Kemopetrol palaa: – ”Ajat ovat juhlavat!”

Pitkään hiljaiseloa viettänyt Kemopetrol tekee paluun. Bändin debyyttialbumi Slowed Downin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja asiaa juhlistetaan keikoilla Seinäjoen Provinssissa ja Oulun Qstockissa.
Vuonna 2000 ilmestynyt Slowed Down on edelleen yksi merkkipaalu suomalaisen pop-rockin historiassa. Kemopetrol oli edelläkävijä uudenlaisten äänimaisemien ja eteeristen tunnelmien luomisessa.
Biisintekijä Kalle Koiviston ja solisti Laura Närhen ainutlaatuisen yhteiskemian kyllästämä Slowed Down nosti yhtyeen koko kansan tietoisuuteen, hurmasi kriitikot ja myi kultaa. Albumilta singleksi julkaistu Child is my name oli iso radiohitti. Kemopetrol toi debyyttialbumillaan suomalaisen pop-rockin uudelle vuosituhannelle.
Kemopetrol on julkaissut uransa aikana viisi albumia ja Laura Närhi on luonut menestyksekkäästi uraa sooloartistina. Kahdella kesän 2020 festivaalikeikallaan yhtye soittaa kaikki Slowed Downin biisit sekä joitain valikoituja kappaleita myöhemmiltä levyiltä.
– 20-vuotiaan yhtyeemme kunniaksi esitämme niin ikään parikymppisen debyyttialbumimme Slowed Down kokonaisuudessaan kesän festivaaleilla. Työstämme myös paraikaa studiossa uutta hienoa musiikkia, josta puhumme lisää hieman myöhemmin. Ajat ovat juhlavat!, Kalle Koivisto kommentoi.

Kemopetrolin kesän keikat:
La 27.6. Provinssi, Seinäjoki
La 25.7. Qstock, Oulu

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.