Oona Airolan Havanna-single rauhoittaa keskittymään tärkeimpiin ihmisiin

Aiemmin tänä vuonna Jussilla parhaasta naispääosasta palkittu ja Veli-singlensä julkaissut Oona Airola jatkaa menestyksekkäästi alkanutta uraansa myös pop-musiikin puolella.

Juuri julkaistu ja suoratoistopalveluista löytyvä Havanna-single – kuten myös aiemmat kappaleet – on syntynyt Oonan oman elämän havainnoista.
– Välillä sitä saattaa mennä sumussa niin, että tärkeimmät ja rakkaimmat unohtuvat. Onneksi kuitenkin joskus voi saada uuden tilaisuuden korjata virheensä ja rauhoittua tärkeimpien äärellä, hän luonnehtii.
Oona nähdään seuraavan kerran livenä ensi maanantaina Helsingissä KOM-teatterin aulanäyttämöllä. Jo ennakkoon loppuunmyyty keikka saa jatkoa tänä vuonna myös festivaaliesiintymisistä, joista saadaan pian lisätietoja.
Oona kuvaa tällä hetkellä televisiosarjaa ja on mukana Humiseva Harju -näytelmässä Helsingin Kaupunginteatterissa. Airola nähdään myös juuri televisiossa pyörivässä Hotelli Swanissa ja Yle Areenasta löytyvissä Paratiisi- ja Sorjonen-sarjoissa. Syksylle on luvassa jälleen vielä salaisuutena pysyvä elokuvan pääosa.

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.