Olli Halosen tuorein single Pohjola kovassa nosteessa

Olli Halosen tuorein single Pohjola on huikeassa nousussa. Kappale on noussut virallisella radiolistalla sijalle 21 ja jatkaa kipuamista ylöspäin. Lisäksi se on jälleen nousussa Spotifyn top 50 -listalla, tällä hetkellä jo sijalla 43!  Biisi on myös yksi Suomen haetuimmista kappaleista Shazam-palvelussa ja sen musiikkivideo on yksi Warner Musicin syksyn katsotuimmista.
– Onhan tää ollut ihan mieletöntä, kun vuosien ja vuosien jälkeen haaveet alkaa pikkuhiljaa toteutumaan. Tuntuu huumavalta, kun kappale on alkanut elämään omaa elämäänsä. Tuntuu myös erityisen hyvältä, että ihmiset suhtautuvat kappaleeseen niin intohimoisesti. Päivittäinen viestitulva kertoo jatkuvasti siitä, miten tärkeäksi Pohjola on ehtinyt monille ihmisille tulemaan, Olli Halonen iloitsee.
Mökkitie Recordsille sainatulla, Kuopiosta kotoisin olevalla Olli Halosella on pitkä tausta musiikin parissa. Kappaleensa itse säveltävä ja sanoittava artisti on aiemmin muun muassa soittanut rumpuja useammassa eri kokoonpanossa. Laulut saavat vaikutteita artistin omasta ja lähipiirin elämästä. Omakohtaisissa teksteissä käsitellään koko elämän kirjoa ja rohkeasti myös sen kipukohtia.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.