CMX:n Ora & Labora -kiertueella herkutellaan harvinaisuuksilla ja ennenkuulumattomilla helmillä

Kotimaisen vaihtoehtorockin pioneeri CMX aloittaa harvinaisuuksiin ja ennenkuulumattomiin helmiin keskittyvän Ora & Labora -kiertueen Provinssin Amphitheatere by Soundi -lavalta lauantaina 29. kesäkuuta. Kesällä harvakseltaan esiintyvän yhtyeen matka jatkuu syksyllä Joensuun, Lappeenrannan sekä Tampereen ja Turun kautta huipentuen kahteen konserttiin Helsingin Savoy-teatterissa torstaina ja perjantaina 10.-11. lokakuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin tiistaina 18. kesäkuuta esiintymispaikkojen lipunmyyntipisteissä.
Punkin, raskaan rockin ja kunnianhimoisen progenkin parissa jo vuodesta 1985 suomenkielisen rockin ryteikköä raivannut CMX on omintakeisella otteellaan ja monisyisillä lyriikoillaan jättänyt pysyvän jäljen kotimaiseen äänimaisemaan. Ora & Labora -kiertueella CMX tarjoaa faneilleen harvinaisen mahdollisuuden päästä kuulemaan yhtyeen tuotannon salatumpia puolia.
– Musiikki on tutkimusmatkailua. Välillä matkan varrelta löytyy laulu. Meille lauluja on kertynyt vuosien saatossa jo jonkin verran. Nyt saimme tilaisuuden Provinssissa ja syksyn kiertueella ottaa käsittelyyn monia ennen keikoilla kuulemattomia kappaleita – myös sieltä hiljaisemmasta päästä. Ja tietysti sekoittaa mukaan tuttuja kestokulutuslauluja, bändin keulahahmo A.W. Yrjänä kertoo.

CMX – Ora & Labora

Pe 28.6. Seinäjoki, Provinssi, Woodland Stage
La 29.6. Seinäjoki, Provinssi, Amphitheatre by Soundi Stage
Pe 19.7. Porvoo, Tirmo Blues
Pe 26.- La 27.7. Inari, PaPaNa Bar
Pe 4.10. Joensuu, Kerubi
La 5.10. Lappeenranta, Kulttuuritila Nuijamiesa
Su 6.10. Tampere, Tampere-talo
Ke 9.10. Turku, Logomo
To 10.10. Helsinki, Savoy-teatteri
Pe 11.10. Helsinki, Savoy-teatteri

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.