Vesta versioi Juicea – Katso uusi musiikkivideo

Vesta julkaisi keväällä listamenestysalbumin ”Lohtulauseita” ja myi levyä seuranneet julkaisukeikat loppuun. Artisti on parhaillaan uransa mittavimmalla kiertueella.

Juice Leskisen sanoittajaesikuvakseen nimennyt laulaja-lauluntekijä Vesta on sovittanut ja tuottanut  esikuvansa ”3:30”-kappaleen Matti Ahopellon kanssa ja sen julkaisee Etenee Records.
Oon rakastanut kauan Juicen 3.30 biisiä. Viitsin väittää kyseisen biisin olevan eräs tärkeimpiä musiikillisia esikuviani: lyhyt laulelma sekalaisista asioista, yhdistettynä mitä kauneimpaan kitarasooloon! Minut se tuntuu joka kerta vievän erikoiselle matkalle muistoihin, tulevaisuuteen, paikoilleni sekä pelkoihini. Alkuperäinen teos on onneksi yhä olemassa, sain vain tilaisuuden leikkiä rakkaalla kappaleella; antaa sille tilaa ja mittaa sekä laulaa sen tunteilla, joita se on minussa herättänyt, Vesta kertoo.
Kappaleesta on nyt nähtävillä myös musiikkivideo, jonka voit katsoa tämän tekstin alapuolella.  Sen ohjaajana toimii Jaakko Jokela. Videolla nähdään myös materiaalia elokuvasta sekä Pia Kaleniuksen suunnittelema ja toteuttama uniikki Juice-nukke.
Juice sopii hahmona mielestäni hyvin nukeksi. Juicessa on ikonisia ulkomuodollisia seikkoja ja tapoja, joita on helppo korostaa, ja jotka kaikki tunnistavat. Ehkä edesmenneestä henkilöstä hahmon luominen teki asiasta vaivattomampaa. Uskon, että suurena humoristina Juicea olisi hymyilyttänyt nähdä nukkeversio itsestään. Ainakin se ilahdutti isosti ihmisiä Kallion kaduilla, jossa kuvasimme. Ihmiset tulivat tervehtimään ja halaamaan ’Juicea’”, kertoo nukentekijä Pia Kalenius Aura of Puppets -kollektiivista.

Juice-leffan
ensi-ilta joulukuussa

Paljon odotettu Juice-elokuva saa ensi-iltansa 26.12., legendan kotikaupungeissa Kuopiossa ja Tampereella jo 21.12.
Päärooleissa nähdään Riku Nieminen ja Iida-Maria Heinonen. Nuorempaa Juhani ”Juice” Leskistä elokuvassa näyttelee 11-vuotias kuopiolainen Silmu Ståhlberg. Juicen legendaarisessa 70-luvun Coitus Int -yhtyeessä vaikuttaneen Mikko Alatalon roolin tekee Antti Tuomas Heikkinen ja Harri Rinteen puolestaan Pekka Strang. Elokuvan ohjaa Jussi- ja Cannes-palkittu Teppo Airaksinen sekä tuottaa Marko Talli. Elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikki Pesonen.

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.