Daggerplay tarjoaa värikästä melodista mekastusta uutuuslevyllään – Haastattelussa bändin keulahahmo Pekko Mantzin

Daggerplay soittaa värikästä ja monipuolista rockia. Kuva: Christina Timonen.

Suomessa on useita hyviä rock ’n’ roll -bändejä, jotka pitävät rockin liekkiä tyylillä elossa. Yksi mielenkiintoinen bändi on nimeltään Daggerplay, vuonna 2011 perustettu helsinkiläisbändi, joka  julkaisee 5. lokakuuta kakkosalbuminsa Subterranean Reality.
– Daggerplay on melodista mekastusta tykittävä rock´n´roll -bändi, jonka musassa on paljon punkrockia ja siihen sitten sekoitetaan kaikkea muuta musiikkia, mistä tykkäämme. Ei me mietitä mitään genrehommia ja siksi voimmekin soittaa ihan millaisissa rokkikinkereissä vaan, yhtyeen laulaja ja kitaristi Pekko Mantzin kuvailee bändin syvintä olemusta Takahuone.fi:n haastattelussa.
Subterranean Reality onkin monipuolinen pläjäys rockia eri vivahtein.
– Neljätoista viisua kattava melodinen rock´n´roll kokoelma on tulossa. Kyllä se värikäs paketti on. Paljon erilaisia juttuja tulee löytymään lauluista ja kyllä tuo vanhempi rock´n´roll ja tietenkin vanhempi punkrock ovat ne levyn pääraaka-aineet. Niihin on sitten sekoittunut esimerkiksi ska-biittiä, reggae-osiota, irkkumeininkiä ja jotakin psychobillyn tyylistä juttua. Lisäksi mausteena on Chuck Berry-kitaroita, voimapoppia paljon ja ehkä countryfiilistäkin, Pekko Mantzin kuvailee uuden levyn antia.
– Levyn viimeinen kappale Sinister Blues on outo sekoitus New Orleans bar room- musaa pianoineen, banjoineen, viuluineen ja pystybassoineen ja hc-kertsi siihen kaiken kaveriksi. Soitimme paljon akustisia kitaroita levylle ja saatiin viulua ja läsäriä mukaan enemmänkin kappaleisiin.  Kivaa on sekin, kun Tommi (Luostarinen) laulaa yhden kappaleen levyllä. Yks duetto, keltticountrypunk-ralli nimeltään Kilburn Highroad löytyy myös. Siinä on mukana Helsingissä musisoiva kollega Damian Cullen, joka on alunperin Dublinista ja johon jo kauan sitten Lontoossa asuessani tutustuin.


Daggerplayssa soittaa Pekon lisäksi Tommi Luostarinen (kitara), Ville Ahonen (basso) ja Sirpa Immonen (rummut). Nelikko väänsi levyn kasaan Sammy Aaltosen kanssa East Sound Studiosilla.
– Tällä kertaa tehtiin ajan kanssa tätä, mutta ei todellakaan mitään pilkun viilausta ruvettu harrastamaan kuitenkaan. Oli vaan itsellemme tärkeää, että saatiin toteuttaa kaikenlaisia juttuja, joita tuli mieleen matkan varrella.  Lyriikan puolesta mennään sitten ihmismielen- ja elon tummemmalla puolella, mutta valoa, toivoa ja positiivisuutta etsien.
Bändin monipuoliset vaikutteet kuuluvat musiikissa.
– Meillä on paljonkin erilaiset musiikilliset esikuvat keskenämme jo ikäerojenkin takia.
Itse kasvoin punkkia, uutta aaltoa, vanhaa rock´n´rollia, rockabillya, countrya, doo-wopia ja surfia kuunnellen.  Beatles, Beach Boys, Hanoi Rocks, Abba, Elvis, The Clash, Pogues ja Ramones ovat aina olleet sydäntä lähellä. Samoin myös Willie Nelson, Kris Kristofferson, Johnny Cash, Steve Earle ja Emmylou Harris. Rancid ja Flogging Molly ovat ykkösiä myös.

Minkälaisia kuvioita teillä on uuden levyn myötä tiedossa?

– Keikkoja on sovittu ja levynjulkkarikeikka pidetään Bar Loosessa perjantaina 5.10. Siellä ovat mukana myös Damian Cullen Band, Atomatons ja Plastic Tears.  Seuraava onkin Kallion On The Rocksissa akustisena ja sitten ollaan Atomatonsin kanssa Korialla.  Cactuksessa Helsingissä soitetaan marraskuun alussa ja samassa kuussa ollaan Vantaalla Shamrockissa amerikkalaisen outlaw-country-punk sankari Bob Waynen lämppärinä.  Hienoja juttuja.  Toivottavasti paljon muutakin ilmaantuu, mutta lähetään näillä.

Mitä tavoitteita teillä on bändinä?

Tehdä lisää sellaista musiikkia, jota tykkäämme soittaa. Silloin sitä voi joku muukin haluta kuunnella. Tuomari Nurmio sanoi joskus, että jos on yksi ihminen, joka tykkää jostain bändistä tai artistista, niin maailmasta löytyy 10 000 muutakin, jotka siitä tykkää.  Rohkaisevasti sanottu Nurmiolta.

Teksti: Mikko Korvenkari

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.