
Saara Aallon esitykset Britannian X Factor -laulukilpailussa olivat kerta toisensa jälkeen hämmästyttävän upeita. Aalto esiintyi miljoonille tv-katsojille ympäri maailmaa laulaen vieraalla kielellä kuin todellinen supertähti. Kakkoseksi kilpailussa upeasti yltänyt suomalainen sulatti paitsi Suomen kansan sydämet, mutta sai aikaan valtavasti sydämentykytyksiä myös Englannissa. Jopa Suomen presidentti Sauli Niinistö tsemppasi julkisesti Suomi-neitoa ennen finaalia ja kehut irtosi myös megabändi Queenin kitaristilta Brian Maylta. Meillä Suomessa Aaltoa tsemppasi eniten toisista artisteista julkisesti Hanoi Rocks-legenda Michael Monroe. Tutkimusmatka finaalipäivänä Suomen suurimpien naisartistien Facebook-sivuille kuitenkin herätti ihmetystä, sillä siellä Aaltoa ei noteerattu lähes lainkaan. En nyt sano, että toisen naisartistin täytyy väkisin antaa toiselle naisartistille henkistä tukea tekemällä tsemppauspäivityksen Facebookiin, mutta mielestä nyt se olisi ollut paikallaan. Se mitä Saara teki oli Suomen oloissa oli täysin poikkeuksellista ja olisi ollut upea ele, jos Suomen naisartistit olisivat antaneet hänelle henkisen tukensa. Kovin usein suomalainen naislaulaja ei ole vetäissyt duettoa Adam Lambertin kanssa Queen-klassikosta Bohemian Rhapsody tai hymyillyt tv-kuvissa kilpaa supertähti Kylie Minoquen kanssa, tai saanut sellaiselta musiikin rautarouvalta kuin Sharon Osbournelta kyyneleet valumaan liikutuksesta. Mutta mistä sitten johtuu, etteivät Suomen naisartistien ykkösnimet noteeranneet Saaraa? Monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen kateus. Niin voi olla, mutta voi olla myös, että naisartistit haluavat tehdä vain omaa hommaansa, eivätkä keskittyä muiden kannustamiseen. Tai sitten voi olla, että he eivät vain hiffanneet, että nyt voisi olla paikallaan hieman kannustaa toista naisartistia. Tai sitten he vain pitävät laulukilpailuja täysin huuhaa- puuhana. Itse en osaa vastata kysymykseen, miksi julkista tukea ei irronnut, mutta minusta nyt kannustus olisi ollut paikallaan. Miehisellä musiikkialalla naiset eivät koskaan voi antaa toisilleen liikaa tukea. Toivottavasti tukea tulee jatkossa. Itse uskon samaan kuin X Factor-tuomarit eli siihen, että Saara Aallosta on oikeasti ainesta supertähdeksi maailmalla. Jo nyt hän lauloi hienommin kuin vaikka Patricia Kaas tai Celine Dion. Takahuone.fi haluaa kiittää Saara Aaltoa upeista elämyksistä.
Teksti: Mikko Korvenkari
Kuva: Ville Paul Paasimaa
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?