Kuolemanlaakso palaa keikkatauolta marraskuussa
Pitkään hiljaiseloa viettänyt Kuolemanlaakso suuntaa marraskuussa neljän keikan mittaiselle Intermezzo Inferialis -kiertueelle. Yhtye nähtiin edellisen kerran lavalla […]
Pitkään hiljaiseloa viettänyt Kuolemanlaakso suuntaa marraskuussa neljän keikan mittaiselle Intermezzo Inferialis -kiertueelle. Yhtye nähtiin edellisen kerran lavalla […]
Jo alkuvuodesta lähtien jytyillä sinkuilla positiivista tulosvaroitusta antanut Euge Valovirta (kuvassa) julkaisi tänään koko Easy Does It -sooloalbuminsa, […]
Anssi Kela julkaisee uuden studioalbuminsa Ääriviivoja syyskuun 21. päivä, ja tekee myös paluun lavoille välivuoden jälkeen. Anssi […]
Valtavirran musafanien suosiossa on tällä hetkellä pääasiassa kaikkea muuta kuin vanhaa kunnon rockmusiikkia, mutta pinnan alla pannu […]
Viime vuoden lopulla yhdeksännen pitkäsoittonsa, ”Dark Matters”, julkaissut pop/rock-jätti The Rasmus julkaisee uutta musiikkia ”Holy Grail” -singlen muodossa syyskuun 14. […]
Alun perin Siirtomaasuomen laulut -trilogiassa julkaistu Mikko Alatalon Kiiminkijoki-single on saanut uuden jyhkeän muodon oululaisen Tuohimaan käsittelyssä. Legendaarisen […]
Shiraz Lane vetää uudella ”The Crown” -musiikkivideollaan verkkarit jalkaan ja ottaa urheilukentillä miehestä mittaa kotimaan urheilutähtien sekä Jone Nikulan kanssa. Itseluottamusta […]
Raumalta kotoisin oleva Black Dreams- bändi on saanut musiikilleen vastakaikua ulkomailta, sillä yhtyeen biisit ovat soineet radiossa […]
HIM-yhtyeen ex-rumpali Gas Lipstick eli tuttavallisemmin Mika ”Kaasu” Karppinen ei ole jäänyt lepäilemään laakereillaan lähdettyään HIM:istä vuonna 2015. Hän on nykyään mukana […]
Porissa majaansa pitävä rockbändi Serpico on ehtinyt toiseen täyspitkään levyynsä. Uutuusalbumi kantaa nimeä Rock Tattoo eli rocktatuointi. […]
Copyright © 2026 | MH Magazine WordPress Theme by MH Themes