Korpiklaanin nokkamiehen Jonne-bändiltä uusi levy

Kymmenestä tunnetusta rock- ja metallimuusikosta koostuva, folk-metallia soittavan Korpiklaani -yhtyeen nokkamiehen Jonne Järvelän luotsaama, Jonne -yhtye julkaisee toisen albuminsa Kallohonka 28. päivä huhtikuuta.
Albumin ensimmäisenä maistiaisena on musiikkipalveluissa juuri julkaistu Vieras -niminen single. Yhtyeen nimeä kantava ensimmäinen Jonne -albumi julkaistiin vuonna 2014, jolloin Jonne tuli tunnetuksi akustispainotteisesta soundistaan sekä tanakasta, ilmavasta instrumentaatiostaan.
Uusi Kallohonka-albumi on bändiläisten metallitaustoista huolimatta lähempänä rokahtavaa maailmanmusiikkia, joka perustuu ajattomiin säveliin ja tarinoihin sekä kotijuurien kaipuuseen. Yhtyeessä soittaaa Jonne Järvelän lisäksi Suomen eturivin metallimuusikoista Santeri Kallio ja Jan Rechberg (Amorphis), Natalie Koskinen (Shape of Despair), Eero Haula (Oceanwake), Jussi Rautio (Battlelore/Lovijatar) sekä Yovan Nagwetch (Wabanag). Mukana yhtyeessä on lisäksi Pinja Lintonen, Matti Karjalainen ja Toni Perttula. Usealla albumin kappaleella vierailee myös Saamelaistaiteilija Ante Aikio. Jonne-yhtye on tehnyt albumin lisäksi Backwood Madness -elokuvan teemalauluksi kappaleen Pimeä on oksan taitto, joka tulee löytymään uudelta Kallohonka-albumilta Elokuvan tarinaan pohjautuvalla kappaleella vierailee Moonsorrow -yhtyeestä tuttu Ville Sorvali.

Kuuntele Vieras -single musiikkipalveluissa: https://lnk.to/vieras

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.