Vaihtoehtometalli kohtaa räpin Mertan uudelle sinkkubiisillä

Vaihtoehtometallibändi Merta yllättää Ei enää -nimisellä sinkulla, jossa fiittaa Tuomas Kauhanen. Kauhanen tunnetaan muun muassa hiteistään Enkeli, Pummilla Tallinnaan ja Paita kattoon.  Koulukiusaamisesta kertova nu metal -kappale on täysin uusi aluevaltaus räppärille.
– En ole ollut ikinä aiemmin metalliproggiksissa mukana, joten lähdin innolla mukaan kuultuani demon ja kertsi jotenkin toi mulle mieleen kiusattuna olemisen ja siitä seuranneen väkivaltaisen käytösmallin, Kauhanen kertoo.
Mertan keulakuva Juhis Kauppinen puolestaan kommentoi biisiä näin:
– Biisin sävellysvaiheessa tuli jo fiilis, että tämä kappale ei ole ihan ”tavanomainen” Merta-biisi. Tovi pohdittiin, että mitäs tämän biisin kanssa tehdään ja BOOM, mehän tarvitaan tähän räppäri mukaan. Tuomas Kauhanen hyppäsi yllättäen remmiin mukaan ja palaset rupesivat loksahtelemaan paikoilleen. Oli hienoa nähdä, kuinka Tuomas toi oman henkilökohtaisen tarinansa meidän biisiin ja lähti ennakkoluulottomasti mukaan metallimusiikin kiehtovaan maailmaan.
Merta julkaisi erittäin hyvän vastaanoton saaneen Puolikas-EP.n 23. elokuuta.
Merta on Juhis Kauppisen sooloprojektina alkanut yhtye, joka hitsautui kasaan vanhoista bändikavereista ja pitkän linjan muusikoista syksyn 2018 aikana. Mertaa tuottaa Aki Sihvonen Finnvoxilla.
Yhtye on saanut radiohuomiota YleX:ltä ja Radio Rockilta.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.