Oceanhoarse-vokalisti Tommy Tuovinen joutuu vetäytymään yhtyeestä kuulo-ongelmien takia

Helsinkiläisen heavy metal -kvartetti Oceanhoarsen laulaja Tommy Tuovinen joutuu jättämään bändin – ja samalla aktiivisen musiikkiuransa – kuulovaurion takia. Kovassa iskussa olevan yhtyeen keulilla on nyt paikka auki.
– Kävin tarkastuttamassa kuuloni äskettäin, ja tulokset olivat huolestuttavia. Jo aiemmin heikentynyt kuuloni oli nyt vielä huonommassa jamassa kuin edelliskäynnillä. Lääkäri käytännössä ilmoitti, että olisi todella epäviisasta altistaa itsensä jatkossa jatkuvasti sellaiselle volyymitasolle, jolle aktiivisessa bänditoiminnassa altistuu. Varsinkin, kun Oceanhoarsen tapauksessa tehdään yleensä viisipäiväistä viikkoa treeniksellä ja tarkoitus olisi kiertää kuukausitolkulla vielä vuosienkin päästä. Uutinen oli musertava, mutta minun on pakko ottaa se tosissani. Tulen luultavasti tekemään jatkossakin satunnaisia studiohommia ja ehkä yksittäisiä keikkoja, mutta näyttää kyllä pahasti siltä että aktiiviset päiväni musiikin parissa olivat tässä, Tommy Tuovinen kertoo.
– Kyllähän se täytenä sokkina tuli, kun Tommy kertoi uutiset, kitaristi Ben Varon sanoo.
– Bändi on juuri saatu hienosti käyntiin, kuuntelijaluvut ovat olleet lupaavia, biisejä lisensoitu kansainväliseen tietokonepeliin, ja jo ensimmäisen puolen vuoden aikana ollaan saatu soittaa kasa hienoja keikkoja sekä isompien bändien lämppärinä että festarilavoilla. Vireillä olleet levy-yhtiöneuvottelut sekä suunnitelmat ensimmäisille keikoille Suomen rajojen ulkopuolella menivät kaikki nyt myös jäihin tältä erää. Takaisin lähtöruutuun, Varon sanoo.
– Pahinta tässä on tietenkin se, että Tommy joutuu vasten tahtoaan jättäytymään bändistä ja hänelle tärkeästä bänditoiminnasta. Tommyn loistavan soundin ja karisman myötä menetämme samalla neljänneksen siitä, mikä teki Oceanhoarsesta sen mitä se oli. Mutta terveys menee tietenkin bändihommien edelle, joten meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa miettiä bändin tulevaisuutta ilman häntä.
– Täten julistamme haun alkaneeksi uutta keulahahmoa varten! Jos osaat laulaa, olet lavalla kotonasi, laitat elämässä musiikin kaiken muun edelle ja olet valmis antamaan 120 prosenttia itsestäsi tälle bändille, saatat olla etsimämme henkilö, kertoo basisti Jyri Helko.
– Minusta on itsestäänselvää, että Oceanhoarse tulee jatkamaa, Tommy toteaa. Ben, Jyri ja Oce ovat aivan liian kova trio lopettaakseen leikin kesken. Vastaavaa kemiaa ei tule kovin usein vastaan. Oceanhoarse tulee tekemään vielä isoja juttuja, olen varma siitä.
Bändi pyytää pestistä kiinnostuneita laittamaan meiliä osoitteeseen: oceanhoarse@gmail.com

 

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.