Musiikin elokuvalliseen kerrontaan yhdistävä MOSALA esittäytyy
MOSALA on kolmihenkinen kollektiivi, jonka yhteiset juuret ulottuvat lapsuuteen ja Kaustisen laakeisiin maisemiin. Keski-Pohjanmaan lakeuksilta toisensa jo […]
MOSALA on kolmihenkinen kollektiivi, jonka yhteiset juuret ulottuvat lapsuuteen ja Kaustisen laakeisiin maisemiin. Keski-Pohjanmaan lakeuksilta toisensa jo […]
Helsinkiläinen Cyan Kicks on yksi tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun rock-edustajista biisillään Hurricane. Vuonna 2016 perustetun yhtyeen muodostavat Susanna Alexandra, Niila […]
Joensuulainen nykykansanmusiikkiyhtye Hurja Halla julkaisi tiistaina ensimmäisen musiikkivideonsa. Luopumista käsittelevä lyhytelokuvamainen video kuvattiin Pohjois-Savossa Rautalammilla marraskuussa 2020, […]
Sepi Kumpulainen julkaisi tänään uuden Henkinen kehitys -nimisen kappaleen musavideon kera. – Olen tehnyt uuden laulun yhdessä Sami […]
Jyväskyläläisen funkrockbändi Säätovaran biisi Karanteenibailut on sävelletty keväällä 2020 ensimmäisen koronalockdownin iskettyä. Kappaleessa kerrotaan karanteenin viettämisestä yhdessä porukalla, juhlien läpi koko […]
Muun muassa Peer Güntistä, Leningrad Cowboysista ja Ancarasta tuttujen muusikoiden perustama Megasnake-yhtye on julkaissut uuden Don’t-singlen. Kitaristi […]
Tänään Tampereen Nokia Arenalla järjestettävässä Raskasta joulua – konsertissa vieraileva Pate Mustajärvi julkaisee pandemia-ajan kokemusten kirvoittamana kappaleen Lavarotat. […]
Karri Lehtonen ja Kauko Röyhkä kirjoittivat yhdessä Muistoissa on voimaa -kappaleen, joka kyseenalaisti muistoissa rypemisen. Ja nyt […]
Sum of Seven on turkulainen progressiivista metallia soittava bändi, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Sonus Corona. Tänään bändi […]
Viime kesäkuussa edellisen sinkkunsa Korttitalo julkaissut Verhot virittäytyy joulutunnelmaan uudella kappaleellaan. Melankolisen synapopin ja indietunnelmoinnin välimaastossa maalaileva bändi on […]
Copyright © 2026 | MH Magazine WordPress Theme by MH Themes