
[ 10.8.2020 ]
Existence Depraved muutti kokoonpanoaan ja julkaisi uuden biisin
Haastattelut
[ 9.8.2020 ]
Ilta inspiroitui oman elämänsä muutoksista: – ”Tuntui, että sisälläni oli paljon sekavia tunteita, joita oli pakko päästä purkamaan”
Haastattelut
[ 9.8.2020 ]
Saarna-kappale edustaa aiempaa vihaisempaa Mertaa
Haastattelut
[ 8.8.2020 ]
Willie and the Goodsoulsilta perinteisiin nojaavaa amerikanrockia
Haastattelut
[ 7.8.2020 ]
Aili Ikosen albumi julkaistaan 4. syyskuuta – katso uuden Valo-singlen koskettava video
Haastattelut
[ 6.8.2020 ]
Suomalaiset tähtiartistit huutokauppaavat ainutlaatuisia tavaroitaan hyväntekeväisyyden nimissä
Haastattelut
[ 6.8.2020 ]
Swallow the Sun tekee akustiset erikoiskeikat ensi viikolla Helsingissä, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä
Haastattelut
[ 5.8.2020 ]
Pekka Tiilikainen & Beatmakers pääsi taas keikkojen makuun: – ”Hienoa päästä taas tien päälle elokuun alusta”
Haastattelut
[ 5.8.2020 ]
Seinäjoen Vauhtiajot käyntiin kovalla artistikattauksella erityisjärjestelyin
Haastattelut
[ 4.8.2020 ]
J. Karjalaisen areenakeikka siirtyi taas – uusi keikkapäivä vappuna 2021
Haastattelut
[ 4.8.2020 ]
Nightwish-näyttely avautui Kiteellä
Haastattelut
[ 12.6.2020 ]
Michael Monroe vierailee 6G:n uudella kesäsinkulla
Haastattelut
[ 11.6.2020 ]
Sampsa Astala julkaisee uuden EP-levyn ja heittää livestream-keikan
Haastattelut
[ 29.5.2020 ]
Uuden sinkun julkaissut Henri Flame: ”Elämä on elettävä nyt ja unelmiaan kohti pitää mennä”
Haastattelut
[ 22.5.2020 ]
Lähde yöajelulle Brother Firetriben kanssa – Katso uusi tunnelmallinen musiikkivideo
Haastattelut
[ 22.5.2020 ]
Lone Deer Laredo julkaisi uuden sinkun High Noon – Haastattelussa biisin tehnyt Paola Suhonen
Haastattelut
[ 18.5.2020 ]
Lordin odotettu streamkeikka perjantaina: – ”Haluamme tarjota fanikunnallemme jotain todella erityistä
Haastattelut
[ 17.5.2020 ]
Ensimmäisen soololevyn julkaiseva JP Leppäluoto: – ”Oon aina vähän tykännyt synkkyydessä piehtaroinnista”
Haastattelut
[ 16.5.2020 ]
Sampsa Astala julkaisi uuden sinkun ja juhlii 20-vuotista taivalta levyttävänä artistina
Haastattelut
[ 16.5.2020 ]
Jussi Syrenille kovan luokan tunnustus Amerikasta
Haastattelut
[ 15.5.2020 ]
Suomen pop-ylpeys Alma julkaisi debyyttilevynsä: – ”Oon ihan superfiiliksissä, että oon löytänyt oman soundini”
Haastattelut
[ 15.5.2020 ]
Nelosen tähtituomarina esiintyvä Max Vola julkaisi uutta musiikkia
Haastattelut
[ 8.5.2020 ]
Hybrid Children julkaisee Where Pub Roses Grow -albumin 11 vuoden tauon jälkeen
Haastattelut
[ 27.4.2020 ]
Ronja Marielan Posliinii-single julkaistiin: – ”Joskus varovaisuus satuttaa enemmän”
Haastattelut
[ 25.4.2020 ]
Plastic Tearsin neljäs albumi ’Anthems For Misfits’ on melkein valmis – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 18.4.2020 ]
Jadelta singlellinen modernia poppia itämaisilla vaikutteilla
Haastattelut
[ 12.4.2020 ]
Maire Marengin Ubuntu vastaa suuriin kysymyksiin – kuuntele uusi ja kiehtova biisi
Haastattelut
[ 11.4.2020 ]
Evan + Manun uusi single Ocean on hetken sukellus muistoihin
Haastattelut
[ 10.4.2020 ]
Nightwishin uusi albumi ”Human. :II: Nature.” on ilmestynyt
Haastattelut
[ 8.4.2020 ]
Arttu Wiskarilta yhteisbiisi Leavings-orkesterin kanssa – Kuuntele uusi biisi
Haastattelut
[ 8.4.2020 ]
Barbe-Q-Barbies-vokalisti Niki duetoi oman miehensä Tero Melkon kanssa
Haastattelut
[ 8.4.2020 ]
The Dogshit Boys vannoo flashrockin nimeen – julkaisi debyyttipitkäsoiton ”Flashrock Massacre”
Bändijutut
[ 8.4.2020 ]
Omintakeinen rock-yhtye Pöllöt julkaisee kolmannen albuminsa toukokuussa
Bändijutut
[ 7.4.2020 ]
Katso Aino Elinan uusi musiikkivideo – nostalgiaa ja mystistä Lapin taikaa
Haastattelut
[ 6.4.2020 ]
Laulaja Miika Mattila julkaisee biisitrilogiansa päätöskappaleen
Henkilöjutut
[ 6.4.2020 ]
Ismo Alanko järjestää melkoiset juhlakemut
Bändijutut
[ 4.4.2020 ]
Mainio uusi suomirockyhtye Aston Kalmari lämmittää lauteet Kotiteollisuudelle livestream-keikalla
Bändijutut
[ 4.4.2020 ]
Sepi Kumpulainen laulaa Vittumaisesta miehestä – Kuuntele uutuusbiisi
Haastattelut
[ 4.4.2020 ]
Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen valmistelevat yhteisalbumia – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 3.4.2020 ]
Centsimo Eemus on julkaissut debyyttialbuminsa Kevätmusiikkia
Bändijutut
[ 3.4.2020 ]
Pohjoinen Uni -yhtyeen Sami Viitala teki biisin kovista kokemuksistaan koulukiusattuna lapsena: – ” Se oli yllättävän rankkaa”
Bändijutut
[ 2.4.2020 ]
Anni Lahelta sinkkubiisi Nukahdan: – ”Hereillä ollessaan ihminen pystyy uskottelemaan itselleen ihan mitä tahansa
Haastattelut
[ 2.4.2020 ]
Lemmy on menny-biisi on kunnianosoitus edesmenneelle legendalle
Bändijutut
[ 1.4.2020 ]
Kouvolalainen Babylonfall julkaisi kolmannen singlensä ’Celestials’
Bändijutut
[ 1.4.2020 ]
Rane Rautiainen & Paha Kaksonen – Vanhan kehnon kehtolauluja
Haastattelut
[ 30.3.2020 ]
Annika Nord julkaisee esikoisalbuminsa – lahjakas artisti haastattelussa
Bändijutut
[ 27.3.2020 ]
Brittilafkalle kiinnitetty kuopiolainen Dear Moon esittelee uuden biisin
Bändijutut
[ 27.3.2020 ]
Jukka Nousiainen, joku iiris ja Jukka Nissinen online-keikalla
Uutiset
[ 25.3.2020 ]
One Desire-bändi koronaviruksen kourista Shadowman-singlen julkaisuun
Bändijutut
[ 24.3.2020 ]
Hassisen Koneen kaikki studioalbumit julkaistaan vinyylinä ensi kesäkuussa
Uutiset
[ 24.3.2020 ]
Provinssin ohjelma valmis – näin koronavirus vaikuttaa festivaalin järjestelyihin
Uutiset
[ 23.3.2020 ]
Nothing But Sunshine julkaisi Parade-sinkun
Bändijutut
[ 22.3.2020 ]
Blogi: Roadrunnerin poistaminen Spotifystä on sieltä, minne aurinko ei paista
BLOGI
[ 22.3.2020 ]
Arvio: Tulenkulkijat vakuuttaa uudella singlellään Astu aurinkoon
Arviot
[ 22.3.2020 ]
Arvio: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Mahdoton yhtälö
Arviot
[ 21.3.2020 ]
Noora Kataja Triolta huolettoman kulkeva luomupop-single
Uutiset
[ 20.3.2020 ]
Arvio: Ville Valo yllätti iloisesti uusilla biiseillä, mutta musiikki ei tarjoa yllätyksiä
Arviot
[ 20.3.2020 ]
Anna Inginmaan tunnelmallinen debyyttilevy julkaistaan tänään
Haastattelut
[ 19.3.2020 ]
Musiikkialan vetoomus Ylelle ja kaupallisille radiokanaville
Uutiset
[ 18.3.2020 ]
Raskaan rokin Red Wedding julkaisee odotetun debyyttialbuminsa
Bändijutut
[ 18.3.2020 ]
Uniklubi soittaa ilmaisen striimikeikan: “Laskuja tällä ei makseta, mutta hyvä mieli tulee”
Bändijutut
[ 18.3.2020 ]
Koronavirus vaikuttaa yli kahteensataan Fullsteam agencyn tapahtumaan
Uutiset
[ 17.3.2020 ]
Superlupaus Louie Blue haastattelussa: – ”Mulle musiikki on luonnollisin alusta luoda jotain omaa”
Haastattelut
[ 15.3.2020 ]
JP Leppäluodon uudella singlellä ei murehdita turhia
Haastattelut
[ 15.3.2020 ]
Oona Airolan Havanna-single rauhoittaa keskittymään tärkeimpiin ihmisiin
Haastattelut
[ 14.3.2020 ]
Netta Laurennen tähdittämältä Smackboundilta sinkku ja video
Musiikkivideo
[ 13.3.2020 ]
Palefacen menestyslevy Helsinki-Shangri-La täyttää 10 vuotta – räppäri juhlii tuplavinyylin ja kiertueen merkeissä
Haastattelut
[ 12.3.2020 ]
Suvi Teräsniskan suositun Ihmisen poika -kiertueen loput keikat siirtyvät keväälle 2021
Uutiset
[ 12.3.2020 ]
Koronavirus siirtää J.Karjalaisen areenakeikan syksylle
Bändijutut
[ 11.3.2020 ]
Saaristo Openin kolmipäiväinen ohjelmisto on nyt valmis – Apulanta ja muita kärkinimiä
Haastattelut
[ 11.3.2020 ]
Uusi maistiainen Nightwishin tulevalta levyltä – katso video
Musiikkivideo
[ 10.3.2020 ]
Seinäjoen Vauhtiajoissa kova artistikattaus, myös Anna Eriksson esiintymässä
Uutiset
[ 10.3.2020 ]
Arvio: Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani-yhtyeen Paluu Paratiisiin
Arviot
[ 9.3.2020 ]
Shiraz Lanen keikat Suomessa starttaavat perjantaina Tavastialta
Live
[ 9.3.2020 ]
Naapurin toimesta paikalle hälytetyt konstaapelit ehdottivat Lemmentaikureille EP:n tekemistä
Uutiset
[ 8.3.2020 ]
Sam Huberilta jazzahtava Cocoon-single – keikat alkavat New Yorkista huhtikuussa
Bändijutut
[ 8.3.2020 ]
Blogi: Miksi urheilijat nauttivat hulppeista apurahoista ja musiikkiartistit jäävät nuolemaan näppejään?
BLOGI
[ 7.3.2020 ]
Arvio: Black Devils & Ile Kallio – Live at Tavastia: ”Tässä hommassa on sitä kuuluisaa Texasia!”
Arviot
[ 7.3.2020 ]
Onko Sara Siipola uusi artistikomeetta? – ”Se vastaanotto, mitä mun musiikki on jo tähän mennessä saanut, tuntuu ihan uskomattomalta”
Haastattelut
[ 7.3.2020 ]
Pekka Tiilikainen & Beatmakers sai jälleen kutsun Hollantiin: – ”Kaikenkaikkiaan tilanne on melkein unelma”
Bändijutut
[ 6.3.2020 ]
Takahuone.fi nostaa esille upeita naisartisteja naistenpäivän kunniaksi
Musiikkivideo
[ 6.3.2020 ]
S-TOOL mättää uudella sinkulla aivan raivolla: – ”Pyhimys paskiainen virsi kertoo ylimielisestä hapentuhlaajasta”
Haastattelut
[ 6.3.2020 ]
Apocalyptican ja Sabatonin Joakim Brodénin yhteisbiisi Live or Die julkaistiin näyttävän videon kera
Bändijutut
[ 6.3.2020 ]
Merta julkaisi Kokonainen-debyyttialbuminsa tänään – Katso uusi Loiset-lyriikkavideo
Musiikkivideo
[ 6.3.2020 ]
Nightwishin uudella sinkulla yllättävä laulusolisti – Troy Donockley
Haastattelut
[ 5.3.2020 ]
Joensuu 1685 julkaisee uuden singlen vuosikymmenen tauon jälkeen
Bändijutut
[ 5.3.2020 ]
Kemopetrol palaa: – ”Ajat ovat juhlavat!”
Uutiset
[ 4.3.2020 ]
Jenni Mustajärvi julkaisee debyyttilevynsä: – ”Paketti sisältää tiukkaa bändisoitantaa ja herkempiä pop-kappaleita”
Bändijutut
[ 3.3.2020 ]
Miikka Paumon Syvyyksiin-kappale kertoo menettämisen pelosta – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 3.3.2020 ]
Tilhet, pajut ja muut-yhtye palasi musiikillisille juurilleen 60- ja 70-luvuille: – ”Joku antoi aikoinaan yleisöstä palautetta, että me olemme Aurajoen Beach Boys”
Arviot
[ 2.3.2020 ]
Tehosekoitin rokkaa Helsingin jäähallissa lokakuussa
Haastattelut
[ 2.3.2020 ]
Lasten Hautausmaa lähtee harvinaislaatuiselle akustiselle kiertueelle
Bändijutut
[ 2.3.2020 ]
Blind Channel julkaisee uuden albuminsa perjantaina
Haastattelut
[ 2.3.2020 ]
Uuden albumin julkaiseva Laura Moisio: – ”Ilmastokriisi on saanut minut monien muiden lailla pohtimaan omaa suhdettani luontoon”
Haastattelut
[ 1.3.2020 ]
Blogi: Viimeinen sammuttaa valot -dokumentti nostaa esille populaarikulttuurin epäoikeudenmukaisen kohtelun
BLOGI
[ 1.3.2020 ]
One Desirelta uusi musiikkivideo After You´re Gone -sinkusta
Haastattelut
[ 29.2.2020 ]
The Skreppers on julkaissut kadonneen ensialbuminsa tänään 26 vuotta myöhässä!
Bändijutut
[ 28.2.2020 ]
Jussi Yrttiaho kulkee Liekki-yhtyeen, Pariisin Kevään tai Samae Koskisen jalanjäljissä
Henkilöjutut
[ 28.2.2020 ]
Kinaretin Hahmo-kappale kertoo raastavaa tarinaa yhteisön ulkopuolelle jäämisestä
Haastattelut
[ 28.2.2020 ]
joku iiriksen debyyttialbumi ilmestyy huhtikuussa – Kuuntele levyn ensimmäinen single Hyvä tyttö
Uutiset
[ 28.2.2020 ]
Debyyttialbuminsa julkaissut Janne Masalin haastattelussa
Bändijutut
[ 26.2.2020 ]
Block Busterilta Flammable-nostalgiavideopläjäys: – ”Flammable on vähän kuin Rollareita steroideissa”
Bändijutut
[ 22.2.2020 ]
Marjo Leinosen & Viranomaisten Vanha Schäferi on väkevä rocklevy
Bändijutut
[ 22.2.2020 ]
Merta-yhtye julkaisi uuden musiikkivideon
Bändijutut
[ 22.2.2020 ]
Turmion Kätilöiden uusi sinkku Sano Kun Riittää videoineen ulkona
Bändijutut
[ 21.2.2020 ]
Chione julkaisi sinkkubiisin Hey You! – Uusi artisti haastattelussa
Haastattelut
[ 21.2.2020 ]
Uniklubin Siipirikko-single julkaistiin Espanjassa kuvatun musavideon kera
Bändijutut
[ 21.2.2020 ]
Kotimaisen folkpopin nouseva nimi Pegasos julkaisee esikoisalbuminsa perjantaina
Bändijutut
[ 20.2.2020 ]
Lost Societyn leirissä tapahtuu, lue bändin englanninkielinen tiedote – Uusi levy nyt julki
Musiikkivideo
[ 20.2.2020 ]
Jyväskylästä ponnistava hiphop-yhtye Mouhous julkaisee debyyttialbuminsa
Bändijutut
[ 19.2.2020 ]
Anna Inginmaan uusi single syleilee elämää sellaisenaan – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 18.2.2020 ]
Brother Firetribelta uusi single Rock In The City ja muutos bändin miehistöön
Bändijutut
[ 18.2.2020 ]
Nyrkkitappelun uusi albumi täräyttää isosta nyrkistä naamaan
Bändijutut
[ 18.2.2020 ]
Laura Moisio julkaisi uuden singlen Metsä: – ”Halusin kuvata metsässä tuntemaani rauhaa ja riemua”
Haastattelut
[ 18.2.2020 ]
Toinen Matka maailman ympäri -levy julkaistaan 28.2.
Bändijutut
[ 31.1.2020 ]
Indie Awards -palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa – katso lista voittajista
Uutiset
[ 31.1.2020 ]
Kehuttu dream pop -duo Karina julkaisi uuden singlen Teko
Bändijutut
[ 31.1.2020 ]
Manserockin uuden aallon ykkösnimi Holmala julkaisi tänään Sakar-albuminsa
Haastattelut
[ 28.1.2020 ]
Kuuntele Johanna Ruton uusi single Steal your soul
Uutiset
[ 16.1.2020 ]
Nightwish julkaisee uuden albumin huhtikuussa
Bändijutut
[ 14.1.2020 ]
Transworld Identity are ready for the world stage: – ”We want that everyone on the planet will hear our music”
Haastattelut
[ 14.1.2020 ]
Rumpali Lacu Lahtisella on rockissa maisterinpaperit ja huikea työhistoria: ”Tärkeintä on se, että olet mukava ihmisille”
Haastattelut
[ 3.1.2020 ]
Arvio: Lost Society sanoi Nosturille tyylillä hyvästi
Arviot
[ 21.12.2019 ]
Black Devilsin ja Ile Kallion Hurriganes-erikoiskeikat saavat jatkoa
Uutiset
[ 20.12.2019 ]
2nd Sunilta uusi single Take Me Away
Uutiset
[ 14.12.2019 ]
Katso uusi Ruotomielen Aitiopaikka Tragediaan -musiikkivideo
Haastattelut
[ 13.12.2019 ]
Uutta musiikkia julkaisseen Mokoman Marko Annala: – ”Päästin itseni vajoamaan syvyyksiin ja annoin alitajunnan puhua”
Bändijutut
[ 13.12.2019 ]
Annika Nord paljastaa kaihoisan puolensa – Katso uusi musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 13.12.2019 ]
R&B-artisti Pihlajan uusi single ”Pari liikaa” vie eron jälkeisiin tunteisiin
Uutiset
[ 12.12.2019 ]
Italiasta tulee pitsaa, gangstereita ja futispelaajia, mutta myös rokkia – Giuda on Italian paras rock-bändi
Bändijutut
[ 12.12.2019 ]
Joel Vataja toivottaa Mustaa joulua
Musiikkivideo
[ 11.12.2019 ]
JVG areenakiertueelle huhtikuussa
Haastattelut
[ 11.12.2019 ]
Nyrkkitappelun single Kolme tölkkiä Lidlin kassissa auttaa talouden hallinnassa
Haastattelut
[ 11.12.2019 ]
Synkeää rockia louhiva kotimainen Black Dreams julkaisi uuden singlen
Musiikkivideo
[ 10.12.2019 ]
Marjo Leinosen & Viranomaisten uusi single pitää pahan poissa
Uutiset
[ 9.12.2019 ]
Metalliyhtye Velvet Oceanin naislaulu kurottaa It’s So Hard -sinkulla uskomattomiin korkeuksiin
Haastattelut
[ 9.12.2019 ]
Herra Ylppö & ex lähtee kattavalle albuminjulkaisukiertueelle
Haastattelut
[ 9.12.2019 ]
Sunrise Avenuen jäähyväiskonsertin liput myytiin hetkessä – Lisäkonsertin liput nyt saatavilla
Uutiset
[ 7.12.2019 ]
Katso Mouhousin uusi musiikkivideo: – ”Tää biisi vaati meistä ehdottomasti musavideon, jossa meidän kaikkien persoonat tulee esille”
Haastattelut
[ 6.12.2019 ]
Ellinooran ja Juha Tapion yhteisbiisillä nostetaan arjen sankareita – ensiesitys Linnan juhlien jatkoilla
Haastattelut
[ 6.12.2019 ]
LEO julkaisi Roomassa kuvatun musiikkivideon ”Kultaa”-kappaleeseen
Haastattelut
[ 5.12.2019 ]
Jättihitti mullisti Daruden elämän 20 vuotta sitten: – ”En ollut edes unelmoinut sellaisesta suosiosta, tein vain musiikkia hyvällä fiiliksellä”
Haastattelut
[ 5.12.2019 ]
Mötikältä oma debyyttisingle – edessä comeback ja jäähyväiskeikka
Haastattelut
[ 3.12.2019 ]
Katso Beast In Blackin uusi musiikkivideo ja fiilistele ensi viikon jäähallikeikkaa
Musiikkivideo
[ 3.12.2019 ]
Anssi Kela kertoi kylmiä väreitä nostattavan tarinan: – ”Todella spooki juttu”
Haastattelut
[ 2.12.2019 ]
Tehosekoittimen levyt julkaistaan vinyyleinä
Levyt
[ 2.12.2019 ]
Punk in Drublic- festivaalikonsepti tulee Turkuun kesäkuussa
Uutiset
[ 1.12.2019 ]
Katso Saara Aallon ja Michael Monroen esitys Brittien rakastamasta jouluklassikosta
Musiikkivideo
[ 1.12.2019 ]
Kyyneleet polttoaineena Lauman uudella singlellä Mun kyyneleet on sun polttoaine
Bändijutut
[ 30.11.2019 ]
Anssi Kelan suositut Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertit saavat jatkoa ensi vuonna
Haastattelut
[ 30.11.2019 ]
Lordin uusi I Dug a Hole in the Yard for You -single on se erilainen rakkauslaulu
Bändijutut
[ 30.11.2019 ]
Costee julkaisi synkän rakkauslaulun Kunnes kuollaan: – “Tää biisi on tosi synkkä tunnelmaltaan, koska se on tehty eron jälkeen ”
Musiikkivideo
[ 29.11.2019 ]
Verhoilta levotonta melankoliaa marraskuun päätteeksi: indierock-bändiltä Ei mieli rauhaa saa -EP
Bändijutut
[ 28.11.2019 ]
Laulaja Marianne Saari julkaisi uuden singlen Kaunista unta: – ”Mielestäni kappaleesta aistii hyvin kesämökin lämmön ja tunnelman”
Musiikkivideo
[ 28.11.2019 ]
Alma Sipilä äänitti levyn Nashvillessä, tammikuussa julkaistava uutuuslevy kuullostaa todella hyvältä – tutustu artistiin Olohuonekeikoilla
Uutiset
[ 27.11.2019 ]
Laulaja Markku Touronen tunnelmoi uudella kappaleellaan ”Hyvät elää”
Haastattelut
[ 26.11.2019 ]
Katso Alman uusi musiikkivideo: – ”Bad News Baby on alter-egoni, joka voi tehdä mitä haluaa eikä murru mistään”
Musiikkivideo
[ 24.11.2019 ]
Tarinoita-singlen julkaissut Iina Kuu: – ”Olen sellainen tarkkailija ja sivustakatsoja”
Uutiset
[ 24.11.2019 ]
Jaden debyyttisinglessä soi Lapin taika – Katso upea musiikkivideo
Musiikkivideo
[ 5.11.2019 ]
Pop, metalli, rock ja punk laitettiin jälleen tehosekottimeen – Ikinä julkaisi kakkosalbuminsa
Haastattelut
[ 5.11.2019 ]
Crucify The Faith julkaisi toisen singlensä ’As The World Ends’ ja soittaa ensi perjantaina On The Rocksissa
Haastattelut
[ 4.11.2019 ]
Vaihtoehtometalli kohtaa räpin Mertan uudelle sinkkubiisillä
Bändijutut
[ 2.11.2019 ]
Takahuone.fi presents: Finland Calling, Melrose rocks!
Bändijutut
[ 1.11.2019 ]
Blog: Children Of Bodom – A hard working band and a beautiful brotherhood tale
BLOGI
[ 31.10.2019 ]
Michael Monroe, The Dogs D’ Amour, Electric Eel Shock
Arviot
[ 30.10.2019 ]
Open letter to Rock and Roll Hall of Fame
Musiikkivideo
[ 29.10.2019 ]
Livearvio: The Cultin Sonic Temple-rundi valloitti Hammersmith Apollon Lontoossa
Arviot
[ 28.10.2019 ]
PK Keräsen ensimmäinen single Let Go avaa tulevan soololevyn soundimaailman: – ”Halusin selvittää, osaanko oikeastaan laulaa ollenkaan!”
Uutiset
[ 27.10.2019 ]
Together we are strong-tukikonsertti kerää varoja vähävaraisille perheille
Uutiset
[ 26.10.2019 ]
Takahuone.fi presents, Finland Calling – If you don’t like Kari Peitsamo you must have a heart of stone
Bändijutut
[ 26.10.2019 ]
Blogi: Mira Luodin ja Paula Vesalan vertaaminen toisiinsa mediassa on ymmärrettävää mutta mautonta
BLOGI
[ 25.10.2019 ]
Andy McCoy releases new music video for a song 21st Century Rocks
Musiikkivideo
[ 25.10.2019 ]
Guitar player of Lordi releases single Stone and Stars: – ”This solo thing is something I have wanted to do for years”
Haastattelut
[ 25.10.2019 ]
Takahuone.fi presents, Finland Calling – Real deal bad boy Marko Hirsma fronted great rock band Backsliders
Bändijutut
[ 23.10.2019 ]
Arvio: Santa Cruz hakee uutta suuntaa – tykkäsi siitä tai ei, niin tällä reseptillä voi tulla menestystä
Arviot
[ 23.10.2019 ]
Sampsa Astalalta Takinkääntäjä-single: – ”Kappale kertoo siitä, miten ihmiset usein jäävät huonoon parisuhteeseen”
Bändijutut
[ 22.10.2019 ]
Juno julkaisi koskettavan lapsilleen omistetun singlen: – ”Haluan tällä biisillä sanoa niille, että ne on täydellisiä just sellaisena kuin on”
Haastattelut
[ 21.10.2019 ]
Jenni Mustajärveltä uutta materiaalia – Kuuntele Pate Mustajärven tyttären uusi biisi
Haastattelut
[ 20.10.2019 ]
Arvio: Michael Monroen uutuuslevy on paras Monroe-albumi vuosiin
Arviot
[ 16.10.2019 ]
Minttu sekä Ville vie kuulijansa suhteen seuraavalle tasolle: – ”Ilman riskejä elämä olisi vain tasaista suoraa maantietä”
Bändijutut
[ 14.10.2019 ]
Suomalaisartistin kappaleet musiikiksi kansainväliseen draamasarjaan
Uutiset
[ 13.10.2019 ]
Arvio: The Rasmus soitti hurmoksellisen keikan Lontoossa
Arviot
[ 11.10.2019 ]
Arvio: Andy McCoy – 21st Century Rocks
Arviot
[ 11.10.2019 ]
Lordin uusi Killection-albumi julkaistaan tammikuun lopussa – keväällä mittava Euroopan-kiertue
Bändijutut
[ 11.10.2019 ]
Wil avaa uutuuskappaleen musiikkivideolla omaa lapsuuttaan: – ”Ei kenenkään pitäis pelätä omaa kotia”
Haastattelut
[ 9.10.2019 ]
Tasavallan Presidentti täyttää 50 vuotta – juhlavuoden kunniaksi juhlakeikka ja livealbumi
Bändijutut
[ 25.9.2019 ]
Jouni Hynynen perusti uuden yhtyeen fiilispohjalta
Bändijutut
[ 25.9.2019 ]
Plastic Tears julkaisee uuden singlen ja suuntaa Euroopan kiertueelle
Bändijutut
[ 20.9.2019 ]
Mouhous heitti propsit ystävyydelle: – ”Haluttiin julkasta vähän hitaampi biisi tän kesän mouhoomisen jälkeen”
Bändijutut
[ 18.9.2019 ]
Suomalaisartisti NUrMine julkaisi uuden singlen: – ”Emotional Contagion on tosi ehtaa meikäläistä”
Haastattelut
[ 14.9.2019 ]
Block Buster julkaisi debyyttialbuminsa: – ”On aivan tajuttoman huikea fiilis saada meidän ensimmäinen pitkäsoitto julki! ”
Bändijutut
[ 13.9.2019 ]
Haastattelussa uuden 247-biisin julkaissut Tuukka Tams: – ”Halusin oman Pohjois-Karjalan, ja 247 on sitten lopulta se”
Bändijutut
[ 6.9.2019 ]
The Empire Strikesin albumi Charm nyt ulkona– Helsinkiläisyhtye keikkailee syksyllä niin Suomessa kuin Euroopassakin
Bändijutut
[ 5.9.2019 ]
Katso Michael Monroen uusi musiikkivideo nyt Takahuone.fi:ssä
Musiikkivideo
[ 5.9.2019 ]
Irina loppuvuoden kestävälle kiertueelle
Live
[ 4.9.2019 ]
Samanna-yhtye julkaisee uuden levyn – laulaja Anna Pesonen Takahuone.fi:n haastattelussa: – ”Musta tuntuu hyvältä tehdä musiikkia, joka kumpuaa sydämestä”
Bändijutut
[ 31.8.2019 ]
Arviossa Pelle Miljoona Oy Tavastialla: ”Bändin soitto kulki kuin rasvattu salama”
Arviot
[ 30.8.2019 ]
Ellinoora teki Vaaleanpunaisen vallankumouksen: – ”Halusin tehdä pop-levyn, josta oon itse ylpeä”
Haastattelut
[ 30.8.2019 ]
Debyyttilevynsä tänään julkaissut Dilemma: – ”Näitten biisien teko on pelastanut mut monella tapaa”
Haastattelut
[ 29.8.2019 ]
Tarun uusi biisi Rikki kertoo kiusaamisesta: – ”Liian usein vääryyttä kokeneelle sanotaan vain ”koita kestää”
Haastattelut
[ 28.8.2019 ]
Paperi T tekee ainutlaatuisen konsertin Umo Helsinki Jazz Orchestran kanssa
Live
[ 28.8.2019 ]
Janne Hurme Tuhkaa ja Timantteja -25-vuotisjuhlakiertueelle: – ”Fiilikset ovat jännittyneen odottavat”
Live
[ 27.8.2019 ]
Benjamin etsii uudella singlellään epätäydellisyyttä: ”Virheet tekevät meidät eikä niitä pidä piilotella”
Haastattelut
[ 26.8.2019 ]
Maamme legendaarisin hardcore-yhtye Terveet Kädet tekee klubirundin ensi viikolla
Live
[ 26.8.2019 ]
HS: Tuomari Nurmio lopettaa biisien tekemisen
Uutiset
[ 25.8.2019 ]
Kasmir julkaisee uutta musiikkia ja lähtee mittavalle Suomen rundille
Henkilöjutut
[ 23.8.2019 ]
The New Death Cult tuo valoa Kuun pimeän puolen takaa
Bändijutut
[ 23.8.2019 ]
Insomniumilta upea Valediction-video – katso myös bändin hurja keikkalista
Bändijutut
[ 23.8.2019 ]
Velcrasta tutun Jessi Freyn soololevy Villainess nyt ulkona – Levyä kehuttu jo täyden viiden tähden albumiksi
Bändijutut
[ 21.8.2019 ]
Tubecon Awardsilla juuri palkittu Kalevauva.fi palasi Sorvin ääreen
Haastattelut
[ 21.8.2019 ]
Rasva palamaan – Lost Society, Shiraz Lane, Arion ja Wheel yhteisrundille: – ”Täydellinen tapa rikkoa joulurauha sekä karistaa ne kinkut mahalaukusta moshpitissä!”
Live
[ 20.8.2019 ]
Merta-yhtyeen Puolikas-EP kertoo samaistuttavia metallitarinoita onnellisuudesta burnouttiin
Bändijutut
[ 20.8.2019 ]
Tumppi Varosen Problems jatkaa katupoikarockin perinnettä uudella levyllään: – ”Tämä on merkittävä levy kaiken teknisen humppamenon keskellä”
Bändijutut
[ 18.8.2019 ]
Pop-iskelmätähti Olli Heleniuksen Auki-albumi julkaistiin vastoin kaikkia ennakkopäätöksiä
Haastattelut
[ 16.8.2019 ]
Mira Luoti julkaisi uuden singlen: – ”Puhuin ystäväni kanssa rakkaudesta. Tästä keskustelusta syntyi DNA, ensimmäinen rakkauslauluni”
Haastattelut
[ 16.8.2019 ]
Shiraz Lanelta uusi Do You -single: – ”Työn jälki on vain noussut uudelle levelille joka tasolla”
Bändijutut
[ 15.8.2019 ]
Kuuntele Andy McCoyn mahtava uusi sinkkubiisi Seven Seas – biisin musiikkivideo nyt julki
Arviot
[ 26.6.2019 ]
Limelight Showdownin riveistä kasvanut Red Wedding tarjoilee melodista kitarointia ja kolmea laulutekniikkaa
Bändijutut
[ 18.6.2019 ]
Pop-tulokas Aini julkaisi debyyttilevynsä – mukana myös rakkauslaulu Helsingille
Haastattelut
[ 17.6.2019 ]
CMX:n Ora & Labora -kiertueella herkutellaan harvinaisuuksilla ja ennenkuulumattomilla helmillä
Bändijutut
[ 17.6.2019 ]
Faija julkaisi uuden singlen – kappale kertoo erosta selviämisestä
Bändijutut
[ 17.6.2019 ]
Esikoissinglen julkaissut Brother Alfred: – ”Nykyään on ihan cool olla supersoakerilla kaadettava nössö”
Bändijutut
[ 16.6.2019 ]
Lost Society julkaisi uuden singlen ja siihen musiikkivideon
Bändijutut
[ 13.6.2019 ]
Likaiset Pikkarit-bändi ei turhia kainostele: – ”Yhtä näyttävää bändiä kuin me tulee nykyään huolestuttavan harvoin vastaan!”
Bändijutut
[ 12.6.2019 ]
Livearvio: Ville Valo, toivottavasti palaat kansainvälisille lavoille
Arviot
[ 11.6.2019 ]
Arvio: Aika velikultia – Eppu Normaali näytti erinomaisella dokumentillaan mallia muille
Arviot
[ 11.6.2019 ]
Oletko jo bongannut Iris Kukan? Lahjakkuutta hehkutetaan kaunosanoin: – ”Iris Kukka on makea hedelmä ja suolainen kyynel. Hän on paratiisin Eeva ja käärme”
Henkilöjutut
[ 11.6.2019 ]
Jukka Nissisen toinen albumi ilmestyy elokuussa – kuuntele levyn ensimmäinen single Suomalaiset tarjoo kahvit
Haastattelut
[ 11.6.2019 ]
Block Busterin esikoisalbumi Losing Gravity julkaistaan syyskuussa – Uusi Move-single ja -video nyt julki
Bändijutut
[ 10.6.2019 ]
Paula Vesala sai ensimmäisenä naisena Reino Helismaa-palkinnon: – ”On suuri kunnia olla eka nainen, jolle tämä palkinto myönnetään”
Uutiset
[ 10.6.2019 ]
Englantiin kotiutunut Jessi Frey julkaisi mielenkiintoisen uuden sinkkubiisin The Blue Pill: – ”Kappaleessa voi kuulla vaikutteita Depeche Moden tuotannosta ja 80-luvun popista”
Haastattelut
[ 7.6.2019 ]
Uuden Landola-kappaleen julkaiseva Annika Nord rakastaa esiintymistä: – ”Keikkailu vei täysin mun sydämen!”
Haastattelut
[ 7.6.2019 ]
Jouni Aslakilta uusi sinkku: – ”Biisi kertoo siitä, kun rakkaus yrittää voittaa luokkayhteiskunnan”
Haastattelut
[ 5.6.2019 ]
Aleksi Pahkala yllättää uudella sooloprojektillaan Local Al, oletko valmis? ”Kannattaa tsekata miehen livemeininki, meno oli järisyttävän kovaa”
Henkilöjutut
[ 5.6.2019 ]
Popedan rumpalin Lacu Lahtisen omalta Transworld Identity -yhtyeeltä single – I’m Such A Liar-biisi potkii upeasti
Bändijutut
[ 5.6.2019 ]
Long live Rock ’n’ Roll – The Flaming Sideburns kipuaa taas keikkalavoille
Bändijutut
[ 3.1.2019 ]
Pasalta pitkän tauon jälkeen levy julki: – ”Olo on kieltämättä huojentunut”
Bändijutut
[ 2.1.2019 ]
Lemmentaikurit julkaisi roadmoviehenkisen musavideon
Bändijutut
[ 18.12.2018 ]
Sähköistyneeltä The B And The Bandiltä uusi single
Haastattelut
[ 17.12.2018 ]
Speed metal -yhtye Ranger ja nahkahevitrio Tyrantti yhteiskiertueelle keväällä – Nahka-Fest tulee!
Bändijutut
[ 4.12.2018 ]
Suomipop Festivaalien ensimmäiset artistit julki – mukana Bomfunk MC’s: ”Tätä paluuta on odotettu toista vuosikymmentä!”
Live
[ 4.12.2018 ]
Dynamo julkaisi uuden singlen Klovni: – ”Lähdettiin tekemään uutta biisiä vahvasti James Bond soundtrackien innoittamana”
Bändijutut
[ 2.12.2018 ]
Palkittu bluestulokas Ina Forsman juhlii tänään synttäreitä All Good –julkaisullaan: – ”All Good on mulle tärkein ja rakkain biisi uudelta levyltä”
Haastattelut
[ 1.12.2018 ]
Tältä tuntui kun Tuuletar soi Game of Thronesin taustamusiikkina: ”Tippa tuli linssiin ja kylmät väreet menivät”
Bändijutut
[ 1.12.2018 ]
Hiihtäjätähti Krista Pärmäkoskelle oma tsemppibiisi – ”Syklissä löysää” tarkoittaa sitä, että on hyvä päivä ja hiihtäminen on tarpeeksi rentoa
Uutiset
[ 30.11.2018 ]
Beast In Blackiltä uusi musiikkivideo: ”Sweet True Lies on rakastettava, mutta samalla shokkaava”
Bändijutut
[ 29.11.2018 ]
Hienon comebackin tehnyt Kymppilinja julkaisee uuden sinkun: ”Kappaleella on mielentila, jossa uskotaan olevan ikuisesti nuoria ja kuolemattomia”
Bändijutut
[ 29.11.2018 ]
Arvio: Remu & Hurriganes feat. Michael Monroe – Get on
Arviot
[ 28.11.2018 ]
Children of Bodomin uuden levyn nimeksi Hexed, COB-pomo Alexi Laiho vihjaa yllättävistä biiseistä: ”Jotkut levyn melodioista voisivat olla napattuja jazz-biiseistä”
Bändijutut
[ 28.11.2018 ]
Bomfunk MC’s tekee yllättävän paluun lavoille vuosien hiljaiselon jälkeen
Haastattelut
[ 28.11.2018 ]
Uuden musiikkivideon julkaissut Arthur The Marcher taitelijanimestään: – ” Se on mystinen voimahahmo, pieni ja marssiva poika, joka vaeltaa öisillä kaduilla”
Bändijutut
[ 27.11.2018 ]
Nightwishin Tuomas Holopainen: ”Uuden levyn biisien musiikit valmiina”
Haastattelut
[ 27.11.2018 ]
Rock-legenda Jimi Hendrix Lukas Leonin uuden biisin inspiraationa: ”Mulle vapaus on rajojen rikkomista”
Haastattelut
[ 27.11.2018 ]
Uutta musiikkia julkaiseva entinen Idols-tähti Katri Ylander IS:lle: ”Haluan hyödyntää laulamisen lahjaa, joka minulle on annettu”
Haastattelut
[ 27.11.2018 ]
Samu Haber tuo Sunrise Avenuen stadionkeikalle Helsinkiin: ”Keikkailu Suomessa on niin siistiä, että voitaisiin soittaa täällä vaikka joka viikko”
Bändijutut
[ 27.11.2018 ]
Radio Rock ja Ilta-Sanomat: Näin Kingston Wall -soittajat muistelevat Petri ”Pete” Wallin kuolinpäivää – ”Ei jotenkin pystynyt käsittelemään sitä”
Bändijutut
[ 26.11.2018 ]
Vesala palaa keikkalavoille keväällä 2019 puolentoista vuoden keikkatauon jälkeen
Henkilöjutut
[ 23.11.2018 ]
Sampsa Astalalta urbaanin aikuisen joululaulu – ”Halusin tuoda uutta kulmaa perinteisten joululaulujen rinnalle”
Haastattelut
[ 19.11.2018 ]
Juice-elokuvaa juhlitaan joulukuussa Kuopiossa ja Tampereella – Suuri joukko Juicen soittajakavereita kipuaa lavalle
Haastattelut
[ 16.11.2018 ]
Day By Day raottaa rockretkue Plastic Tearsin popimpaa puolta – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 16.11.2018 ]
Pelle Miljoona Oy teki musiikkivideon Fuengirolassa – Hei hei hei -kappale on laatuluokan Pelleä
Musiikkivideo
[ 16.11.2018 ]
Vesta versioi Juicea – Katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 14.11.2018 ]
Cleaning Women julkaisee uuden levyn 10 vuoden tauon jälkeen – Siivoojarobotit ovat täällä taas
Bändijutut
[ 13.11.2018 ]
Michael Monroe nimesi uuden levynsä – One Man Gangilla mukana myös Nasty Suicide ja punklegenda Captain Sensible
Haastattelut
[ 11.10.2018 ]
Radiojuontaja laittoi tunteet nauhalle – Ilkka Lahti julkaisi esikoissinglensä
Haastattelut
[ 10.10.2018 ]
Don Johnson Big Band palaa ryminällä: ”Huhut yhtyeemme kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja”
Bändijutut
[ 10.10.2018 ]
Timo Kotipelto ja Pekka Heino yhteiskiertueelle: ”Täysiveristä hauskanpitoa laatumusasta tinkimättä”
Live
[ 9.10.2018 ]
Savonlinnalainen Saimaa folk -yhtye Trees julkaisee esikoisalbuminsa
Bändijutut
[ 8.10.2018 ]
Arvio: Pelle Miljoona Oy liekeissä uutuusbiiseillään
Arviot
[ 2.10.2018 ]
Haastattelussa uuden levyn julkaisevan Poutahaukat-bändin johtohahmo Marko Haavisto
Bändijutut
[ 26.9.2018 ]
Lauluja viinasta ja humalasta – Svart Records julkaisee levyllisen kieltolakiajan juomalauluja
Levyt
[ 25.9.2018 ]
Daggerplay tarjoaa värikästä melodista mekastusta uutuuslevyllään – Haastattelussa bändin keulahahmo Pekko Mantzin
Bändijutut
[ 21.9.2018 ]
Nyt korvat hörölle – uudelta suomalaisbändiltä hieno biisi
Bändijutut
[ 19.9.2018 ]
Tältä näyttää J. Karjalaisen uuden levyn biisilista – maestron uusi levy julki 19. lokakuuta
Bändijutut
[ 14.9.2018 ]
Suomalaisbändin tinkimätön työ kantaa hedelmää – Plastic Tearsin uutuuslevy kerää kehuja maailmalla
Bändijutut
[ 13.9.2018 ]
Kauko Röyhkän The Boots-bändiltä uusi levy: ”Olen hyvin tyytyväinen Maantiehen”
Haastattelut
[ 11.9.2018 ]
Saara Aalto pitkästä aikaa Suomen kiertueelle – Luvassa visuaalinen pop-show
Live
[ 11.9.2018 ]
Irina ja Jesse Kaikuranta intiimille yhteiskiertueelle
Haastattelut
[ 10.9.2018 ]
Mira Luoti potkii kuin Bruce Lee uudella musiikkivideolla
Musiikkivideo
[ 7.9.2018 ]
Jenni Vartiainen julkaisi uuden levyn – Katso musiikkivideo
Haastattelut
[ 5.9.2018 ]
Teksti-TV 666 julkaisee esikoisalbuminsa perjantaina
Levyt
[ 4.9.2018 ]
Punkrock-yhtye Huora julkaisee toisen levynsä – katso missä kohuttu bändi on keikalla
Bändijutut
[ 3.9.2018 ]
Etta julkaisi debyyttisinglen Ballerina – katso uusi musiikkivideo
Haastattelut
[ 31.8.2018 ]
Anna Puun kolmaskin keikka Tavastialla loppuunmyyty – Tavastia-pomo ylistää saavutusta
Haastattelut
[ 31.8.2018 ]
Hullu Elämä- bändi elää kauniita aikoja – kirpputorin kautta keikoille
Bändijutut
[ 30.8.2018 ]
Kaija Koo yllättää – julkaisee ensi yönä uuden biisin
Haastattelut
[ 30.8.2018 ]
Ville Valo löi hynttyyt yhteen Agentsin kanssa
Bändijutut
[ 30.8.2018 ]
J. Karjalainen julkaisee uuden kappaleen ”Tummansininen seuralainen”
Haastattelut
[ 29.8.2018 ]
Juha Tapio lähtee muhkealle kiertueelle
Live
[ 29.8.2018 ]
Stefan Lindforsilta musiikkivideo viiden vuoden tauon jälkeen: ”Turistivideon saatte tehdä Matkailun edistämiskeskuksen kanssa”
Haastattelut
[ 28.8.2018 ]
Oceanhoarse-vokalisti Tommy Tuovinen joutuu vetäytymään yhtyeestä kuulo-ongelmien takia
Bändijutut
[ 27.8.2018 ]
Kuolemanlaakso palaa keikkatauolta marraskuussa
Haastattelut
[ 24.8.2018 ]
Kitarasankarin monet kasvot – Euge Valovirran sooloalbumi nyt ulkona
Haastattelut
[ 24.8.2018 ]
Anssi Kela julkaisee uuden levyn ja palaa lavoille: ”Luvassa on aivan erityisiä iltoja”
Haastattelut
[ 23.8.2018 ]
National Nightmare pitää rockin liekkiä elossa – haastattelussa Jimi Sero
Bändijutut
[ 18.8.2018 ]
The Rasmukselta uusi sinkku ja maailmankiertue jatkuu
Bändijutut
[ 17.8.2018 ]
Mikko Alatalo ylistää Tuohimaan Kiiminkijoki-versiota: ”lirahti vanhalla rock-miehellä pari tippaa housuun”
Bändijutut
[ 16.8.2018 ]
Shiraz Lane repäisee uudella musavideollaan
Bändijutut
[ 27.6.2018 ]
Black Dreamsin synkkä blueshevi kiinnostaa ulkomailla
Bändijutut
[ 4.6.2018 ]
Haastattelussa HIM-yhtyeen ex-rumpali Gas Lipstick
Haastattelut
[ 5.4.2018 ]
Arvio: Apulanta onnistui kameleonttimaisilla konserttisalisovituksillaan Lahden Sibeliustalolla
Arviot
[ 22.3.2018 ]
Rock Tattoo -levyn julkaissut Serpico: ”Rock tulee sydämestä ei tatuoinnista”
Bändijutut
[ 16.3.2018 ]
Tapaa legendaarisen Stonen jätkiä ja hanki nimmarit uuteen vinyyliboksiin
Bändijutut
[ 15.3.2018 ]
Arvio: Ihmisten tunnetilojen ja mietteiden peilausta Veera Marian lämminhenkisellä kakkosalbumilla
Arviot
[ 14.3.2018 ]
Haastattelussa uuden sinkun julkaissut Mustaa
Haastattelut
[ 7.3.2018 ]
Santa Cruz julkaisi uuden lyriikkavideon sinkkubiisistään
Bändijutut
[ 7.3.2018 ]
Fireproven-maistiainen nyt kuunneltavissa
Bändijutut
[ 6.3.2018 ]
Sixgun Renegades Thin Lizzyn jalanjäljissä
Bändijutut
[ 2.3.2018 ]
Arvio: The Local Band Tavastialla
Arviot
[ 2.3.2018 ]
Wagtailsilta uusi musiikkivideo – vimmaista nuorta energiaa Ylivieskasta
Bändijutut
[ 27.2.2018 ]
Kovaa kamaa suomalaisbändiltä – Black Dreams rokkaa asenteella
Haastattelut
[ 26.2.2018 ]
Nyt kaikki keikalle, Hurstille kerätään hynää
Live
[ 24.2.2018 ]
Arvio: Shiraz Lane pitää hardrockin lippua korkealla
Arviot
[ 23.2.2018 ]
Laulaja-lauluntekijä Matti julkaisi uuden musiikkivideon
Haastattelut
[ 22.2.2018 ]
Color Dolor tarjoaa vähäeleisempää soundia kolmannella levyllään
Bändijutut
[ 19.1.2018 ]
Lauri Porran Entropia on upea kuunteluelämys
Bändijutut
[ 4.1.2018 ]
Iron Country Sisters loihtii juurimusiikkia tuorein sävelin
Bändijutut
[ 12.12.2017 ]
Myllykoski pitää yllä Suomirockin perinteitä
Bändijutut
[ 25.10.2017 ]
Katso Sampsa Astalan uuden singlen musiikkivideo
Bändijutut
[ 24.10.2017 ]
Plastic Tears julkaisi upean musiikkivideon Iris Kick- singlestä
Bändijutut
[ 24.10.2017 ]
Tilhet, pajut ja muut jatkaa laatumusiikin tekemistä
Bändijutut
[ 23.10.2017 ]
Michael Monroen juhlakonsertti oli rockin juhlaa – herätti kuitenkin isoja kysymyksiä
Arviot
[ 21.10.2017 ]
Haastattelussa Blue Eyed Sons – Suomen rockin huippulupaus
Bändijutut
[ 5.10.2017 ]
Blue Eyed Sons äänittää livelevyä – osta lippusi keikalle kun vielä ehdit
Bändijutut
[ 4.10.2017 ]
Ilari Hämäläinen julkaisi upean version Broadcast-klassikosta ”You Break My Heart”
Haastattelut
[ 3.10.2017 ]
Torchia julkaisee debyyttialbuminsa
Haastattelut
[ 3.10.2017 ]
Brittisensaatio Rag’n’ Bone Man klubikeikalle Helsinkiin
Henkilöjutut
[ 2.10.2017 ]
Poets of the Fall-yhtyeen pitkän kiertueen päätöskeikka Savoy-teatterissa
Live
[ 2.10.2017 ]
Viikon keikkabongaus: Kuuma rockilta Suomen Sunset Stripillä
Haastattelut
[ 30.9.2017 ]
Borrelioosi lähti Lumpuista rikkauksiin – katso mahtava musavideo!
Bändijutut
[ 29.9.2017 ]
No nyt lähtee! Katso miten irtoaa legendaarinen biisi Jussi Syren & The Groundbreakersiltä
B