
Markus Petsalon uusi single ”Ei ole syksyn syy” on kepeän kantrimaisella poljennolla kulkeva ja kauniilla melodialla varustettu laulu alakulosta.
Petsalo taustoittaa kappaletta:
– Teksti nousee laulun keskiöön ja siinä kuvataan tarkasti juuri niitä tunteita mitä monesti näin syksyisin kaamoksen iskiessä koen. Teksti ei liioittele, eikä myöskään vähättele, vaan on totuudellinen. Laulu on syntynyt nopeasti ja vaivattomasti yhden viikonlopun aikana. Silti se on mielestäni erittäin onnistunut, sillä pelkkä akustisen kitaran säestys ja herkkä laulu yhdistettynä omakohtaiseen kokemukseen pohjaavaan tekstiin toimii!
– Siinä on paljon tuttuutta ja laulu jää helposti soimaan päähän. Silti se ei ole mikään turhanpäiväinen ränkytys, vaan yhden ihmisen arvokas kokemus, johon kuulijan on helppo samaistua, Markus Petsalo kertoo.