Ilja Teppo toteuttaa suuren haaveensa – debyyttilevy ilmestyy huhtikuussa

Ilja Teppo julkaisee ensimmäisen soololevynsä.
Ilja Teppo Yhteisö bändikuvassa. Keulahahmo Ilja Teppo edessä keskellä.
Ilja Teppo Yhteisö bändikuvassa.
Keulahahmo Ilja Teppo edessä keskellä.

Joensuulainen laulaja-lauluntekijä Ilja Teppo on viettänyt koko elämänsä boheemissa muusikkoperheessä, sillä kansantaiteilija Jaakko Tepon pojan perheessä musiikki on virrannut verisuonissa sakeana. Reilu 30-kymppinen nuori mies on nähnyt läheltä muusikon elämän koko kirjon ja nyt hänellä on luonnollinen askel edessä: Ilja rakentaa soolouraansa muusikkona. Hän on jo vuosia tehnyt monipuolisesti töitä musiikin parissa, mutta nyt on oman soololevyn julkaisemisen aika. Maaliskuussa näki päivänvalon jo Tänään tuuli miestä vie -biisi, josta kuvattiin myös komea musiikkivideo. Huhtikuun lopussa on edessä debyyttilevyn Kokematon kulkuriksi julkaiseminen.
– Kauan siinä kesti ennen kuin tulin tähän pisteeseen, että oma soololevyni on valmiina julkaistavaksi. Olen tehnyt jo vuosia omia biisejä, mutta nyt aika vain tuntui oikealta omien kappaleiden julkaisemiselle, sanoi Ilja Teppo puhelimitse keikkabussista, missä hän istui toisen yhtyeensä Kaukolasipartion kanssa matkalla Pohjois-Suomeen viikonlopun keikkamatkalle.
Ilja Teppo on itse säveltänyt ja sanoittanut levynsä biisit.
– Nyt minulle on sen verran ikää ja elämänkokemusta, että laulujen sanojen tekeminen tuntui luonnolliselta. Levyllä on aika syvällisiä biisejä, eikä niitä vielä joskus 20-vuotiaana olisi voinut edes kirjoittaa, hän kertoo.
Tänään tuuli miestä vie- biisi on tummanpuhuvaa ja melankolista musiikkia ja saman tyyppisiä säveliä on tiedossa täyspitkällä levylläkin.
– Ensimmäinen sinkku kertoo aika hyvin, missä levyllä tullaan menemään. Mutta on siellä myös biisejä, joissa mennään enemmän pop/rock-linjalla. Bändin kanssa yhdessä sovitimme biisit, faija auttoi myös muutaman biisin tekemisissä ja yrityksemme Fun Pandemia Oy julkaisee levyn, Teppo kertoo.
Tepon taustalla vaikuttaa kunnon kokoinen bändi. Teppo itse laulajaa ja soittaa akustista kitaraa. Pertti Feller soittaa sähkökitaraa ja kitarassa on myös Rauno Paananen. Lisäksi Antti Huuskonen soittaa rumpuja, Lade Laakkonen bassoa ja Petri Pulli koskettimia.
– Meillä on levynjulkistuskeikka Maija Vilkkumaan kanssa huhtikuun 22. päivä Kerubissa Joensuussa, kertoo Teppo.
Bändin nimi on Ilja Teppo Yhteisö.
– Halusimme bändin nimeen samanlaista meininkiä, jota Ismo Alanko Säätiöllä on, Teppo sanoo.
Hän suhtautuu rauhallisesti, mutta päämäärätietoisesti mahdollisuuksiinsa Suomen musiikkimarkkinoilla pärjäämisessä.
– Olen nähnyt läheltä, kuinka kovaa työtä muusikkona menestyminen vaatii. Oma menestys riippuu paljon siitä kuinka paljon olet valmis tekemään töitä. Minä olen valmis paiskimaan hommia.
Isänsä maineikasta menneisyyttä hän ei halua nähdä painolastina. Hän on ylpeä siitä, mitä Jaakko Teppo sai aikaiseksi, mutta ei halua tulla vertailluksi liikaa isänsä tekemisiin.
– Tulisin hulluksi, jos ajattelisin niin, että koska isä nousi suureen suosioon, niin sitten minunkin pitää. Koska olen lauluntekijä niin on itsestään selvää, että haluan, että mahdollisimman moni ihminen kuulee laulujani. Siksi olisi hienoa päästä esittämään niitä keikoille, televisioon ja radioon mahdollisimman paljon.

Teksti: Mikko Korvenkari
Kuvat: Joona Kotilainen (bändikuva) ja Jussi Ratilainen.

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.