Haastattelussa uuden sinkun julkaissut Mustaa

Ari Latvala operoi artistinimellä Mustaa. Kuvaaja: Arash Sammander

Artistinimellä Mustaa operoiva Ari Latvala on saanut paljon kehuja osakseen musiikkimediassa eri yhteyksissä. Häntä on kehuttu jopa uudeksi Pariisin Kevääksi ja tulevaisuuden festivaalien uudeksi suosikkiartistiksi. Nyt Mustaa on julkaissut uuden singlen Vapaasukeltaja, jota artisti itse kuvailee tiedotteessaan seuraavasti:

”Vapaasukeltaja on sinkkujulkaisulle epätyypillisen hitaasti kasvava ja soundimaailmaltaan aiempia julkaisuja orgaanisempi. Teksti jatkaa edellisistä kappaleista tuttua tummanpuhuvaa ja puhuttelevaa linjaa, kertoen laulajan kaipauksesta ja matkasta pintaa syvemmälle, mutta myös ihmisen merkityksettömyydestä ja sen hyväksymisestä.”

Takahuone.fi lähestyi Mustaa haastattelun merkeissä.

Kerro taustastasi musiikintekijänä?

– Aloin soittamaan kitaraa noin 12-vuotiaana. Ensimmäinen opettelemani biisi oli Hurriganesin My Only One, jonka sointukierto meni C, Am, F, G. Tosi pian aloin pyöritellä noita neljää sointua eri järjestyksiin ja äänittelemään omia ”biisejä” C-kasettinauhurilla. Samoihin aikoihin tuli Anssi Kelan Nummela-levy ja muistan kirjoittaneeni omia sanoituksia sen biiseihin. 15-vuotiaana muutin kotoa Kaustisen musiikkilukion kasvatiksi. Kolmen vuoden aikana siellä oli pari bändiä, joiden biisejä löytyy edelleen Mikseri.netistä ja Myspacesta (jos se on vielä toiminnassa).

– Eka ”oikea” bändi, Ground Frame, tuli kuitenkin vasta armeijan jälkeen. Siinä vastasin biisien teosta yhdessä bändin kahden kitaristin kanssa. Ylipäätään kaikenlaista on tullut tehtyä ja ehkä se jollain tavalla kuuluu nykyisessäkin meiningissä. Soittajana olen ollut aina aika laiska opettelemaan muiden kappaleita ja iso osa soittotaidosta on nimenomaan kertynyt sillä, kun olen yrittänyt ilmaista niitä asioita, joita kuulen pään sisällä. Vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut uudestaan treenaamaan kitaraa ja sen lisäksi pianoa uutena soittimena. Oon aina myös yrittänyt kuunnella tosi paljon erilaista musiikkia ja oppia sitä kautta.

Miten itse luonnehdit musiikkiasi?

– Mustaa:n tähänastinen tuotanto koostuu suhteellisen yksinkertaisista rakennuspalikoista. Musiikillisesti yritän muurata peruskiven mahdollisimman vähällä, upottaen biiseihin kuitenkin tuotannollisia asioita, joista korvat saa kiinni vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Teksti on kuitenkin aina se, joka nivoo paketin kasaan ja on keskiössä. Tavoitteena on kirjoittaa tekstejä, joista löytyy sekä välitöntä tarttumapintaa että pureskeltavaa syvempäänkin analyysiin. Poikkeuksena ehkä ”Nytkö?”-niminen kappale, jonka ydinajatus on enemmän tuotantokeskeinen. Tyylillisesti ilmaisu on pop- ja rock -keskeistä, mutta vaikutteita ja viittauksia tykkään ammentaa ja viljellä laajemmaltikin.

Onko tulossa keikkoja, entä uusia julkaisuja?

– Keikkahommat on jatkuvassa harkinnassa. Materiaalia alkaa pikkuhiljaa olla riittävästi ja muutamien soittajien kanssa olen jutellut aiheesta. Kyselyjä tulee suht tiuhaan tahtiin, eli kyse on enemmän omasta tahtotilasta. Jos ja kun keikkoja tulee, haluan tehdä ne kunnolla ja oikean bändin kanssa.

– Julkaisuja on toki tulossa. Viime vuonna julkaisin neljä sinkkua ja tämän vuoden julkaisutahti näyttää ainakin tässä vaiheessa hieman ripeämmältä. Materiaalia on pöytälaatikossa aika paljonkin ja lähes julkaisuvalmiita kappaleitakin on muutama. Pysyn ainakin toistaiseksi sinkkulinjalla, mutten sulje pois pidemmän julkaisun mahdollisuutta tältäkään vuodelta.
Mitkä ovat tavoitteesi artistina?

Ykköstavoite on tehdä omaäänistä ja vaikuttavaa musaa tinkimättömällä teknisellä laadulla. Yritän myös kehittyä musiikin tekijänä ja tuottajana ja laajentaa yhteistyökumppaniverkostoa. Keikkailuakin voi pitää yhdenlaisena tavoitteena – tai ehkä sitä, minkä tasoisia keikkoja haluan tehdä. Enkä tarkoita mitään stadionkiertueita, vaan laadullisesti kovatasoista livemusiikkia keikkapaikasta riippumatta. Mahdollista livetoteutusta on uusia biisejä ja sovituksia tehdessä tullutkin kelailtua entistä enemmän.  Mitään isoja kaupallisia tms. tavoitteita en ole speksannut, mutta kyllä mä askel kerrallaan yritän kasvattaa tätä hommaa. Oon kunnianhimoinen tyyppi, mutta välillä se voi hämärtää kykyä ajatella omien pitkän aikavälin etujen mukaisesti. Yks tavoite voisi olla yrittää pysyä järjissään ja fiksusti toimivana ihmisenä.

Mitkä artistit ovat esikuviasi?

– Niitä on paljon. Kaikki ei suoranaisesti vaikuta omaan tekemiseen, mutta tulee katsottua ihailulla ja kunnioituksella joka tapauksessa. Tekstinkirjoittajina isoimpia on Samuli Putro. Vähän nuorempana se oli Juice Leskinen. Yleisenä superihmisenä Paula Vesala, musiikintekijänä Arto Tuunela. Kyllähän se Anssi Kela pitää mainita tietysti myös. Tässä murto-osa ja kaikki pop-musan merkeistä. Sitten on paljon hevi- ja progetyyppejä, jotka varsinkin nuorempana vaikutti, ja joista on jäänyt lähtemätön arvostus muusikkoutta ja virtuositeettia kohtaan. Sieltä löytyy syy siihen, etten halua esimerkiksi lähteä keikoille läppärin kanssa, vaikka mun musa sisältääkin paljon elektronisia elementtejä.

Sinua ja musiikkiasi on jo kehuttu musiikkimediassa eri yhteyksissä. Miltä hyvä palaute on tuntunut?

– Aivan helvetin hyvältä. Suomessa tehdään niin paljon hyvää musiikkia, että on uskomatonta ja mahtavaa nousta siitä massasta jollain tavalla esiin. Oon itse uskonut omaan tekemiseen alusta lähtien, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole, että kukaan muu tykkää. Oon ollut sellaisessakin bändissä, jossa palo musan tekemiseen ja julkaisuun oli aivan yhtä kova, mutta juuri ketään ei kiinnostanut. Sen kokemuksen takia omaa vilpittömyyttä musantekijänä ei tarvi nykyään kyseenalaistaa. Mä teen musaa ensisijaisesti itseäni varten. Ei nuo kaikki biisit lähde yleisölle samalla tavalla, mutta niin kauan kun pystyn tekemään niitä omilla ehdoilla, mulla on kaikki ok.
Operoit artistinimellä Mustaa. Kerro mistä nimi tulee?

– Olin tehnyt ja äänittänyt debyyttisinkun ja ehkä sen tummahkon sävyn seurauksena Mustaa putkahti mieleen ja tuntui heti sellaiselta, etten pääse siitä eroon. Aivan hyvältä nimeltä se tuntuu vieläkin. Ari Latvalana tekeminen ei tuntunut missään kohtaa vaihtoehdolta, vaan halusin jonkun naamarin. Koko ajan se tuntuu kuitenkin luontevammalta jatkeelta omaa itseä ja kyllä sen musta huomaa jo promokuvista: Ekassa näkyi vähän jotain hiuksia varjoista ja uusissa uskaltaa jo katsoa kameraan. Kehitystä!

Teksti: Mikko Korvenkari

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.