Mansesta kajahtaa – synttärijuhliinsa valmistautuva Kormus yllätyskeikalla Helsingissä
Vuonna 2013 Tampereella tamperelaisittain ja tamperelaisella rock-otteella perustettu Kormus viettää ensi vuonna pyöreitä, ja kymmenen vuoden kunniaksi […]
Vuonna 2013 Tampereella tamperelaisittain ja tamperelaisella rock-otteella perustettu Kormus viettää ensi vuonna pyöreitä, ja kymmenen vuoden kunniaksi […]
Maija Kaunismaan säveltämä En Morgon Vid Havet -albumi on julkaistu tänään. Albumin kappaleet ovat syntyneet Kaunismaan ja […]
Suomalais-kanadalainen rockyhtye Forth julkaisee live-albumin ja sen äänityksestä kuvatut videot. Tasan vuotta aiemmin yhtye julkaisi omaa nimeä kantavan […]
Pelle Miljoona Band julkaisee lokakuun 7. päivä uuden levyn nimeltään Kaakon Toteemi. Mittavalla urallaan lukuisien eri kokoonpanojen […]
Juurevan suomirockin lipunkantajana toimiva Lohkare muistetaan viime vuosilta aktiivisena uuden musiikin takojana. Radioaalloilla ahkerasti soineilla kappaleilla on […]
”Oo mun beibe” on oululaisen Saa kiljua -yhtyeen viimeinen sinkku marraskuussa julkaistavalta esikoisalbumilta. Sex, drugs & rock’n’roll […]
Laulaja-lauluntekijä Tommi Kalenius julkaisee uuden singlen huomenna perjantaina 30. syyskuuta. Voittaja on syntynyt keskellä elämää, kun on eletty niin, että kyynärpäissä […]
Nelosolut on jyväskyläläinen viisihenkinen yhtye, jonka musiikissa voi kuulla vaikutteita modernista rockista, shoegazesta ja grungesta. Kolme vuotta sitten […]
Guitar World -lehdessä Young guitarist of the year -kilpailun vuonna 2020 voittanut Juho Ranta-Maunus esittelee Code Eternal -yhtyeensä tänään julkaistulla ensisinglellä The Wave. Kappale on […]
Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä on julkaissut uutta musiikkia tänään torstaina 22. syyskuuta. Kuin yö on kolmas single artistin ensi keväänä ilmestyvältä albumilta. […]
Copyright © 2026 | MH Magazine WordPress Theme by MH Themes