Limelight Showdownin riveistä kasvanut Red Wedding tarjoilee melodista kitarointia ja kolmea laulutekniikkaa

Red Wedding-bändi julkaisee uutta musiikkia. Kuva: Terhi Ylimäinen Photography

Red Wedding jatkaa syksyllä julkaistavan debyyttialbumin ennakkomaistiaisten tarjoilua. Tämän viikon perjantaina ilmestyvä Death Parade -single edustaa yhtyeen varmaa teknistä ja progressiivista osaamista.
– Lauluissa kuullaan kolmea eri tekniikkaa ja kappaleen tahtilajit vaihtuvat useasti lennosta, yhtyeen laulaja Julius Nikander toteaa.
Red Wedding edustaa nykyaikaista, kansainvälistä raskasta rokkia. Kokoonpano sai alkunsa, kun Julius Nikanderin, Ronnie Roosin ja Joel Pölläsen edellinen bändi Limelight Showdown hajosi 2017 lopulla. He olivat sopineet jatkavansa soittamista eri kokoonpanolla, mikäli yhtyeen ura päättyisi.
Heille on aiemmin kertynyt kokemusta Suomen arvostetuimmista keikkapaikoista, kuten esimerkiksi Tavastian ja Nosturin lavoista. Yhtye esiintyi muun muassa Palefacen, Lost Societyn, Fear Of Dominationion ja Ember Fallsin kanssa. Heidän musiikkivideoillaan on esiintynyt tunnettuja artisteja, kuten Johnny Cruz (Santa Cruz), Leo Stillman, Shiraz Lane, Anton Kabanen (Beast In Black), Michael Monroe, Ilkka Alanko, Pauli Hanhiniemi ja Valovuosi.
Nyt julkaistava kitarapainotteinen Death Parade -metallibiisi on eri ambiensseilla ja voimakkaalla soundimaailmalla höystetty.
– Biisin ideana on se, kun tajuaa pysähtyä paikoilleen ja miettiä kuinka mahtavaa on olla olemassa ja elää – vaikka vastoinkäymisiä tulisikin joka puolelta ja kaikki kaatuu niskaan. Kappaleessa kuvataan poeettisesti edellä mainittua tilannetta ja ajatuksia siitä, kun yhtäkkiä tajuaakin kaiken olevan ok. Lyriikoissa kuvataan autuasta miljöötä, kuten ’mountains of broken bliss’, joista kristallisoituu tietynlainen synkkä, mutta toiveikas fiilis, Nikander toteaa.
Red Weddingin edellinen single, You And I -debyyttikappale musiikkivideoineen, julkaistiin tämän vuoden huhtikuussa. Voit katsoa videon täältä.

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.