
Sunnuntaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Juhlapäivän kunniaksi Takahuone.fi nostaa esille kotimaisia naisartisteja, jotka eivät välttämättä ole vielä kaikkien tiedossa olevia kansansuosikkeja, mutta jotka kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan. Pääkuvassa on listan kenties tunnetuin artisti, monitaituri Ninni Poijärvi.
Jade
Rovaniemeläinen Jade eli laulaja-lauluntekijä Annika Tello on artisti, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Äskettäin julkaistu Jaden debyyttisingle Piirrä kartta minuun sai hienon vastaanoton, sillä biisi nousi pikaisesti striimauspalveluiden soitetuimpien uutuusbiisien listoilla. Kappaleesta on tehty myös jylhä Lapin taikaa sisältävä musiikkivideo.
Sanna Korkee
Sanna Korkee on lahjakas biisintekijä ja artisti, joka on tehnyt jo pitkään musiikkia sekä itselleen että muille artisteille. Viime vuoden alussa julkaistu Jäät liikkuu on yksi hänen biisihelmistään.
Aino Elina
Alunperin lappilainen, nykyään Edinburghissa vaikuttava Aino Elina tekee elektropoppia. Aino Elina tekee musiikkia sekä suomeksi ja englanniksi.
Ida Elina
Ida Elina loihtii kantelee välityksellä poppia ja onkin erittäin mielenkiintoinen ja raikas tuulahdus musakenttään omalaatuisella musiikillaan. Rohkeaa ja riemukasta meininkiä!
Veera Maria
Veera Marian biiseistä Ainoa isä on jo monelle tuttu kappale isänpäivän aikaan radioissa. Koskettavista biiseistään tunnetun Veera Marian kappaleista Sun suu edustaa kevyempää biisimateriaalia.
Ninni Poijärvi
Ninni Poijärvi on varmasti tunnetuin artisti tällä listalla. Hän on monitaituri, joka tekee kaunista akustista roots-musiikkia ja tunnelmoi todella upeasti laulajana.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?