Porissa majaansa pitävä rockbändi Serpico on ehtinyt toiseen täyspitkään levyynsä. Uutuusalbumi kantaa nimeä Rock Tattoo eli rocktatuointi. Vanhan kunnon rokkimeiningin nimeen vannovan bändin filosofiana on soittaa rokkia tosissaan ja kovalla asenteella, mutta liian vakavasti ei asioita saa ottaa. Bändin uutuuslevyn nimi sisältää irvailua niille, jotka kuvittelevat olevansa rockjumalia otettuaan rock-aiheisen tatuoinnin. Serpicon mielestä rockin pitää tulla suoraan sydämestä, eikä tatuointiaan vilauttelemalla.
– Levymme nimi Rock Tattoo ei kerro siitä, että hanki rocktatuointi vaan siitä, kuka sinä oikeasti olet. Biisin lopussakin sanotaan, että ”Let me show you where I got my rocktattoo.” Meillä se on tuolla sisällämme: Sielussa, päässä ja sydämessä. Levyn nimi on leikkimielistä naljailua niille, jotka ovat ottaneet tribaaleja ja muita sellaisia tatuointeja, joiden viestinä on että ”kato hei, mä oon rock, kun mulla on tää kuva ihossa. Jos otat tatuoinnin sitä varten, että haluat olla rock, niin olet kaikkea muuta paitsi rock. Rock tulee sydämestä ei tatuoinnista, sanoo Serpicon energinen puuhamies ja raudankova rumpali Jani Serpico.
– Sanana koko Rock Tattoo on niin typerä konteksti, että se pitäisikin ymmärtää sarkasmina, sanoo yhtyeen laulaja Kalle Vee Dour.
Myös levyn kansi alleviivaa pilke silmäkulmassa Serpicon syvintä olemusta. Kannessa melkoisen riskin oloinen karju poseeraa tatuointinsa kanssa kuvassa, mitä kovin moni muu bändi ei kenties levynsä kanteen olisi laittanut. 
– Kannessa oleva mies on porilainen teatterinäyttelijä, joka on aika raaka persoona ja minusta hänen olemuksensa näyttää meidän bändimme röyhkeyden hyvällä tavalla. Mehän ei olla mikään muotibändi, sanoo todellisen rockäänen omaava Kalle Vee Dour.
Rock Tattoo on mainio näyte bändin vankasta osaamisesta rockin soittamisessa. Hyviä biisejä riittää ja soitto rullaa niin, että kuulijan jalka alkaa taatusti vipattamaan. Serpicon hyväntuuliseen rockmeininkiin voi tutustua esimerkiksi bändin musiikkivideoissa Ain’t better to leave ja Shout- biiseistä. Molemmat biisit ovatkin uutuuslevyn parhaimmistoa ainakin Takahuone.fi:n toimituksen mielestä.
Serpico soittaa musiikkia, jossa rockpyörää ei ole keksitty uudelleen. Silti bändin musiikki on omaleimasta ja monin paikoin monipuolistakin.
– Me tehdään musaa, mikä kuulostaa meidän mielestä hyvältä. Musiikin laatu on meille tärkeä asia. Haluamme, että musiikkimme on niin laadukasta, että sitä kelpaa esitellä suurelle yleisölle. Me ollaan todella satsattu esimerkiksi uuden levyn soundeihin. On ihan helvetin puuduttavaa, jos kaikki biisit kuulostavat samalta. Siksi esimerkiksi rumpusoundeja ollaan miksattu huolella biisikohtaisesti, Jani kertoo.
Koska Serpicon musiikista tulee mieleen esimerkiksi alkuaikojen Mötley Crue niin bändissä on selvää retrobändin vetovoimaa.
– Me ei yritetä tehdä väkisin mitään 1980-luvun musaa. Vaikutteet tulevat omalla painollaan esille milloin mistäkin musiikista ja bändistä, Jani sanoo.
– Serpicon musiikki syntyy eri vaikutteiden muovaamasta pallosta, johon jokainen soittaja on tuonut omia vaikutteitaan. Siitä syntyy se monipuolinen musiikki, mitä me teemme, Kalle tuumii.
Serpico mielii nyt laajempaan tunnettavuuteen niin Suomessa ja ulkomaillakin.
Bändi perustettiin alunperin jo vuonna 2006, jolloin Kalle Vee Dour ja kitaristi Snake laittoivat Porin kovimman rockpumpun kasaan. Viime vuosina Serpicon toimintaa ollaan saatu rasvattua uuteen liitoon. Siitä kertoo bändin laadukas uutuuslevykin.
– Nyt näyttää sikäli hyvältä, että esimerkiksi keikoille on tullut ihmisiä, jotka haluavat ostaa meidän levyjä ja haluavat kuunnella meitä. Meistä diggaavat varsinkin sellaiset todelliset musafanit, jotka ostavat levyjä ja viettävät niiden parissa aikaa. Heitä me myös yritämme tavoittaakin, sanoo bändin laulaja.
Serpico on vuosien varrella heittänyt keikkaa Suomessa, mutta myös ulkomailla. Nyt on kuulunut kummia varsinkin Latviasta, missä Serpico on otettu avosylin vastaan. Sinne bändi lähtee taas keväällä keikkailemaan.
– Latvia on meidän bändin toinen kotimaa. Siellä olemme saaneet jo nimmareitakin kirjoitella. Me päästin siellä telkkariinkin, mutta se tarina sai sellaisen Spinal Tap- päätöksen. Latviassa on kaksi maanlaajuista tv-kanavaa, joista molemmat tekivät meistä juttua. Kävi niin, että toinen tv-kanava meni konkurssiin ennen kuin meistä kertova juttu tuli ulos. Toisen kanavan tekemä juttu meni taas jotenkin teknisesti pieleen. Siitä syystä juttua ei voitu ajaa ulos. Mutta ei siinä mitään, tuollainen on ihan normaalia Serpico-meininkiä. Me olemme bändi, jolle sattuu ja tapahtuu, Jani nauraa.
– Suomessa olemme olleet esimerkiksi Michael Monroen lämmittelijänä. Lämppäsimme myös Sami Yaffan bändiä Mad Juanaa. Sami oli supermukava mies ja aito ihminen, sanoo Jani.
Serpico on valmis haalarihommiin, vaikka suurempi breikki suosioon ei olisikaan vielä kulman takana. Töiden paiskimisessa auttaa se kuuluisa porilainen hulluus, mitä Serpicon leirissäkin riittää.
– Se ilmenee parhaiten siten, että me ei olla niitä ihmisiä, jotka
antaa helpolla periksi. Ei me olla uskottu, vaikka meille ollaan sanottu, että ei tuo rock enää tehoa eikä sitä kuuntele kukaan. Me ollaan siitä asiasta ihan toista mieltä, Jani toteaa.
Monelle Serpico-bändin nimestä tulee mieleen Al Pacinon tähdittämä kuuluisa elokuva. Eikä mielleyhtymä mene lainkaan metsään.
– Siitähän se nimi on alun perin napattu ja kyllähän me ollaan sellaisia kadun tiikereitä. Toinenkin leffaviittaus löytyy, koska bändin logo on saanut inspiraation Batmanistä. Eli ollaan me supersankareitakin!
Teksti: Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?