Arvio: Apulanta onnistui kameleonttimaisilla konserttisalisovituksillaan Lahden Sibeliustalolla

Apulanta esiintyi Lahden Sibeliustalolla 24. päivä maaliskuuta loppuunmyydyssä konsertissa. Kuvaaja: Pauli Riekkinen

Apulanta soittaa vain suoraviivaista, rehellistä rokkia – Väärin!! Apulannan ”Älä usko lauluihin”- konserttisalikiertueen keikka Lahden Sibeliustalolla osoitti, että yhtyeen sävellykset taittuvat taitavasti sovitettuna moniin eri musiikkigenreihin.
Ensimmäisen puoliajan bändi soitti ohuen verhokankaan takana, mikä mahdollisti hienojen valoefektien hyväksikäytön. Avausraidasta, pelkistetyn riisutusta ”Mitä kuuluu” -biisistä alkaen oli selvää, että nyt ollaan kokemassa varsin erilaista Apis-tapahtumaa. Kun lavalle tuodaan sopivasti ripoteltuna muun muassa kanteletar, harpisti, pianisti tai erilaisia viuluvirtuooseja, niin silloin ollaan varsin kaukana bändin alkuaikojen punkrevityksistä. Puoliajan kappaleet oli sovitettu niin, että niistä oli riisuttu suurin uho ja voima ja tilalle tuotu tarkoituksella levollista lämminhenkisyyttä. Toni Wirtasen viiltävän analyyttiset ja huumoripitoiset välispiikit toivat keikkasaliin mukavan olohuonemaisen tunnelman. Vanhojen radiohittien ohella yleisölle tarjoiltiin useita harvemmin kuultuja sävellyksiä, joista utuisen leijaileva kanteleen ryydittämä ”Muistijäljet” oli yksi illan kohokohtia. Apulanta oli hienosti muuntautunut räävittömästä rokkipumpusta salonkikelpoiseksi konserttisaliesiintyjäksi. Pehmeämpi soundi hyvän akustiikan omaavassa salissa suorastaan hiveli kuuntelijan korvaa.
Pitkän kiertueen takia bändin alkuperäisjäsenten terveydentila ei ollut aivan paras mahdollinen. Tonilla oli ajoittain tiheän keikkailun aiheuttamia ääniongelmia, minkä huomasi parhaiten korkealle menevissä kertosäkeissä, mutta niin vaan mies antoi palaa silläkin uhalla, että ääni särkyy. Hattua pitää nostaa myös Sipe Santapukille, joka jaksoi olkapäävammastaan välittämättä sitkeästi ahertaa pyykkilaudan/rumpujensa takana, vaikka välillä kovin tuskainen ilme kertoi, että kipeää tekee. Nämä asiat kuitenkin kääntyivät bändin eduksi, sillä ne toivat samalla käsin kosketeltavaa inhimillisyyttä tapahtumaan. Nykyisen basistin Ville Mäkisen lupsakka olemus sopii hyvin joukkoon ja mies kestää hymyssä suin alkuperäisjäsenten kappaleiden välissä heittämät hyväntahtoiset piikittelyt.
Toiselle puoliajalle verhokangas poistettiin ja bändi avustavine soittajineen marssi lavalle hauskoissa, valkoisissa, 1970-luvun henkisissä retroasuissa esittäen villagepeople-discoversion yhdestä suurimmista hiteistään ”Hiekka”.   Ja voi veljet, mikä bändin mukavuusalueen ulkopuolelle sovitettujen hittien ilotulitus siitä alkoi.   Hulvaton genrepoukkoilu jatkui ja yleisölle tarjottiin muun muassa. gogolbordellomaisen mustalaisrytmien sävyttämä ”Ravistettava ennen käyttöä”   sekä Villen läskibassosoolon aloittama punkabillyversio ”Zombeja!”-biisistä.
Illan kruunasivat encorena kuullut a’capella – versiot alkuaikojen hiteistä ”Mato” ja ”Anna mulle piiskaa”, jotka molemmat oli sovitettu hauskan lapsenomaisesti. Sibeliustalon konserttisali osoitti, että se on akustiikaltaan yksi Suomen parhaimmista keikkapaikoista. Tämän takia kiertueen Lahden keikat taltioitiin ja tullaan myöhemmin julkaisemaan DVD:nä, jotta myös livekeikat missanneet pääsevät nauttimaan Apiksen onnistuneesta kameleonttihyppäyksestä.

Teksti: Pauli Riekkinen

Kirjoita kommentti!

*=pakollinen kenttä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.