Shiraz Lane julkaisee kolmannen studioalbuminsa huhtikuussa 2022 – Ensimmäinen Fake Perfection -singlemaistiainen julkaistaan huomenna

Shiraz Lane nähdään livenä seuraavan kerran 15. joulukuuta Kuopion Sawohousessa.

Vastikään Helsingin On The Rocksissa ”an evening with” -tuplakeikalla hurmosta aiheuttanut Shiraz Lane julkaisee kolmannen studioalbuminsa ensi huhtikuussa. Yhdessä tuottaja Juho Salaterän kanssa Lammaskallion Audio -studioilla tehdystä kokonaisuudesta saadaan huomenna maistiaisia, kun levyn ensimmäinen single Fake Perfection julkaistaan.
– Shiraz Lane tekee paluun biisillä, joka sukeltaa syvälle moderniin pinnalliseen ’pikaruokakulttuuriin’ ja sen vaikutuksista ja heijastumista yksilön minäkuvaan. ”Fake Perfection” pysäyttää  kuulijan arvoimaan itse ympäröiviä keinotekoisia rakennelmia ja kannustaa hylkäämään harhakuvat valheellisesta täydellisyyden tavoittelusta, bändi muotoilee.
Tulevalla albumilla Shiraz Lane palaa tietyllä tavalla takaisin vuoden 2016 Be The Slave Or Be The Change -EP:n tunnelmiin – sekä biisinkirjoituksen osalta että myös vahvoin sanoituksin, joiden keskiössä on muutoksen tärkeys niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin yhä kummallisemmaksi muuttuvassa maailmassa.
Shiraz Lane nähdään livenä seuraavan kerran 15. joulukuuta Kuopion Sawohousessa, josta matka jatkuu yhdessä Lost Societyn kanssa Joensuun Kerubiin ja Tampereen Pakkahuoneelle.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.