Arvio: Michael Monroen uutuuslevy on paras Monroe-albumi vuosiin

Michael Monroe bändeineen julkaisi perjantaina uuden levyn nimeltään One Man Gang. Nyt kun olen luukuttanut levyä läpi, niin täytyy sanoa, että uutuusalbumi on todella hyvä.
Mielestäni se on paras Monroe-albumi sitten vuoden 2011 klassikkolevyn Sensory Overdriven. Uutuuslevy on täynnä erinomaista rokkia, joka hengittää, keikkuu, murisee ja koukuttaa. Levyn tuotantopuoli on onnistunut. One Man Gang ei ole ylituotettu, mikä on monesti nykypäivän rokissa liian usein ongelmana. Michael Monroe laulaa läpi levyn upeasti, mutta One Man Gang on varsinkin pääasiallisen biisintekijän kitaristi Rich Jonesin suuri tähtihetki. Biisit on ammennettu suoraan rockin dna-datasta ja ne kolisee ja lujaa. Nimikkobiisi One Man Gang laittaa bileet käyntiin. Last Train To Tokyo on tuttua Monroe materiaalia, joka kutsuu kaikki mukaan rocktripille. Rockin ytimeen sukelletaan viimeistään täysillä, kun pärähtää soimaan levyn kolmas biisi Junk Planet. Nyt on kovaa meininkiä! Junk Planet really rocks!
Seuraava biisi Midsummer Nights on levyn harvoja suvantokohtia, mutta niitäkin tarvitaan, jotta helmet pääsevät loistamaan kirkkaina.
Sitten mennään taas loistavuuden tasolle, kun The Pitfalls Of Being An Outsider lähtee käyntiin: ”It ain’t a long way to the bottom”-laulaa bändi ja antaa kekseliäästi kunniaa AC/DC:lle ja Bon Scottille, joka aikoinaan laittoi showbisneksen nippuun biisissä It’s a Long Way to the Top. Wasted Years on Last Train To Tokyon tapaan tuttua Monroe kamaa, jota värittää Monroen erittäin hyvä lauluraita ja upeasti soivat sähkökitarat – kiitos Rich Jonesin ja Steve Conten.
Michael Monroe jatkaa upeaa laulutyöskentelyä In The Tall Grassillä, joka eittämättä on yksi levyn parhaista biiseistä. Black Ties And Red Tape jatkaa todella tiukan rockin parissa, sillä biisissä mennään eikä meinata. Seuraavaksi tulee peräkkäin kolme hyvää rock-biisiä: Hollywood Paranoia, Heaven Is A Free State ja Helsinki Shakedown, joista jälkimmäisessä Monroe pääsee antamaan kunniaan entiselle kotikaupungilleen. Levyn päättää Low Life In High Places-kappale ja kuin kirsikaksi kakun päälle: Levyn päätösbiisi on erinomainen. Michael Monroe, Sami Yaffa, Rich Jones, Steve Conte ja Karl Rockfist ovat tehneet parhaan Monroe-albumin vuosiin. Näiden biisien kanssa kelpaa lähteä levittämään rockin ilosanomaa keikoille.

Teksti: Mikko Korvenkari

Michael Monroen seuraavia keikkoja:

Ti 22.10.
Norway, Grünerløkka (John Dee Live Club)
Ke 23.10.
Sweden, Haga (Pustervik)
To 24.10.
Sweden, Södermalm (Fryshuset Klubben)
Pe 25.10.
Denmark, København (High Voltage Rock Club)
La 26.10.
Germany, Hamburg (Headcrash)
Su 27.10.
Germany, Berlin (FRANNZ Club)
Ti 29.10.
France, Paris (La Maroquinerie)
Ke 30.10.
UK, London (O2 Academy Islington)
Pe 1.11.
UK, Leeds (Brudenell Social Club)
La 2.11.
UK, Wolverton (The Craufurd Arms)
Su 3.11.
UK, Southampton (Engine Rooms)
Ma 4.11.
UK, Birmingham (The Mill)
Ti 5.11.
UK, Glasgow (The Garage)
Ke 6.11.
UK, Manchester (Club Academy)
To 7.11.
UK, Bristol (The Fleece)
Pe 8.11.
UK, Stoke-on-trent (The Sugarmill)
La 9.11.
UK, Great Yarmouth (Vauxhall Holiday Park)

1 Comment on Arvio: Michael Monroen uutuuslevy on paras Monroe-albumi vuosiin

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.