Mitä olisi pitänyt sanoa toisin, pohtii Aksel Kankaanranta singlellään
Aksel Kankaanrannan uusi single Mitä sanoisin pohtii menneitä tilanteita, joissa olisi pitänyt sanoa tai toimia toisin. ”Mitä sanoisin kertoo irti […]
Aksel Kankaanrannan uusi single Mitä sanoisin pohtii menneitä tilanteita, joissa olisi pitänyt sanoa tai toimia toisin. ”Mitä sanoisin kertoo irti […]
Kotimaisen folkin superbändiksi tituleerattu Ne Lintuizet julkaisee perjantaina 28.11. oman tulkintansa Dave Lindholmin kappaleesta Petin pienen linnun. […]
Debyyttialbuminsa helmikuussa julkaisevalta Raivo Jacksonilta ilmestyi single Fire Song Revisited. Biisi toimii johdatuksena bändin lap steel-kitaran hallitsemaan ja […]
Vain elämää -ohjelmassa yleisöjä erityisesti Spotifyn kärkeen nousseella Vantaalainen-biisillä hurmannut Käärijä julkaisi uuden singlen Disko Balls. – Olen hyvin iloinen, […]
Jyväskyläläinen rap-artisti Funkyduke julkaisee uransa kolmannen sooloalbumin perjantaina 28. marraskuuta. Area 52 -yhtyeessä vaikuttaneen artistin uutuuslevy kantaa nimeä Alakaupungin yö, joka […]
Kansainvälistä uraa tekevä suomalainen hard rock-yhtye Temple Balls julkaisee viidennen täyspitkän albuminsa 20. helmikuuta Frontiers Music Srl […]
Rehellisen, hikisen ja aidon rock ’n’ rollin meininkiä vaaliva porilainen Serpico on ilmoittanut julkaisevansa uuden Dressed In […]
Vuonna 2011 perustettu rock-bändi Rock-Criminals on julkaissut omaa nimeään kantavan debyyttialbumin, joka on pitkän työn tulos. 11 […]
Punk-musiikin ystäville on tarjolla herkkua koko rahan edestä, kun Punk ja Yäk -festivaali pärähtää soimaan perjantaina ja […]
Kotimaisen instrumentaalimusiikkikentän ykkösnimet Pekka Laine & The Enchanted sekä Tinyhawk & Bizzarro yhdistävät voimansa Satori Disco Guitar -kiertueen muodossa […]
Copyright © 2026 | MH Magazine WordPress Theme by MH Themes